sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Wedding diary part 3. Epäonnea matkassa

IMG_1299
Jukka poika - Laineet

Ensimmäiset kunnon vastoinkäymiset koettiin nyt häiden suhteen, sillä A:n sormus hukkui polttareissa mereen, eikä sitä ole löydetty etsinnöistä huolimatta. Kaiketi se on hautautunut niin syvälle santaan, että sitä on lähes mahdotonta löytää, joten laitettiin uusi sormus tilaukseen ja toivotaan, että se ehtii vielä hyvin ennen häitä.
Eipä onnetar suosinut minuakaan sormuksen suhteen, sillä vaikka olen kultasepänliikkeessä töissä ja ottanut huomioon kesän töiden kulun ja muun olennaisen, minunkin sormukseni myöhästyi kuukauden verran konevian vuoksi ja nyt tehdas on kaksi viikkoa kesälomalla. Mahtavaa. Onneksi sormukseni pitäisi saapua kuitenkin häihin mennessä ja ennen lomalle jäämistäni. Toivottavasti. huh. On tämä häitä edeltävä aika aikamoista jännittämistä!:D Vähän olen kyllä pettynyt sormusvalmistajan toimintaan, sillä heillä olisi ollut mahdollisuus ilmoittaa minulle aikaisemmin koneviasta sekä lomalle jäämisestä, mutta hampaita kiristellen ja syvään hengittäen aion uskoa, että sormus ehtii vielä hyvin ennen h-hetkeä! Pakko kertoa tässä vaiheessa vielä, että satuin pari kuukautta sitten näkemään vielä enne unia sormuksestani, jossa se ei ehtinytkään ajoissa ja sain tämän vuoksi itselleni liian suuren sormuksen, jota pienennettiin ja jonka jälkeen sormus oli aivan järkyttävän näköinen, kivet tippuilivat ja minä olin ihan paniikissa.:D Aika hyvin alitajuntani on siis mukana!
IMG_0909 IMG_1718
Mä en oo hirveästi uskaltanut tänne vielä laittaa hääjuttuja kovin paljastavasti, koska haluan pitää salassa vierailtamme kaikkia juttuja, mutta häiden jälkeen avaan tätä hääpäiväkirjaamme hieman enemmän, sen lupaan!:) Nyt ollaan päästy siihen pisteeseen, että kaikki koristukset on suurimmilta osin hankittu, enää pieniä juttuja täytyy enää muistaa. Sisko mulle tossa kyllä tokaisi, että kantsii hankkia tosiaan ne pienimmiltäkin tuntuvat jutut ajoissa, koska niistä voi kehkeytyä yhtäkkiä suurikin taakka!
IMG_1864
Hehhee, polttareista saadut hyttysen pistot.;D Laskin, että tässä yhdessä jalassa oli 86 pistoa! Voin sanoa, että oli aika tuskaa muutamat ensimmäiset päivät, kun teki mieli raapia jalat verille! Onneksi nämä on nyt jo suht koht parantuneet.:)

13 kommenttia:

  1. https://www.dermoshop.com/fi/products/3417?utm_source=Facebook&utm_medium=banner&utm_campaign=fb-fi-aloe-geeli
    Tämä on hyvä tuote hyttysten pistoksiin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultainen vinkistä! Varmaan pakko hankkia tätä varastoon vastaisuuden varalta!:D Dermosilin tuotteet ovat muutenkin tosi hyviä, tykkään!:)

      Poista
  2. Voi auts auts ja auts, aina täytyy tulla matkanvarrelle jotain että jännitys säilyy varmasti loppuun saakka eikä pääse liian helpolla :/ ja voi härregyyd tota jalkaa, ei näytä kivalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei niimpä! Miksei kaikki voi vaan rullata tasaisesti eteenpäin!:D Mutta ainakin on muisteloita kerrottavana häistä.:)

