torstai 10. lokakuuta 2013

Big eyes are beautiful

Pääsin mukaan Indiedaysin Maybelline Big Eyes Mascara kampanjaan, jossa esittelen teille itseäni miellyttävän catwalk -silmämeikkilookin ja teen siitä sitten oman versioni saamillani Maybellinen inspiraatiomeikeillä!

Catwalkillahan eivät aina loista pelkät vaatteet, vaan myös ulkonäkö on tärkeä. Silmät ovat sielun peili, sanotaan ja silmät ovat yleensä ensimmäinen asia, johon kiinnitämme ihmisissä huomiota, kun katsomme heitä. Itseäni on aina miellyttänyt dramaattinen lookki, silmämeikin täytyy olla tumma, vahva ja muu meikki jää aikalailla huomaamattomaksi. Omalla meikilläni tahdoin tuoda esille vahvasti meikatut, mutta silti hillityt silmät, jollaisena voisin näyttäytyä juhlissa tai vaikka ihan catwalkilla asti!;)
kuva ja kuva


Maybellinen inspiraatiomeikkipaketista paljastui ekana uusi, nyt syksyllä lanseerattu ripsiväri, joka lupaa käyttäjälleen suuremmilta näyttävät silmät! 
Big Eyes Mascara on siitä mahtava, että siinä on kaksi päätä, toinen ylä- ja toinen alaripsille, joten tuote sopi mainiosti minullekin! Itselläni on tällä hetkellä ripsienpidennykset, mutta käytän ripsiväriä myös alaripsissä. Alaripsille tarkoitetussa harjaspäässä harja on pieni, joka soveltuu hyvin alaripsille. Väri ei paakkuunnu ripsissä, vaan erottelee ne todella kauniisti ja levittämishetkellä mietein, että tätä tuotetta ne kaikki meikkimallit varmaan käyttävät, kun saavat niin kauniit ripset mainoksiin! Ihan totta, minut tämä tuote ainakin vakuutti!


Toisena paketista paljastui tussimainen eyeliner Master Precise löi minut myös ällikällä. Olen yleensä vannoutunut nestemäisen eyelinerin käyttäjä, mutta terävä tussimainen kärki teki niin tarkkaa jälkeä, että sillä voisi jopa piirtää!

Viimeisimpänä paketista palastui Maybellinen Big Eyes Luminous Brown luomiväripaletti, jossa hehkui syksyiset värit.
Näitä meikkejä kayttäen tein oman versioni catwalk lookista, klassisen tumman silmämeikin!



HUOM!  

Osana kampanjaa järjestetään mahtava kilpailu, jonka palkintona on Maybellinen tuotelahjapaketti, jonka arvo on n. 40 euroa! Kilpailuun pääset osallistumaan:

1. Vastaamalla kysymykseen: Mikä on sinun luottomeikkituotteesi?
2. jätä kommenttiisi myös oma sähköpostiosoitteesi(ja nimimerkkisi, jos osallistut anonyyminä).
3. Kilpailuun voit osallistua sunnuntaihin 13.10.-13 klo.20 asti!

Onnea kaikille!:)





92 kommenttia:

  1. aika hillitty meikki. ei olis tullu mieleenkään et se "edustaa" tollasia kuvia.. oisit vieny vähän pidemmälle

    VastaaPoista
  2. Mineraalimeikkipohja! Nyt kun olen vaihtanut täyson bareMineralsseihin, en muita enää halua käyttää!

    Neitiratilainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Luottomeikkituotteina on yleensä toiminut L'Orealin ja Lumenen tuotteet, mutta alkaa tympimään jo :(
    escapefromplainjane@gmail.com

    http://escapefromplainjane.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Silja, sä olet aivan uskomattoman kaunis!

