tiistai 31. toukokuuta 2011

Päivä töissä

Huhuh, olipas päivä töissä.. Lähdin normaaliin tapaan töihin aamulla, mutta sinne saapueassa, meidän liike oltiin ryöstetty yöllä. Oli se aika shokki, kun oma työpaikka on kuin kaaoksen jäljiltä.  Siivoilimme koko päivän lasinsirpaleita jokapuolelta, kun roistot olivat hajottaneet lekalla vitriinejä palasiksi ja vieneet koruja.. Vieläkin ihmetyttää..eikä ihme, etten saanut viime yönä unta. Tais alitajunta jotenki arvata, mitä tapahtui. Kamalaa tällainen.
Alueuutiset

Happy B-Day To Me :)


Jee. elikkäs tänään Silja täyttää 24 vuotta. Merkkipäivääni vietän iloisesti yksin töissä 10h.:D Ja tietty just sillon, kun on luvattu yli 24 astetta lämmintä.. Mutta onneksi huomenna sitten tulee kavereita vähän kyläilemään ja syömään kaakkua. Tein siis ihan oikeasti kakun itse! No kakkupohjaa en, mutta muuten ja hyvää oli!;) Eilen kävi perhe ja ystäväni Miia. Porukoilta sain lahjaksi sihikoneen eli SodaStreamin.:) Ja Miiasta tulee mun matkaseura ulkomaille! Jee nyt ei tarvi lähteä yksin.:D
Oltiin aivan fiilareissa, kun katseltiin kaikkia juttuja minne mennään..:) Bulgaria kuulostaa nyt taas lupaavalta, kun sieltä löyty sellanen megaiso vesipuisto! Whippee! Oli siellä joku eläinpuistokin, mut ne elukat vähän häiritsi, kun siellä oli ihan näitä perus sika, vuohi, lammas, poni, kani, fasaani, mitä näkee kyllä ihan suomessakin ja ihan vaikka Porin Kirjurissa ja fasaanejahan juoksee tien yli joka päivä...:D Odotin jotai jellonia ja krokoja lähinnä. Ens viikolla olis tarkoitus mennä käymään vähän matkatoimistoissa tiedustelemassa juttuja. Ja mun täytyy varata aika piikille.:( Ei siis lopetettavaksi, vaan hepatiittia vastaan.


Mutta nyt menen jatkamaan aamutoimia. Iloista ja ennenkaikkea lämmintä päivää kaikille! :)

lauantai 28. toukokuuta 2011

Congratulations!

Paljon onnea ystävälleni Pialle parturi-kampaajan tittelistä! :) Kohta oon lähdössä juhlimaan ja tämännäköisenä aion lähteä:
 
Nostakaamme siis käsissämme oleva juoma ilmaan ja toivottakaamme paljon onnea Pian firmaan!:)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

SEXsymbol

Onko tuttua? Olet vaaleaihoinen, etkä rusketu helposti ja käytät sen vuoksi itseruskettavia, jotta et olisi kesällä valkoinen, kuin lokki. Yleensä kun tiedät, että on joku meno tulossa, aloitat hyvissä ajoin laittamaan itseruskettavaa ihollesi, jotta ihosi olisi kivan ruskea menopäivänä. Nyt kuitenki tulee yllättävä meno, johon et ole osannut varautua, etkä ehdi enää läträämään itseruskettavien kanssa. Häpeät näyttäväsi liidunvalkoiselta toisten ihmisten seurassa, joihin auringon rusketus tarttuu helpommin. Mitä tehdä? :(
Tässä vastaus: 


Esittelen teille nyt maailman kätevimmän kauneudenhoitotuotteen! Nimittäin SexyHair:in SEXsymbol aerotan. Eli suihkutettavan itseruskettavan, joka ruskettaa HETI. Pulloa siis ravistetaan hyvin ja sen jälkeen suihkutetaan iholle ja levitetään käsillä, jotta tuloksesta tulee tasainen. Kuivuu heti ja luonnollinen lopputulos. Suosittelen!  hmm, voisinkohan saada töitä ostosteeveestä..?  
Tutustuin itse kyseiseen tuotteeseen ystäväni Pian avulla, joka myy näitä ja esitteli heti tuotteen minulle ja muille ysvävillemme, koska tiesi sen saavuttavan ehdotonta suosiota. :) Aivan mahtava tuote!

