tiistai 31. tammikuuta 2012

Virtual Hair

Leikein aikani kuluksi taaz.com :in virtual makeoverilla...:) Tällä kertaa kokeilin erilaisia hiustyylejä/värejä. Oliskohan noista joku oikeasti sopiva mulle? Mitä mieltä olette?:)


Omiksi suosikeiksi pääsi 7. 12. ja 15. kuva.

red, rosa, yellow, green, white -Gold What?



Päätin kirjoitta tällaisen (toivottavasti) selventävän tekstin kullan eri sävyistä.

Toiset eivät ole koskaan kuulleetkaan valkokullasta ja toiset taas mieltävät sen olevan sama asia, kuin hopea. Punakultaa pidetään rihkamana ja moni ihmettelee, että miksi tämä kultainen ketju on punertavampi kuin tuo toinen ketju.
Sitä kuuleekin usein töissä, että "onko tämä aitoa kultaa, kun se on tuon väristä?". On se, kullan sävyjä on vain monia.

Erilaisilla seosmetalleilla saadaan aikaan kullan eri sävyjä. Käytetyimmässä 14 karaatin kullassa kultaa on 58,5%  ja loput ovat seosaineita. Eli kultaa on jokaisessa eri sävyssä aina yhtä paljon, seosaineiden pitoisuudet vain vaihtelevat.

Keltakullassa kauniin keltainen väri syntyy, kun sekoitetaan kullan joukkoon hopeaa ja kuparia. Kun kuparia lisätään hieman enemmän, saadaan aikaan punakultaa ja rosakultaa ja jos taas hopeaa lisätään enemmän, saadaan aikaan viherkultaa. Valkokultaa saadaan, kun sekoitetaan kullan joukkoon palladiumia ja toisinaan(nykyään enää harvemmin) nikkeliä. Useat valkokultakorut ovat nykyään nikkelittömiä.

kuva täältä
 
Kaikki sävyt ovat aikalailla samaa hintaluokkaa, valkokulta on yleensä hieman kalliimpaa.


maanantai 23. tammikuuta 2012

Secrets

2012 talven ja kevään korumuotia ovat kaikenlaiset avaimet kaulassa ja ranteissa. Napsein kuvia töissäni olevien merkkien avainvalikoimasta:

 NOMINATION
 Nominationin uusi ihana Secrets -korusarja on kyllä valloittanut minun sudämeni! Korut ovat terästä ja kivet Swarowskin kristallia. Kaulakorua saa isoilla ja pienillä avainriipuksilla sekä lyhyellä tai pitkällä ketjulla.
Ranteissa ihania avain yksityiskohtia..


ESPRIT
Espritillä suloisia avain-lukko charmeja.

THOMAS SABO
Sabolta löytyy myös ihania avain-lukko charmeja zirconilla sekä timantilla.


Itseltäni löytyy jo oma avainkaulakoru, jonka ostin töistä ennen joulua:
 Löytyykö teiltä jo avainkoru?:)

lauantai 21. tammikuuta 2012

Maximekko

Oon inhonnut jokaista maximekkoa, jonka olen nähnyt, mutta kerrankin munkin silmääni pisti yksi ja sen myös klikkailin itselleni kotiin.:) Oli ihan pakko tulla tännekin tämä kaunistus esittelemään! Mekko on nelly.com:sta ja maksoi 47,95€.

Mekko sopii erinomaisesti esim. rannalle, kaupungille tai vaikka ihan rentoihin juhliinkin asti! Kullan väriset erikoiset yksityiskohdat kiinnivät huomioni. Ilman niitä olisin tuskin kiinnostunut tästä ja vaatekaappini olisi jäänyt ilman ensimmäistäkään maximekkoa. Propsit suunnittelijalle!

Nyt vaan niistä kuumista rantakeleistä unelmoimaan!:)

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Hair stuff

 Sain jokin aika sitten Goldwelliltä testailtavaksi neljä suoristus tuotetta.

FREESHAPE hot flex spray -lämpöaktiiviseen muotoiluun ja pitoon.
Tuotetta suihkutetaan pyyhekuiviin/kuiviin hiuksiin, jonka jälkeen föönataan/muotoillaan hiukset muotoiluraudalla haluamallaan tavalla. Suojaa kuumuudelta antaen samalla hieman pitoa hiuksiin.
Hiuksista tuli ihanan pehmeät ja kevyet föönaamisen jälkeen eivätkä ollenkaan raskaat niinkuin useissa muissa tuotteissa. Tuli hyvä fiilis, kun tuli tunne, etteivät hiukset vaurioidu muotoilusta ja föönaamisesta.

