maanantai 1. heinäkuuta 2019

Kiva päivä

IMG_3666 Juhannuspäivänä oli upea aurinkoinen ilma ja katettiin tapamme mukaan aamupala ulos. Naureskeltiin siinä hieman, että oikein "aamupala", kun kello on jo yksi päivällä, mutta ihan hyvä vaan, että saatiin vähän nukuttua! Me ei siis kumpikaan, tai minä en nyt tietenkään, juonut alkoholia juhannuksena, jos lähtö tulee, mutta olo oli silti ihan krapulainen molemmilla, kun oltiin valvottu niin pitkään.

Mun miehellä alkoi juhannuksesta kesäloma ja haluttiin tehdä jotain kivaa eikä olla vaan kotona, kun oli niin nätti ilmakin, joten pakattiin Hessu mukaan autoon ja lähdettiin Porin Kirjurinluotoon kävelemään ja katselemaan eläimiä!
IMG_3636 IMG_3627 IMG_3630 Kirjurista löytyy ainakin lampaita, kilejä ja jotain muita sarvipäitä, riikinkukkoja, villahousuisia kanoja ja muistaakseni alpakoitakin on joskus ollut ja ne olisin ehdottomasti halunnut nähdä, mutta ei etsinnöistä huolimatta löydetty. Pupujakin on joskus ollut, mutta jotkut tyhmät ihmiset on kiipeillyt yö aikaan eläinten aitauksiin, niin eläimiä ollaan siitä syystä huomattavasti vähennetty alueella..

Eläimet oli aika nopsaan nähty, joten lähdettiin vielä kiertämään pieni luontopolkulenkki kokemäenjoen vartta pitkin. Tuolla oli tosi kiva kävellä, kun luonnon oltiin annettu kunnolla päästä valloilleen! Ihan kuin olis jossain satumetsässä kävellyt! Sillon, kun asuttiin vielä keskustassa, käytiin tuolla kävelyllä enemmänkin. Kannattaa ehdottomasti käydä kiertelemässä tuolla noita eri polkuja, jos haluaa välillä luonnon rauhaan! Sieltä löytyy eri mittaisia lenkkipolkuja, mutta suosittelen enemmän tätä, mikä kulkee ihan joen viertä pitkin, kun siellä on niin kaunista.
IMG_3637
IMG_3639 Kierrettiin kokonaisuudessaan  joku 7km lenkki, aika rauhallista kävelyvauhtia tosin, kun mä en enää ton mun mahani kanssa pääse kovin lujaa ja välillä piti pitää pieniä breikkejä. Hessu tykkäs kierrellä ja haistella ja eräs vanhempi nainen pysähtyi kuulemma ihan sitä varten omalla lenkillään, että näkisi kunnolla Hessun, kun hän on niin komea!:D No niin hän kyllä onkin.

Luontopolku loppui kivasti kaupungin puutarhaan ja käveltiin upean kukkaloiston  läpi. Vitsi, miten ihana valtava pionikukkapenkki siellä olikaan! Tollasen mäkin haluan sitten joskus, kun saadaan meidän terassi joskus valmiiksi! Oon ihan hulluna pioneihin ja olis niiin tehnyt mieli napsia sieltä "pieni" kimppu kotiin maljakkoon! haha

IMG_3647
IMG_3650 IMG_3653 Käveltiin takas autolle, annettiin Hessulle vähän raikasta vettä ja päätettiin mennä hakemaan Kotipizzasta pizza puokkiin, kun ei jaksettu alkaa tekemään enää ruokaa.

Ruoasta saadun energian voimin tosin jaksettiin alkaa vääntämään kotona vielä britakakkua! Tää on mun ehdoton lempparikakku ja tästä tuli aivan taivaallista, ihanaa suussa sulavaa.♥ Britakakku ei oo mikään helpoin kakku, vaikka ainekset ovat suhteellisen yksinkertaisen kuuloiset, mutta pohja on haastava, jotta saa marengin pysymään kuohkeana kakun pinnalla ja myös maistumaan hyvältä. Marengista saa helposti liian kananmunanmakuisen, mutta pieni loraus etikkaa valkuaiseen auttaa! Seuraavaksi aateltiin tosin kokeilla pientä oikopolkua ja ostaa valmismarenki Annan Marenkileipomosta(täältä saa Suomen parhaimmat marengit♥) ja murustella se kakkupohjan päälle! Lisättiin myös purkki rahkaa kermavaahdon joukkoon, tasoittamaan vähän makeutta, väliin ja pinnalle tuoretta mansikkaa, pensasmustikoita ja sitruunamelissaa. Avot! Ootteko te leiponeet joskus britakakkua?
IMG_3661