torstai 26. joulukuuta 2013

Lovely christmas time ♥

2013-12-26

Oikein ihanaa Tapaninpäivää kaikille! Toivottavasti kaikilla on ollut oikein rentouttava ja ihana joulu. Me oltiin tosiaan jouluaattona mun perheen luona ja ollaan kyllä rentouduttu ja syöty vatsat niin ähkyyn, että sopii hyvin aloittaa uutena vuotena taas vähän kevyemmällä jalalla! Tässä vähän meidän aattoillan kulkua:

Mä herään yleensä jouluaattona aina ensimmäisenä, mutta tänä jouluna olin jotenkin niin poikki töiden takia, että uni maittoi vähän enemmän. Herättiin kuitenkin hyvissä ajoin ja mentiin syömään aamupuuroa kera jouluohjelmien. A muuten löysi tänä vuonna puurostaan mantelin, eikä isosiskoni!:) Kyllä mäkin sen puurostani vielä joskus kaivan!

043
057
Löysin meidän nimikko -punaviiniäkin joulupöytään!;)
078
Jälkkäriksi luumurahkaa

Lumiukon ja Joulurauhan julistuksen jälkeen mentiin joulusaunaan, laittauduttiin, rentouduttiin ja alettiin valmistelemaan odotettua jouluateriaa pöytään. On ne jouluruoat kyllä niin herkkua, mutta ei kyllä enää neljättä päivää jaksaisi! Seuraavaksi taas ensi jouluna ja taas jaksaa odottaa vesi kielellä.:)

Meillä on aina tapana laulaa ja soittaa siskoni kanssa pianolla joululauluja meillä kotona, kun muuten pianon soitto on kyllä jäänyt ihan kokonaan.. Oli ihanaa, kun kaikki istuskeli olohuoneessa, kuunteli tai lauloi mukana. Sitten olikin jo aika alkaa vilkuilemaan lahjoja päin ja jännittämään, mitä paketeista paljastuisi tänä vuonna..

110
IMG_0073
052
067 042
108 – Kopio
136

Sain aivan ihania lahjoja ja oon kyllä niin otettu kaikista jutuista, mitä paketeista paljastui! Kiitos ihan mielettömästi kaikille, jotka minua ja meitä muistivat. Lisää lahjoista sitten ihan omassa postauksessa!;)

Lahjojen jaon ja ihastelun jälkeen alettiin pelailemaan yhdestä paketista paljastunutta Haaste -lautapeliä, joka oli muuten todella hauska ja erilainen seurapeli!:) Samalla maisteltiin vähän viiniä, juustoja ja muita herkkuja ja kuunneltiin lisää joululauluja spotifystä. Pelailtiin ihan yömyöhään saakka ja vaihdettiin välillä peliäkin. Mun mielestä on niin hauskaa kokoontua perheen kanssa pelailemaan ja hulluttelemaan!:)

IMG_0089
IMG_0048
Kiitos työkaverille herkuista, nää tais kyllä tosiaan kaikki mennä kerralla!:D
IMG_0076 IMG_0052

Joulupäivänä mentiin A:n porukoille viettämään joulua, syömään lisää herkullista jouluruokaa ja nauttimaan yhdessäolosta. Oli kyllä jälleen kerran niin ihana joulu, että haikein mielin sitä tajuaa, että nämä kolme päivää meni niin nopeasti ohi ja täytyy odottaa taas vuoden verran tätä ihanaa joulun aikaa! Onneksi perheiden kanssa voi nauttia muutenkin hyvistä ja hauskoista hetkistä.:)

Huomenna mua odottaakin jälleen työt ja sitten aletaankin kohta jo valmistaustumaan uuteen vuoteen!:) Onko teillä jo suunnitelmia uudenvuodenaatolle? :)

9 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! Toi mekko on vaan niin upee♡ Mä ite lähden sunnuntaina Thaimaahan, joten sielläpäin maailmaa vaihtuu vuosi..:)

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania joulukuvia ja voi että sä olet kaunis! Sun joulu kuulostaa oikein mukavalta ja munkin joulu kyllä oli sitä siitä huolimatta, että lumettomuus harmitti :) Ja mummo muuten tykkäsi erittäin kovasti lahjastaan, joka ehti hyvin ajoissa perille! Iso kiitos siis sulle vielä kerran :)

    Erika

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniina sä oot muruseni ollut!♥

    VastaaPoista
  4. Kaunis Silja! <3 Ihanan tunnelmallisia joulukuvia, ja toi kultainen glitterpaketti näyttää melkoisen houkuttelevalle! ;)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana mekko sulla ollut ja ihania tunnelmapaloja kuvissa muutenkin :)

    VastaaPoista
  6. Wau miten ihanalta näytät ja niin tunnelmallista ja kaunista siellä ollut! <3 mun blogissa on sulle tunnustus :) se ei välttämättä päde sinuun kun olet varmaan blogannut pitkään mutta mä halusin sen antaa sulle kun tää sun blogi ansaitsee kaiken hyvän ja sinä <3 siksi mä halusin antaa sen sulle :)) halauksia päivääsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "päde" sana rupes niin vaivaan kun on kyl maailman huonoin sanavalinta :/ <3 siis pätee tietenkin sinuun mutta tunnustus on enempikin suunnattu ehkä pienemmille blogeille. Anteeksi ihan törkeä tuo mun kielenkäyttö oli tuossa :( en tarkoittanut pahaa <3 :)) minä jokatapauksessa halusin suunnata sen sinulle <3

      Poista
  7. Komppaan Reettaa, tuo mekko on huippukaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan! :) Kauniilta on teidän joulu muutenkin vaikuttanut. :)

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.