sunnuntai 2. joulukuuta 2012

1. Adventtisunnuntai


Tänään oli -15 astetta pakkasta aamupäivällä ja puin Hessullekin sen suloisenpunaiset töppöset jalkaan, ettei tassut palellu. Arvatkaa naurattiko meitä ja muitakin ihmisiä, kun tää tallusteli menemään tuolla joulunpunaisissa sukissa pitkin hankia!:D Aivan ihana!

Käytiin lenkin jälkeen vähän kaupoilla, kun meille soitettiin, että asuntonäyttö olikin tältä päivältä peruttu, kun esittelijä oli tullut kipeäksi. Harmittihan se, mutta olipahan aikaa laittaa kotia joulukuntoon rauhassa. Me sitten mentiin ja pystytettiin tänään meille kuusi sisälle ensimmäistä adventtia juhlistaen. Monet huokaisee tässä vaiheessa, mutta puolustaudun sillä, että tää on kuitenkin tollanen pikkujoulukuusi, eikä se "virallinen joulukuusi", niin ajateltiin, että on kiva sitten nauttia ton pikkukuusen tunnelmasta pitempään, kun ei me kuitenkaan joulua kotona vietetä.:)


Saatiin myös inspis alkaa rakentamaan piparkakkutaloa! Mutta näette meidän taideteoksen vasta huomenna, kun se on koristeltu loppuun.;) Tää on ihan mahtava ja ollaan tosi ylpeitä!:D

Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa  sinne ruutujen toisille puolille!:)

11 kommenttia:

  1. Ihanat töppöset! AIvan mahtavat ♥

    VastaaPoista
  2. Aww. Ittekki just mietin, että tarttis ostaa koiralle tollaset töppöset. Kävin tässä illalla lyhyellä lenkillä koiran kanssa, ja pakkasta oli 17 astetta, niin koiraparka rupesi välillä hyppimään kolmella jalalla, kun tassunpohjia paleli niin paljon. En kyllä tiiä suostuisko se kuitenkaan töppösiä pitämään. Osaatkohan sanoa paljonko tuollaset töppöset maksaa? Niitä varmaan eläinkaupasta saa? Tai sitten mun pitää pyytää mummoa kutomaan koiralle pienet villasukat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koira tottuu, kunhan pääsee ulos ja saa vähän namia!:) Noi tossut tais maksaa ihan vaan joku parikymppiä ja ostin Mustista ja Mirristä.
      Ainoa miinus noissa on se, että Hessun tassu on kapeampi, mitä yleensä ton kokoisilla koirilla on, joten toi tarranauha on liian lyhyt, että sen saisi tukevasti kiinnitettyä ja sen takia tossut tippuvat joskus ulkona kokonaan tassuista. Mutta näitä on monenlaisia, kannattaa vaan mennä katselemaan!:)

      Poista
  3. Eikä, kuinka söpöt töppöset! :DD ♥

    VastaaPoista
  4. voitko tehdä ohjeet siitä piparkakkutalosta :) olisin kiitollinen :)

    VastaaPoista
  5. Mäkin meinasin hankkia Milalle töppöset mutta ne ei kuulemma isommilla koirilla kestä käytössä, kynnet tulee läpi ja ne ei pysy jalassa esimerkiksi hangessa. Kuljen tällä hetkellä lähinnä vapaana pitäen koiran kanssa kaikki lenkit ja se nimenomaan loikkii siellä umpihangessa :D Ei sillä että sen tassut palelisi, mutta kun lunta kerääntyy ja hiertää :/

    VastaaPoista
  6. Ei koiran tassut tommosissa asteissa jäädy -.- vitsi oot hienohelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä Hessun tassut ainakin jääty, kun se nosteli niitä eikä kävelly, jos ei ollu tossuja.. Enkä ota sitä riskiä, mitä meidän edelliselle koiralle kävi, että anturaväli halkes pakkasilla ja se jouduttiin tikkaamaan. Että kyllä ne vaan jäätyy.

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.