    Mun luottotuotteena on toiminut ainakin tähän asti L'Orealin Nude Magique CC-voide, mutta kesän rusketuksen hiukan kadottua se alkaa olemaan hiukan liian tummaa omalle ihoni sävylle.

    pihlaiida@gmail.com

    http://beliebelieves.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Luottomeikkituotteeni hmm...mulla on oikeeastaan kolme, joita ilman en voisi elää. Kulmakynä, aurinkopuuteri ja valokynä, noilla tuotteilla saan loihdittua hyvän meikin kiirellisimmissäkin tilanteissa :) mutta jos näistä joku valitaan, olisi se varmasti kulmkynä. Oman meikkini tärkein asia on kuitenkin aina huolitellut kulmat ja on aina ollut :)
    rolssi_@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Luottomeikkituote? Tärkein meikkini on ehdottomsti Berliinistä ostettu kulmakynä Flamer ja Avonin 24K kultaa sisältävä ripsiväri ainut joka ei minun silmiäni kutita. Sellaisia allergia tuotteita voisi tulla muiltakin valmistajilta. :)

    VastaaPoista
  7. Ooh, miten älyttömän kauniita kuvia susta Silja! <3 Mun ehdoton luottomeikkituote on Lumenen kulmakarvageeli, jota oon käyttänyt yläasteelta asti :D Kaikki muut meikit vaihtuu aika ajoin, mutta tuota oon jo niin monet vuodet ostanut, että en ehkä ikinä siitä pysty luopumaan ;) operaatiojalokivimeri@hotmail.fi

    VastaaPoista
  8. Luottomeikkinä mulla toimii ihan vaan ripsiväri... :-D
    nanniina@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Mulla ei ole ns. luottomeikkituotteita. Tykkään vaihdella merkkejä eikä vielä ole tullut vastaan tuotetta jota haluaisin ostaa aina uudelleen ja uudelleen. Ilman meikkivoidetta, aurinkopuuteria tai ripsaria en pärjäisi.

    Nonnuli@live.fi

    VastaaPoista
  10. Mulla on oikeastaan luottomeikkituotteita montakin, mutta sanotaan vaikka tuo Maybellinen Fit Me concealer. Aivan sairaan hyvä tummien silmänalusten peittoon! :)

    myfantazya@gmail.com

    VastaaPoista
  11. mun uus luottomeikki on H&M:n kulmakynä! oon testannut vaikka mitkä kalliimmat merkit, mutta toi hennesin kynä vaan pysyy parhaiten.. :D

    sara-umu@luukku.com

    VastaaPoista
  12. aurinkopuuteri/poskipuna! :)

    pauliina.rantanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Mulla on muut meikit vaihtunut aina merkistä ja koostumuksesta lähtien, mutta Lumenen kulmakynä on varmaan ala-asteelta asti keikkunut mukana. :>

    Ewelyn87@hotmail.fi

    VastaaPoista
  14. Luottomeikkinä toimii ylipäätänsä ripsiväri :)

    Elisa, ee-lisa@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Tällä hetkellä luottotuotteeni on ehdottomasti bareMineralsin meikkipohja. En vaihtais! :)

    itkevaoskari@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Kauniita kuvia, mun luottomeikki on valokynä, sivuillani on arvonta jossa arvon kosmetiikkaa, jos haluat käy osallistumassa. http://alise-alisenterveysjakauneus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  17. En oo uskaltanu tarrautua enää joka meikkituotteessa vaan yhteen tiettyyn, koska yleensä aina pian ne vedetään pois markkinoilta tai muuten vaan häviää valikoimasta-mun tuuria :D Nyt oon pidemmän aikaa rakastanu M.A.C:in false lash effect ripsiväriä, jonka tilaan eBaysta. Toinen lemppari on Inglotin pikkupurkki peitevoidetta. Se toimii talvipakkasilla hyvin punertavaan ihoon! :)
    hop_su_tin@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Ripsari!!