Hot Form - Vahvistava ja kuumuudelta suojaava muotoilusuihke pitkäkestoiseen muotoiluun ja silottamiseen. Sopii normaaleille ja hennoille hiuksille(!) Poistaa sähköisyyttä(!) Lämpösuoja jopa 200 asteeseen asti sisältäen myös värisuojan(!).
Noi huutomerkit kuvaa sitä, miten tää tuote teki vaikutuksen muhun jo tuoteselostetta lukiessani! Tuotteesta jäi hyvä fiilis , koska se jätti myös sellaisen kevyen tunteen hiuksiin ja tosiaan silotti hiuksia jo föönatessa. Tykkään tuotteen suihkeosasta, koska sillä tuotetta saa suihkittua kerralla laajemmalle alueelle hiuksiin.
Tuotetta suihkutetaan siis pyyhekuiviin hiuksiin. Suoristetaan/muotoillaan kuivat hiukset muotoiluraudalla.

Color Glow -Hiuksiin jätettävä hoitoaine. Sopii vaaleille ja raidoitetuille hiuksille tuoden säihkyvää hohtoa hiuksiin. Hoitaa hiuksia tekemättä niitä raskaiksi ja suojaa hiusväriä ilman saasteilta. Sisältää lämpösuojan.
Suihkutetaan pyyhekuiviin tai kuiviin hiuksiin. Voi suihkuttaa hiuksiin myös päivän mittaan.
Suihke toi ihanaa kiiltoa hiuksiin ja tuoksui niin hyvältä, että tuntui, kuin olisi just tullut kampaajalta!:) Ihanan kevyt tuote, helpotti harjaamista.

Flat Marvel - Silottava suoristusvoide. Ihanteellinen taipuisille ja kiharille hiuksille, poistaa sähköisyyttä. Lämpösuoja jopa 200 asteeseen sisältäen värisuojan.
Levitetään pyyhekuiviin hiuksiin, suoristetaan ja kuivataan föönillä ja harjalla, jonka jälkeen hiukset muotoillaan muotoiluraudalla.
Tätä tuotetta en kauheasti ole tykännyt käyttää, koska en tykkää tuotteen voidemaisesta koostumuksesta. Ei sillä, että tuotteessa olisi jotain vikaa, mutta en vaan ole koskaan tykännyt käyttää voidemaisia muotoiluaineita/hoitotuotteita pitkille hiuksilleni. Mulle tulee sellainen olo, että tuote on tarkoitettu koostumukseltaan lyhyemmille hiuksille. Ei aavistustakaan, mistä tämä luulo johtuu.:D
Mutta aivan taivaallinen tuoksu tässä kuitenkin on, että vaikka käyttäis sitten ihan vain tuoksun takia, jos ei muuten osaa/tykkää käyttää!

Ehdottomiksi suosikkituotteiksi pääsivät FREESHAPE hot flex spray ja Color Glow. Nämä tuotteet ovat olleet käytössä eniten ja näiden käyttämisen jälkeen hiuksissa on ollut sellanen kevyt ja hoidettu fiilis! Kakkoseksi ehdottomasti Hot Form -suihke. Tykkäsin tästäkin tuotteesta hirveästi.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Fatboy


Hessu otti ainakin heti oman uuden petinsä omakseen.. Aikas makoisat oltavat! Kohta on koti kokonaan valmis.:)

perjantai 6. tammikuuta 2012

testing testing

Heippa! Testailen tässä samalla puhelimeni bloggaus toimivuutta, kun
tulin sanomaan terkut täältä kaaoksen keskeltä!:-) vielä on paljon
laittamista täällä uudessa asunnossa, mutta kohta tää hässäkkä on ohi ja
sitten pääsen taas kunnolla postailemaan! Käytiin Tampereella
keskiviikkona Ideaparkissa ja Ikeassa sälä/huonekalu ostoksilla ja
saatiin aika kivasti tuhlattua. Nyt on vähän kokoomista, mutta voihan
tään pyhän näinkin kuluttaa.:-)
Palaillaan taas!
Pus pus
--
Silja