Tuoteseloste:
"Aerotan on nopeasti kuivuva, tahraamaton kokovartalospray, joka loihtii hetkessä päivettyneen ilmeen. Peseytyy pois seuraavassa pesussa. Käyttö: Ravista hyvin ennen käyttöä. Suihkuta ohut kerros kauttaaltaan vartalolle pyörivin liikkein ja tasoita käsin. Pese kädet."

Before:

After:
Tässä näkyy ero vieläkin selvemmin, kun kämmen on valkoinen.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Viikonloppu!

Nyt alkoi viikonloppuvapaa ja aloitin sen rentotumalla pitkän raskaan työpäivän jälkeen parvekkeella kirjaa lukien ja herkkulautasta syöden. Aivan mahtavaa, kun ulkona on jo vihreää, linnut laulaa ja nurmikko haisee! :)Viel, kun tulin 20 astetta lämmintä!
Nyt meen jatkamaan ton kirjan loppuun. Huomenna esittelen teille maailman kätsyimmän tuotteen liittyen rusketukseen! :) ;)

tiistai 17. toukokuuta 2011

LV Love

Mullahan on syntymäpäivä ihan kohta, eli 31.5, joten päätin antaa itselleni synttärilahjan...:)
Louis Vuitton Damier ebene canvas Speedy 35


Aivan ihana laukku ja juuri sellainen, kuin olin toivonutkin sen olevan.:) Toivottavasti tämä laukku kestää. Ainoa miinus on tuo järkyttävä silikonin haju, mikä tulee laukun sisältä.:p Yöh. Onko kellään kokemuksia, miten hajun saa pois? Vai täytyykö pitää nenästä kiinni joka kerta, kun laukun vetoketjun avaa?:D

lauantai 14. toukokuuta 2011

I Wanna Be A Rockstar ☆

Waldo`s People - I Wanna Be A Rockstar

Tänään mennään tyttöjen kanssa viettämään Pialle tyttöjeniltamaa. Luvassa Saunomista, mutanaamioita,  laittautumista, höpöttelyä, juomista, syömistä ja lisäksi jokainen on hankkinut pienen lahjan, jotka sit arvotaan meidän kesken. Suunnataan illaksi aluksi Soma -nimiseen paikkaan yksille ja lopuille Cabarettiin.  Meistä oli hauska idea, että tehään pukeutumisteema ja minähän siitä innostuin kovasti, kun en sillon vappuna päässyt toteuttamaan itseäni.. se on ROCK. Täähän siis on hyvä asia, koska mussahan asuu pieni rokkari. \,,,/

Mutta nyt mä menen valmistautumaan töihin.. Arvatkaa olenko innossani siitä, kun kaikki muut saa nukkua lauantaisin ja mä joudun yksin paiskimaan töitä! No en! Mutta onneks päivä menee nopeasti.:) Adios ja viettäkää kiva lauantai!

maanantai 9. toukokuuta 2011

My Dream Weddings

Monet naiset suunnittelevat tai uneksivat jo omista unelmien häistä ja niin päätin minäkin vähän koota omia ajatuksiani unelmien häistä. Omista tietenkin, vaikka niitä ei koskaan ehkä tuliskaan.:)

1. Haluan meriaiheiset häät. Ei mitään haisevia fisubileitä, vaan hiekkaa, simpukoita, vettä... Aah.. Kaikki, ketkä mut tuntee kunnolla, tietää, että rakastan yli kaiken simpukoita :) Olis niin mahtavaa, jos mut vihittäis rannalla!


