sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kesäherkkua maalta

 Jaa että mikä tämä on??
Kesäkurpitsa! :)
Aivan loistavaa kesäherkkua!
 1. Pilpo siivuiksi.

 2. Laita pannulle rasvaa ja heitä sivut siihen.

 3. Mausta. Aromisuola on hyvä!

4. Käännä, kun keskusta alkaa näkyä läpi suurilta osin.

5. NAUTI

1. Päiväni kuvina juhlapostaus

En millään osannut päättää, mitä tekisin teille, joten mulla kävi välähdys, jos  toteuttaisin viikon verran kaikenlaisia postaustoiveita, joita on sadellut aina silloin tällöin. Eli seitsemän toivottua toteutan ja toiveita saa lähettää edelleen, jos joku jotain keksii.
Tällaista päivä kuvina -juttua on toivottu pariin otteeseen, joten aattelin, että ehkä tää olis sitten hyvä alku. Tiedä sitten tykkäättekö ja kiinnostaako kaikkia tämmöinen, mutta jokaiselle jotakin, eiks jeh?:)

 Lauantai 30.7.2011

Heräsin ennen herätyskelloa, kun aurinko paahtoi makkaria ja nousin ylös melko pian, sillä jos olisin jäänyt vielä hetkeksikään makoilemaan sänkyyn, niin musta olis varmasti tullut grillattu kyljys..Täällä mun kämpässä on ihan jumalattoman kuuma! +28C näyttää parhaillaan..olisiko jo aika hankkia se tuuletin?
Hessu lähti perjantaina jo porukoille, koska sillä oli ripulia tän kovan kuumuuden takia ja mua muutenkin ahdisti ajatus, että kun koiralla on niin paksu turkki ja täällä kämpässä on ku saunassa. Voi raukkaa..Onneks masu on jo parempi ja porukoilla se saa varjoilla.
Aamulenkki jäikin tänä aamuna siis väliin ja singahdin suoraan suihkuun, koska olin lähdössä tapaamaan :tä sen työpaikalle.  Ei oltu nähty melkein viikkoon ja ikävä oli kova ja on edelleen, vaikka nähtiinkin.. Perhoset lentelee vattassa, kun vaan ajatteleekin..heh.:)
 
Paita GinaTricot, shortsit H&M, korut Pieces, kengät, Andiamo
Löysin sattumalta vaatehyllyltä kauan sitten ostamani valkoiset shortsit! Ostin nämä varmaan neljä vuotta sitten ja ilahduin, kun tajusin, että kuinka kivat nämä ovatkaan jalassa!

Pulmaksi koitui vain se, että en osannut päättää, minkä väriset korut laitan päälle:
 Korallia vai...

...turkoosia?

Lopulta päädyin koralliin.

Alpro aamupalaksi..

..ja sitten menoks!
Bensamittari ei näytä kovin lupaavalta..:D
Mutta perille päästiin!
Istuttiin kallioilla ja nautittiin olosta   

Sitten piti lähteä, kun :lla alkoi työvuoro. Läksin kauppaan ja kävin samalla omalla työpaikalla moikkaamassa Sirpaa ja sitten kotio valmistautumaan tyttöjeniltaa varten.:)

Lakkasin kynnet illan asuun sopivaksi:
Kynsienlakkauksen jälkeen innostuin laulamaan pitkästä aikaa..siinä vierähtikin sitten kolme-neljä tuntia ja oli aika alkaa laittautumaan iltaa varten. 

Tässä se Nellyn mekko nyt sitten on! :) Aivan täydellinen  
 Mun tukan kihartamiseen meni varmaan valehtelematta puoltoista tuntia, jonka jälkeen se pysyi kuohkeana tasan näiden kuvien ottamisen aikana jasen jälkeen se lässähti ja tukka oli yhtä puikkoa:( 

 Tää mekko ei tarvitse seurakseen kaulakorua, koska rinnuksen koristelu on itsessään jo, kuin koru.:) Seuraksi laitoin vain valkoiset hempeät sulkakorvikset from Seppälä.

Facelook:
 Ripsiin laitoin kullanväristä kimalleglitteriä, koska se sopi niin kivasti asun ja kynsien kanssa. Tuskin kylläkään huomaa kuvasta..

Sitten pakkasin kapsäkit ja lähdin ajamaan Pialle. Pian luona muistin, etten ollut syönyt koko päivänä mitään ja ahdoin kupuni täyteen sipsiä, porkkanaa, kurkkua ja kukkakaalia..:X Olo oli kyllä sen mukainen ja toivoin, että ähky lakkaisi, enne kuin lähdettäisiin ulos..
Ilta meni siinä suhteessa mönkään, että tyttöjeniltaan piti osallistua kaikenkaikkiaan seitsemän henkilöä, mutta loppujenlopuksi meitä oli vain neljä, joista kolme lähti baariin, eli Pia, minä ja Anni. Tanja kävi moikkaamassa, mutta oli niin väsy, ettei jaksanut baariin asti. 
Kävimme Somassa, niinkuin aina on tapana ja sen jälkeen suunnaksi Cabaret. Lauloimme karajokea ja tanssittiin niin, että jalat sattui!:) Oli mukavaa. Illan päätteeksi käytiin pizzalla, josta jäi syömättä puolet, sillä edellinen ähky ei ollut vielä laantunut täysin.
Suosittelen muuten suuresti ottamaan laukkuun mukaan myös lätkät, eli sellaiset littanat kengät, jos ja kun kävely sattuu korkkareilla tanssahtelun jälkeen, niin ei tarvitse paljain jaloin astella asfaltilla! Ei vie paljoa tilaa laukussa ja jalat kiittää ja kuittaa!:)
Tästä eteenpäin minulla ei sitten olekaan kuvia, mutta toivottavasti viihdyitte silti myös mukana matkassa.:)


Huomiseen juhlapostaukseen!