    Miia, miija_apina@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Mun luottotuotteet on lumenen ripsari ja hm:n kulmakynä..harvoin tulee muuta meikkiä käytettyä :)

    Terzie@netti.fi

    VastaaPoista
  20. Ripsiväri luottomeikki, kasvot jos on hyvässä kunnossa saa pelkästään ripsarilla kivasti tuotua silmiä esille :)
    tuopeh@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Rimmelin kulmakynä :D

    riikkari91@msn.com

    VastaaPoista
  22. Maybelline meikkivoide on mun luottotuote :) mukana arvonnassa ♥ olet hurjan kaunis ♥ emiliakorpela@outlook.com

    VastaaPoista
  23. Luottotuotteita on parikin:eli kulmaväri ja eyerlineri joitka kuuluvat päivittäiseen meikkini (:

    Mare
    enkeli-02@jippii.fi

    VastaaPoista
  24. Ihana meikki ja hyvin toteutettu! Mulla luottomeikkiin kuuluu jokin meikkipohja ja ripsiväri mitään tietyn merkkistä ei ole mutta ne sutaisen naamaan melkeinpä aina :D sposti on iris.hattara@netikka.fi

    VastaaPoista
  25. Kyllä se taitaa ripsiväri olla!

    emmiii_3@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Ripsari. en aina jaksa muuta laittaakkaan :D
    heidikatariina92@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Vannon kans tuon H&M kulmakynään, parempaa ei oo! :) eli se on luottotiotteeni

    tiina.viirela@gmail.com

    VastaaPoista
  28. cc-meikkivoide on mun luottotuote! :) roosah-@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Oh vitsit oot kaunis tossa vikassa kuvassa varsinki <3 Tulipas ikävä. Pöh. Millon pidetään iltamat? <3

    VastaaPoista
  30. garnier peitepuikko :)
    emu.1999@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Ensimmäinen ja ainoa lumenen kulmakynä jonka ostin suunnilleen neljä vuotta sitten. Alkaa jo vetelemään viimeisiään mutta en ole mistään löytänyt toista samanlaista! Kulmakynä on omasti mielestäni tärkein, ryhdistää ilmettä tosi paljon:) emma.kilpimaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Mikset julkassu mun kommenttia minkä lähetin pari kolme päivää sit :o laitoin että voitko tehdä teijän nykyisestä asunnosta postauksen :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, en oo saanut sun kommenttia?:o Oliskohan sattunut joku pieni kömmähdys, ettei viesti sitten jostain syystä tullutkaan? Mutta nyt viesti ainakin tuli ja kiitos kovasti postausideasta!:) Sellasta on kyllä ollu suunnitteillakin!:)

      Poista
  33. Ripsiväri, eriväriset luomivärit ja nestemäinen eyeliner :) anna-hellman@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Luottomeikkituote ollut jo pitkään MaxFactorin False lash effect ripsari vedenkestävänä. :) Täydellinen ripsiväri! emmi.pynttari@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Jestas oot kaunis! :O

    Luottotuotteena oli ennen ripsari, mutta nyt ripsenpidennysten aikana ehdoton pelastus on cc-voide! :)

    zaara89@netti.fi

    VastaaPoista
  36. Mineraalimeikit vievät ehdottomasti voiton omana luottomeikkinäni! Sitä parempaa ei löydy :)
    emmijuuliam@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Luottomeikkituotteeni on ehdottomasti Maybellinen Dream matte mousse! Sillä saan nopeasti ja helposti sileän näköisen ihon.:) monzi_suutari@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Luottomeikkiin kuuluu todellakin ripsiväri, puuteri ja kulmakynä - niillä saakin jo ihmeitä aikaan tässä naamataulussa :D

    emmacharlotta@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Ihan ekana kysymys sulle: Miten tuo rajaustussi kesti päivän mittaan? Jos siis sillä piirtäis kissamaisen rajauksen niin onko siisti myös illalla vai onko alkanut suttaantumaan/haalistumaan se "häntäpää"? :D

    Mun luottotuotteet on Max factor:n ripsari ja saman merkin kulmakynä. Ite oon niin vaalee et kulmakarvat ei näy, joten olen hyvin ilmeettömän näköinen ilman näitä kahta :D

    johanna__90@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajaus pysyi mulla kauniina koko päivän eikä lähtenyt millään tavalla kulumaan!:) Suosittelen siis ihan lämpimästi!:)

      Poista
  40. Meikkivoide, Eri sävyiset huulipunat ja luomivärit sekä poskipunat:) Ja geeli eyeliner sekä nestemäinen.
    princesslellu@gmail.com

