Kuvia viime kesältä |
Kivaa keskiviikkoa! Aaw, sain mun kultani eilen takaisin kotiin.♥ Niin ihanaa saada taas pitkästä aikaa toinen viereen nukkumaan. En meinaan edellisyönäkään saanut kunnolla nukuttua. Ensin epäilin kuuhulluna täysikuuta, mutta pieni sirppihän se taivaalla vasta kurkisteli. Kun kävin aamukävelyllä Hessun kanssa, kuulin sivukorvalla, kun ohikävelevä nainen valitteli huonosta nukutusta yöstään ja samoin toiset työkavereistani. Tiedä sitten, mikä viime yönä valvotti, mutta nyt nukuin, kuin vauva! Jotenkin sen toisen läsnäolo saa sellaisen ihanan turvallisuuden tunteen.:)
No mutta kaikki ei kuitenkaan ole mennyt nyt ihan nappiin. Kävin edellispäivänä tavalliseen tapaan illalla juoksulenkillä ja tunsin jo alkuvaiheilla pientä kipua oikean jalan sääressäni. Nooh, mitäpä tuosta, ajattelin ja jatkoin juoksua. Kipu hälveni juostessani, kunnes pääsin kotiin ja olin menossa nukkumaan. Sääriluun vasenta sivua särki ihan vietävästi, ja kun siitä painoi, tuntui kuin siinä olisi ollut mustelma, mutta mitään ei näkynyt. Portaissa kävely sattui sekä myöskin kyykkyyn meno. Mulla on todella huono tapa lähteä ilman kunnon lämmittelyä lenkille ja venytellä myös lenkin jälkeen ja nyt se sitten kostautui, penikathan ne vaivasi. Juoksijoiden yleisin vaiva. Koskaan ennen mulla ei tällaista vaivaa ole ilmennyt. Nyt kuitenkin kipu on jo hellittänyt, mutta mitä tästä opimme? Aina kannattaa venytellä!
Hiphei, kohta on jo toukokuu ja vappu lähestyy! Oletteko suunnitelleet jo jotain ohjelmaa, vai millä tavoin vappua tulee yleensä vietettyä? Me ollaan menossa A:n kanssa Tampereelle Anskun ja Peten luokse. Vielä on vähän suunnitelmat auki, kun ei tiedä, että millainen ilma tulee olemaan, mutta vapputorille ainakin täytyy päästä ja jos sää sallii, niin ehkä herkulliselle piknikille ja Särkänniemeen sitten seuraavana päivänä!:D
No tää nyt oli tällaista yhtä sekametelisoppaa koko kirjoitus, mutta ihanaa päivänjatkoa kaikille! ♥
Ihania kuvia, tulipas oikein hyvä mieli! <3
VastaaPoista-jela
♥ ihana kuulla!:)
PoistaIhana postaus<3 ihania vappusuunnitelmia teillä:) vappuna on kivaa juhlia ystävien kanssa ja herkutella! :)
VastaaPoistaKiitos!♥ Kumpa vappuna vain olisi hyvä ilma, niin voisi olla enemmän ulkona!:)
PoistaTänne kannattaa aina tulla ;) Me pidetään kotosalla pienet kotipippalot ei sen kummempaa vappuhulinaa..... siinä taitaa olla kyllä ihan tarpeeks :D
VastaaPoistaSiellä Treellä kun on pikkusen enemmän tuota hulinaa, kuin tääällä :D Kotipippalot ovat aina paikallaan! Ihanaa viettää aikaa ihanien ihmisten seurassa!:)
PoistaHei ihana! <3 tulikohan mun sähköposti perille? :) niin ku jos saisin sinun tilinron niin makselen sen ihanuus laukun pois :)) <3
VastaaPoistatiina.viirela@gmail.com
Voi, ilmeisesti sähköposti ei jostain syystä nyt toimi.:( Oon yrittänt nyt kolmeen otteeseen lähettää, mutta vähän ajan päästä viesti palautuu takaisin ja sieltä sanotaan että ei lähetetty?:O Onko sulla Facebook?:)
PoistaPakko ihan mielenkiinnosta kysyä, että työskenteleekö A vieraalla paikkakunnalla, kun on monesti pitempään poissa kotoa? Vai onko hänen työnsä sellaista jaksottaista, esimerkiksi 10 pv töitä ja 10 pv vapaata?
VastaaPoistaHän käy kyllä töissä Porissa, mutta joskus on sidottu varallaolo, mikä tarkoittaa, että on kokoajan valmiudessa, eikä pääse siksi kotiin.:)
Poista