2. Koristeet. Tällaisia koristuksia maahan sojottamaan, eli maljoja, joissa veden päällä kelluu kelluvia kynttilöitä, pohjalle koristeeksi  hiekkaa, simpukoita ylläri ja kiviä...



3. Hääpaikka. Tunnelmallinen, täynnä ihania pieniä ledivaloja katoissa ja seinissä, jotka tuikkii ja kimaltaa, kuin meri...ja jokapaikkaan koristeluksi ehdottomasti SIMPUKOITA! :D

4. Kakku. Kaipaako tää enää selittelyjä:


5.Sormukset. Kultasepänliikkeessä kun työskentelen, niin väkisinkin tulee tsuumailtua kaikenlaisia sormuksia itsellekin. Sydämeni vei..
Sandbergin kassiopeia malli M-49W. Timantit 0,25ct H(W)-vs, kullan pitoisuus 14K ja rungon leveys 3mm. Tämä olisi kihla.






Ja vihkisormukseksi..
Tillanderin Vuokko 999-1. Keltakultaa, istukka valkokultaa ja timantit yht. 0,17ct. Tämä sormus istuu kuin unelma tuon vk kihlan vierellä.

Sormukset haluaisin kannettavan tällaisessa isossa simpukankuoressa!:)

6.Hääpuku. Mielessä pyörii täydellinen luomus, mutta googlettamalla en löytänyt sellaista. Tässä vähän suuntaa antavaa:
Kevyt, laskeutuva malli ja laahus.
Avoselkä. Suunnitelmissa, että laittaisin sellaset pitkät helmet selkään, en osaa selittää.:D Ei noin, kuin tuossa kuvassa.
Edestä kuin tuo oikeanpuoleinen, eli korostaa povea.

Siinä teille purtavaa simpukan, eiku pähkinänkuoressa! :)

tiistai 3. toukokuuta 2011

Kuvahaaste

Sain Merjalta kivan kuvahaasteen, jossa täytyy :

Neljäs kuva

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi
2. Avaa neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi
3. Selitä kuva
4. Haasta neljä blogia tekemään sama


 Mun kuvaksi tuli tämä :) :

 Olin juuri tullut töistä ja pojat tuli hakemaan mua kotio <3

Haaste:  Oprille,   Sofiinalle,   Minkalle,   ja  Tanjalle.  :)