    VastaaPoista
  41. luottomeikkiini kuuluvat intensiivet kissarajaukset, vahvat kulmat ja kuulasmeikki pohja!
    mil-lie@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Upeita kuvia ! :)

    Luottotuotteita ovat Max Factorin ripsivärit & Maybellinen mousset :)

    jeannayjuliett@gmail.com

    VastaaPoista
  43. ripsiväri on tärkein :)

    pochette_@msn.com

    VastaaPoista
  44. Luottotuote on ehdottomasti Garnierin silmänalusille tarkoitettu Roll-on bb.voide (jeesus mikä sanahirviö :D)
    Ilman sitä en lähde mihinkään, koska muuten näytän pandalta ;)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Luottomeikkituotteena mulla on ripsari, tällä hetkellä käytän Maybellinen Colossalin cat eyes-ripsaria, saa niin kivat ripset loihdittua ! :) Nuo kuvat on upeita !

    henduu_92@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Ripsari tärkein! Nyt luottoripsarina toiminu jo pitkään lorealin telescopic.:)

    sirja,
    sirjakuisma@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Ripsiväri ja valokynä ovat ne tärkeimmät!

    lotta.hasu@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Ehdottomasti ripsari! Sillä saa jo naamasta paljon siistittymmän ja paremman näkösen. Lemppariksi on tullut lumenen blueberry curl mascara mikä on vedenkestävä ja sitä se todellakin on :D lähtee vaan tietyillä meikinpesuaineilla :D

    nasu.94@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Luottomeikkini on ehdottomasti Oriflamen Wonder Lash - mascara. Tai sitten H&M:n tussi eyeliner. En osaa mitään muuta eyelineria käyttää, ku tusseja! :D Ja tuo H&M:n superhalpa on ihan mahtava! Jopa mun rasvaliisteriluomilla se pysyy vaikka aamuun asti, kunhan pohjustus on kunnossa! Ja tuo ripsiväri on ihan super! Se kestää säätä, mutta lähtee helposti meikinpoistoaineella, ei tarvitse pahoinpidellä ripsiä.

    kowalski1@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Mulla luottomeikkinä H&M:n kulmakynä ja Maybellinen tai Lumenen ripsiväri :)
    rriina.nurminen@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Maybelinen se keltanen ripsari oli kunnes pääs loppumaan.

    siiriprinsessa@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Luottomeikkini on tällä hetkellä Lumenen CC-meikkivoide. Olen kauan etsinyt sopivaa kevyttä meikkivoidetta hieman pintakuivalle ja peittävyyttä kaipaavalle iholle ja tämä CC-voide näyttää mun kasvoilla hyvältä. :) Tarpeeksi peittävä, mutta kevyt!
    n_atalia91@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Luottomeikkini on Maybellinen Volum Express -ripsari, jolla saa aikaan upeat nukkesilmät :)

    torstaiterkuin Mimmu
    flower3000(a)suomi24.fi

    VastaaPoista
  54. Luottomeikkinä Wetn wildin aurinkopuuteri! :)
    k2tuu_@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Tosi kaunis meikki noissa kuvissa! :) Mun luottomeikkejä on Maybellinen the colossal volum express ripsari ja Lumenen aurinkopuuteri.

    katrii_@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Kulmakarvageeli! :)

    keywordfashion@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Tällä hetkellä oma luottomeikkini on Eyekon Skinny Brush Mascara

    dioriinablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Ihana meikki!:) Osallistun arvontaa, Maybelline meikkivoide on luottomeikkini!:) irenekorpela@suomi24.fi

    VastaaPoista
  59. Maybellinen the rocket volume ripsari ehdottomasti luottomeikkini! :)

    miirupiru@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Luottomeikkini on yves rocherin kulmakynä, sillä se on tarpeeksi vaalea ja sävyltään kylmä joten se sopii vaaleisiin piirteisiini.

    sirunen (gilppari92@hotmail.com)

    VastaaPoista
  61. Luottomeikkini on lorealin ripsiväri, volume million lashes, jolla saan kauniit ja pitkät ripset.:)