      Poista
  3. Toivottavasti tosiaan sormukset ehtii paikalle hyvissä ajoin :) Eiköhän! Auts minkä näköinen jalka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon ja rukoilen!:D kyllä ainakin nyt pitäisi onnistua, jos ei nyt joku posti mene lakkoon tms. Ja juu, oli kyllä hieman raaputtava olo.:S

      Poista
  4. Voi ei, pidetään peukkuja, että sormukset ehtivät nys ajoissa! :/ Kun me järkkäsimme häitämme, niin mulla tuli pienoinen paniikki, kun hääpukuliike oli tilannut aivan väärän vannehameen ja tämä tosiaan huomattiin hääviikon maanantaina. Joidenkin ihmeellisten kikkailujen kautta he saivat kuin saivatkin suht oikeanlaisen vannehameen loppuviikoksi. Vannehameen koko ei vain ollut hyvä ja jo pelkkä alttarille kävelykin tuotti tuskaa. Viskasinkin juhlapaikalle päästyämme vannehameen pois ja mekon kanssa oli näin helpompi liikkua kuin väärän kokoisen vannehameen kanssa :).

    Onnistuukohan kukaan järkkäämään häitään ilman minkäänlaisia vastoinkäymisiä?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamalaa!:D Voin vaan kuvitella, miten paniikissa olet varmasti ollut! Onneksi hääpukuliike sai hankittua sen vannehameen kuitenkin ajoissa, mutta inhottavaa ylimääräistä tuskailua ennen häitä!:D Meillä nyt on vielä kaksi ja puol viikkoa aikaa, KÄÄK! Mutta kyllä mulla on vahva usko, että kaikki ehtii ajoissa.:)

      Poista
  5. Voi että, voin kuvitella että hieman jännittää, jos toinen sormus ehti hukkua ja toinen ei vielä ole saapunutkaan. Toivotaan, että sormuksesi ehtii ajoissa! Onneksi on ihan totta, että lopulta asioilla on tapana järjestyä. ;)
    Teidän häät on varmasti ihan mielettömän upeat, ootte kaunis pari ja teema kuulostaa niiiin romanttiselta. Tsemppiä loppurutistukseen, odotan innolla joskos hääpäivästä näkisi myöhemmin kuvia jotakin kautta! <3

    VastaaPoista
  6. Oi voi, jopas nyt hermoja koetellaan! :/ No mutta mä uskon sormusjuttujen päätyvän vielä parhain päin! :) Täältäkin tsemppejä loppuvalmisteluihin yms, voin vain kuvitella miten ihastuttavat ja rakkaudentäyteiset häät teillä tulee olemaan <3

    Hyi mä niin inhoan hyttysiä :( Valitettavasti tunne ei oo molemminpuolinen, vaan ne taas rakastaa mua...Aina erityisesti mun kimpussa! :D Ne on niin ärsyttäviä ja se kutina on oikeesti tosi tuskaa välillä, mulla ainakin sellasta voimakasta vieläpä. Koita kestää!

    Erika

    VastaaPoista
  7. Hyi ja auts miten paljon hyttysenpistoja :0

    Ja voi ei, toiv sormus tulee ajoissa ! Millainen sormus on? Minäkin hukkasin oman sormuksen, ei oo vieläkään kukaan palauttanut ja on puolisen vuotta jo siitä kun sen hukkasin tai tarkemmin unohdin uimahallin wc altaanreunalle.

    Jos sen joku varastanut, niin kyllä ärsyttää, että kehdataan varastaa toisten vihkisormuksia.

    VastaaPoista
  8. Voi ei, todella huono tuuri osui teidän kohdalle! Toivotaan nyt vaan, että sormukset ehtivät tosiaan ajoissa :)

    Ja voin niin samastua tohon hyttysenpistokutinaan, mulla kävi alkukesästä vähän samalla tavalla kun hyttyset pääsivät yllättämään, ja huhhuh, että mun teki mieli raapia :D

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.