maanantai 2. toukokuuta 2011

Summer Is Grazy

Vitsit mulla on ikävä kesää. Vaikka ollaan menossa kovaa vauhtia kesää kohti niin se sais kyllä tulla vieläkin nopeammin. Ulkona on ollut tosi viileää ja oon  jo meinannut kiskoa talvitakin takas päälle sen takia, mutta koitetaan kestää vielä vähän aikaa..Huomasin tänään lenkillä, että koivujen vihreät silmut jo pilkottavat, joten eiköhän enää mee kauaa, kun on jo ihanan kesäistä ja vihreää<3
Mmm ja mikä parempaa, kuin ihanat makeat mansikat! Aion jälleen kerran ostaa sellasen ison laatikon mansikoita. Ensin syön itseni ähkyyn ja mansikkakuumeeseen ja sitten loput pakkaseen talteen.:)
Oon miettinyt jo paljon kaikkia juttuja, mitä aion tehdä ekalla kesälomallani..:) Ensinnäkin..Sinne ulkomaille aion lähteä! Olen niin kauan odottanut tilaisuutta ja nyt sen teen! Passi tosin on vielä hukassa varastossa jossain pahvilaatikossa, mutta eiköhän se löydy.
Hassua..Otin 15 vuotiaana kymmenen vuoden passin, enkä ole käyttänyt sitä kertaakaan ja vuoden päästä se onkin menossa umpeen! Siinäkin yksi hyvä syy lähteä, jotta saan ees yhden merkinnän sinne:D
Matkakohteeksi taitaa sittenkin tulla se vaki Thaimaa, mutta onhan se halpa ja kaunis maa.:) Tahdon vaan paikkaan, jossa voi kölliä riippumatossa palmujen alla ja maistella samalla jotain hyvää juomaa ja vaan nauttia olosta.<3  Ja ehdotonta plussaa, jos ostosmahdollisuudetkin ovat kiitettävät! :) Ajankohdaksi valitsen luultavasti elokuun, koska silloin Suomen kesä on melkein koettu ja rahaa kertynyt sukanvarteen. Ja tiedän, silloin on menossa luultavasti Thaimaassa sadekausi, mutta siellä se kuulemma tarkoittaa vain pieniä sadekuuroja, jotka vaan piristää ilmaa.:) Ja kaikkihan kuivuu siellä aika nopeati, kun on niin kuuma!
Toiseksi lomasuunnitelmakseni, aion lähteä hyvien kavereiden kanssa meidän mökille. Mikä parempaa, kuin olla vähän aikaa pois kaupungin hälinästä! Meidän mökki on saaressa, joten rauhaa riittää, vaikka onkin mökkinaapureita parikin. Uimista, saunomista, grillaamista, hyvää juomaa, auringon ottoa, veneilyä, onkimista ja illalla kynttilän valossa jutustelua ja pelailua.<3 Viime kesänä kävin siellä vaan yhden ainoan kerran, kun vietettiin venetsialaisia..Tänä kesänä aion todellakin mennä käymään siellä enemmän, kuin vain sen kerran!:)
 Kesällä aion myös käydä kavereiden kanssa laavuilla grillailemassa. Sitä ollaankin tehty jo monet kesät, mutta into ei lopu!:)
Vaellusreissukin ois tarkoitus tehä. Joutsijärven ympäri kiertää päivässä tai parissa. Riippuu, miten jaksaa kävellä. Reppu siis selkään ja menoksi! Ja Hessu tietty mukaan vartioimaan ja juoksemaan polkua edellä. Mulla olis muuten yks hauska juttu yhestä meidän vaellusreissusta, kun eksyttiin sun muuta, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin..:) Saatiin tosiaan kavereiden kanssa ihme älynväläys lähteä vaeltamaan Joutsijärvelle yhelle laavulle keskellä yötä. Meillä ei ollut edes omaa karttaa mukana ja revittiin lähtöpaikalta sellasesta info -taulusta sellanen tosi surkea kartta sitten messiin...x) Oli kuitenkin hauskaa ja hienot muistot tosiaan jäi...:D
Mä olen aina rakastanut olla luonnossa! Suomen kesä on kaunis, mutta lämpimiä kesäpäiviä sais olla enemmän!:) Lapsena muistan, miten kesät oli kuumia ja menin kastamaan talviturkkini mereen jo vappuna, mutta nyt en sitä enää tekisi mistään hinnasta! Nykyään tuntuu, että kesät on kylmentyneet, eikä tosiaan ole niin lämmintä kuin "ennenvanhaan". Kuulostampa taas vanhanaikaiselta:D Hah. Mutta viime kesä oli kyllä poikkeus! Oli kuumin kesä moneen vuoteen! Tästä kesästä onkin povattu kylmintä moneen vuoteen.:D
Sitten on Porin Yyteri..Siellä tulee aina käytyä, kun kerran niin hieno biitsi on lähellä. Kuumaa hiekkaa kilometri tolkulla ja meri = <3 Eikä sovi unohtaa koirarantaakaan, sillä se on ehdottoman tärkeä osa myös mun ja Hessun kesää.:)


 Kaiken tämän lisäksi ollaan kaavailtu tyttökavereiden kanssa taas laivareissua.:) Sopiva ajankohta vaan täytyy löytyä.. Nyt, kun on kaikenlaisia kissanristiäisiä luvassa. Nää reissut on kyllä olleet aina yhtä mahtavia! :)
 <3

Tää postaus ei nyt yhtään helpottanut mun kesä ikävääni, päinvastoin! :) Mitä suunnitelmia teillä on kesäksi?