    Piia.komulainen1@luukku.com

    VastaaPoista
  62. Aivan ihanalta näyttää ja todella hyvin toteutettu postaus!<3 Mun luottomeikkejä on L'O'realin PARIS:in aurinkopuuteri ja kaikki Maybellinen ripsarit!! :)

    xohelmi@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Kyllä se mun luottomeikki on ripsari, tarkemmin sanottuna Lumenen blueberry curl mascara ! :)

    Hannna
    hanna.rajala@netikka.fi

    VastaaPoista
  64. Sulla on kauniit silmät ja ripsari on kyl tärkein :)

    heli.perttu@luukku.com

    VastaaPoista
  65. Luottomeikkini on hyvä meikkivoide, jonka virkaa on jo pidemmän aikaan toimittanut joe blascon meikkivoide.
    Inkeri A.
    inkeri-arama@live.fi

    VastaaPoista
  66. Tärkein on kulmakynä, mutta täydellistä kulmakynää en ole vielä löytänyt. :)
    mi-avie@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Ripsiväri on kyllä itselle tärkein,ilman sitä näyttää että silmät puuttuu päästä. :D
    elisain02@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Luottomeikkini on aurinkopuuteri :)

    vikkigoes@hotmail.fi

    VastaaPoista
  69. MACin meikkivoide on tällä hetkellä ehdoton ykkönen! ♥

    norah1991@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Luottomeikkini on ehdottomasti kulmakynä :)
    Essi M.
    essu1@windowslive.com

    VastaaPoista
  71. Luottomeikkinä Maybellinen BB-voide, Lumenen kulmakynä ja ArtDecon aurinkopuuteri :-)

    Vilma, vilmuska@nettikirje.fi

    VastaaPoista
  72. Ootko I Love Me messuilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti oo, mutta meidän työpaikan piste on siellä.:) Lumi -sormus!

      Poista
  73. Huulipuna ehdottomasti!

    noora36_1@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Luottomeikkini on hyvä meikkivoide! Itsellä myös ripsipidennykset, joten arkena panostan eniten meikkipohjaan :-)

    -Tuikku
    numme14@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Minun luottomeikkituotteeni on ehdottomasti Lumenen silmämeikinpohjustusvoide! Sillä saa meikin pysymään koko päivän kestävänä ja hintakin on edullinen! :)

    tiina.l@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. kulmakynä. :) Ihanasti oot meikannu täs. om9380(ät)uta.fi

    VastaaPoista
  77. Kulmageeli. :)
    leilajulia@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. oma luottomeikkini on ripsiväri :p

    kisumisu_99@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Meikkivoide! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Mikä kaunotar! :) Mulla luottomeikki on ehdottomasti hyvä ripsiväri, mieluiten sekä pidentävä että tuuheuttava, koska noi omat räpsyttimet on niin onnettoman vaaleat :D

    johanna.vilhunen@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Lumenen cc voide :)
    miau-96@hotmail.com
    Venla M

    VastaaPoista
  82. meikkivoide! :)
    roosamari.puttonen@hotmail.fi
    Roosa-Mari

    VastaaPoista
  83. Clarinsin kulmaväri-paletti :-)

    essi.kaappola@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Kiitos teille kaikille ihanille kauniista sanoistanne, ne kosketti mua todella paljon♥ Muistakaa, että ootte kauniita ihmisiä kaikki!!

    VastaaPoista
  85. Tähän asti luottotuotteena ollut Rimmelin eyeliner, mutta kun luin tuosta master precise:stä, taidan uskaltautua kokeilemaan! Kaunis meikki! :-)
    sutar_i@hotmail.com

    VastaaPoista
  86. Tähän asti luottotuote ollut Rimmelin eyeliner, mutta kun luin tuosta Master precisestä, taidan uskaltautua kokeilemaan! ;) Kaunis meikki! :-)

    VastaaPoista
  87. luottomeikkinä ehdottomasti kulmakynä, ilman sitä on ihan alaston olo! :-D mutta toi sun meikkis näyttää kyllä hyvältä!

    sähköposti: viivi.parviainen@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.