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Friday Fredag Perjantai

Viimeinen työpäivä tälläviikolla ja sitten olis kolme päivää vapaata ja sitten viimeinen työviikkorutistus ja LOMA! Huomenna lauantaina olemme viettämässä tyttöjeniltaa ja viikonloppuna on luvassa myös juhlapostausta tänne blogin puolelle, joten pysykää linjoilla! En saanut paljon ehdotuksia, joten saa nähdä, mitä on luvassa.:) 
Ulkona on taas vaihteeksi ihanan lämmin kuuma! Onneksi on keksitty ilmastoinnit, paitsi jos ne ei toimi... Ilman sitä olisin tuskin hengissä töissä. Kivaa perjantaita kaikille!

Päällä taas ihana harmaa pusero ja legginsit.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Thursdays Outfit

Tänään mennään pinkissä! :)
T-paita Gant, housut VeroModa, vyö Esprit, kengät jostakin kaupasta Vammalasta, korut Timanttiset

Kivaa päivää kaikille!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

FACE

Ajattelin tehdä tällaisen postauksen mun kasvojenpuhdistuksesta ja tuotteista, joita käytän. Neutrogenan kasvojenhoitotuotteet olen todennut tehokkaiksi ja hyviksi. Ne puhdistavat hyvin, ovat hellävaraisia ja tuoksuvat tosi hyviltä! Muuta kasvojenhoitomerkkiä en oikeastaan käytäkään!:)


 Pesen kasvoni Neutrogenan wash/mask -pesulla, tää on kätevä, kun tätä voi käyttää myös naamiona!

Naamioin kerran-kaks viikossa. Jos jaksan.:) Ihosta tulee ihanan pehmeä naamion jälkeen!

Kuorin kasvojen ihon n. pari-kolme kertaa viikossa Neurtogenan Daily scrub -kuorintapesulla. Tätäkin voi käyttää vaikka joka päivä, mutta tykkään enemmän tuosta ylemmästä naamapesusta.

Kasvojen pesun jälkeen käytän Neutrogenan kasvovettä kirkastamaan ja puhdistamaan ihon vielä epäpuhtauksien rippeistä.

Niinkun huomaa, kasvot eivät puhdistu täysin pelkällä pesulla! Hyi!

Yöksi levitän kasvoille Lorealin PureZone kosteusvoidetta. Koostumus on paksuhkoa, joten sopii hyvin yöksi kasvoja kosteuttamaan. Ei sovi meikin alle.

Meikin alla taas käytän Neutrogenan Oil-free moisturiser kosteusvoidetta, joka imeytyy nopeasti, eikä jätä tahmaista oloa. Kevyt koostumus ja on riittoisa.

Jos tulee joskus näppyjä, niin tämä on pelastus!
Laittaa tätä näppylän päälle yöksi ja aamulla näppylää tuskin huomaa!

Näin hoidan kasvojani.:) Toivottavasti oli iloa jollekin.

Juhlapostaus toiveita?

KIITOS!


Nyt on täyttynyt bloggerin kautta 100 -lukijaa ja ajattelin , että olisi kiva tehdä teille kiitokseksi juhlapostausta jostakin aiheesta, mutta mistä, sen päätätte te!:) Ideoita siis kaipaillaan tai muuten vedän hatusta ja voi tulla ties mitä!
Olisiko se asujuttua? kauneuteen liittyvää? sisustusta? vai jotain muuta, mitä?

Sisustaminen omilla kuvilla!

Kävin tunn1n kuvassa katselemassa hintoja canvas -tauluihin ja sain tämän esitteen taulujen hinnoista. Kuinka kätevää on saada haluamasi kuva kunnon tauluksi!

Jos canvas -taulujen hinta hirvittää, niin kuvan voi saada myös julisteeksi ja kehystää.

 Minulla on siis tarkoitus tehdä tästä orkidea kuvasta taulu makuuhuoneeseeni sängyn yläpuolelle( täältä pääset näkemään suunnitelmani ) ja päädyin canvas tauluun, koska se on niin kivan näköinen, kun kuva jatkuu reunoille asti, eikä tarvitse kehystää.
Ensin kävi mielessä maalata ihan itse tämä taulu, mutta haluan siitä mahdollisimman teräväpiirteisen. 


Kohta lähdössä töihin ja laskin, että enää 9 työpäivää ja mulla alkaa neljän viikon pituinen kesäloma! Kuinka ihanaa! Arvatkaahan, kuinka innolla odotan, että pääsen sisustamaan makuuhuoneeni vihdoin valmiiksi!:)