Ihanaa keskiviikko iltaa kaikille!:) Mulla on aivan mahtava fiilis nyt, kun olin äsken aivan mahtavien tyttöjen kanssa kahvilla ja tuli tosi kiva olo! Päivällä olin tosi surullinen yhdestä asiasta, mutta niinhän se on, että ihanat ihmiset pelastaa päivän, kuin päivän!♥ Toivottavasti nähdään pian uudelleen, oli niin hauskaa!:) Nyt oon kyllä niin väsynyt, etten jaksa kirjotella mitään sen kummempia vaan lähden höyhensaarille! ♥ Tulee onneksi huomenna kotiin! Mulla on ollut niin ikävä, että rutistan sen kasaan, kun näen sen!
Tänään käytin ekaa kertaa mun Turkista ostamaani pinkkiä laukkua ja se on kyllä aivan ihana!:) Kiva väriläiskä tähän harmaaseen syksyyn!
Tämä aamu ei ollut mistään paremmasta päästä.. Heräsin aamulla tuttuun tapaan ja iloitsin siitä, että työpäivä alkaa vasta puoliltapäivin. Lähdin Hessun kanssa lenkille, jolla se vikuroi ja rettelöi sydämensä kyllyydestä ja minä kiroilin. Yleensä Hessu tottelee mitä auliimmin ja on kiltti kuin mikä, mutta tänään...
Tulen lenkiltä aivan hikisenä ja hymy häivähtää huulilla hetkisen, kun tiedän pääseväni suihkuun. Menen keittiöön pesemään käsiäni, mutta hanasta ei tule vettä. Vesikatkos se tästä vielä puuttui! Siitä ei ensinnäkään oltu ilmoitettu mitään eikä uutisissakaan ole mitään selitystä asialle! Ihan kiva. Katkos on kestänyt jo yli kolme tuntia, eli nyt en pääse suihkuunkaan. En pysty pesemään edes naamaani ja olo on kuin missäkin paskaläjässä. Onneksi jääkaapissa oli kannullinen vettä, jolla sain pestyä edes kädet ja hampaat. Koitan kestää tämän päivän..
Kun tuun töistä niin teen itselleni sellaset spat että!!
Hessu varmaan kostaa sitä, kun olin eilen kymppitunnin päivän töissä ja se joutui olemaan niin pitkään yksin. ♥ on taas kurssilla ja tulee vasta torstaina kotiin. Yleensä Hessu on repinyt vähintään postit, mutta nyt ei ollut tullut, muutakuin yksi pieni mainos, joka oli jäänyt välioven väliin niin, ettei se ollut saanut sitä tassullansa vedettyä oven alta..Kenkiä oli kyllä kannettu olkkariin ja sukkia mun vaatekaapista. Onneksi se ei sentään niitä syö!
Laulaminen on yksi mun tärkeimmistä harrastuksistani. Silloin saa myös olla luova, niinkuin kuvataiteessakin.
Oon aina rakastanut laulamista, vaikkei sitä moni olisi uskonut. Edes omat vanhempani.
Pienenä jotenkin häpesin laulamista. Ala-asteella ja yläasteella musiikintunnilla piti laulaa omalla paikallaan muiden kuunnellessa ja se, jos mikä saa nuoren epävarman ihmisen kauhun partaalle. Oman äänen kuuluminen jännitti ja pelotti, kun muut ihmiset kuuntelivat ja tuijottivat. Ihmettelen muuten suureti tätä opetusmenetelmää, sillä minusta on todella törkeää asettaa nuori tällaiseen tilanteeseen. Tästä voi seurata monta epämiellyttävää tilannetta oppilaiden väliseen kiusaamiseen ja näin jopa laulamisen vihaamiseen.
En tykännyt laulaa julkisesti tai edes, että yksikään kuuli. Kun vanhemmat lähtivat pois kotoa, käänsin stereoistani volat kaakkoon ja lauloin yksin sydämeni kyllyydestä, mutta kun näin, että auton valot saapuivat takaisin pihaan, mankka hiljeni. Tai ainakin laulu.
Vasta myöhemmin kahdeksantoista vuotiaana, kun seurustelin silloisen poikaystäväni kanssa, oon alkanut laulamaan julkisesti ja oppinut käyttämään ääntäni. Hänen vanhemmillaan oli karaokelaitteet ja me mentiin usein sinne laulamaan. Koko perhe lauloi. Hänen isäpuolensa, äitinsä, poikaystäväni, hänen isoveljensä ja pikkusiskonsa. Huomasin, että ehkei munkaan tarvitse jännittää niin kauheasti, kun ei mun oma ääneni mikään hirveä kuitenkaan ole. Siitä se sitten lähti ja me hankittiin silloin myös itselle karaokelaitteet.
Olen hirveän nopea oppimaan uusia lauluja. Kuuntelen kappaletta ja seuraan samaan aikaan sanoja ja sitten yritän laulaa itse. Itsevarmuuden kasvaessa osallistuin vuonna 2008 Porin Hard Rock & Hevi -Karaoke kisaan. En ollut ennen laulanut mitään rokki biisejä, mutta harjoittelin pari-kolme minun mielestäni hyvää kipaletta ja minähän menin ja voitin koko kisan!
Ammattia en voisi laulamisesta itselleni kuvitella. Rakastan laulamista, mutta vain harrastusmielessä. Karaokekisoissa tykkään käydä ja omat laitteet ja kasa levyjä on kotona.
Kavereiden kanssa kun ollaan, lauletaan melkein aina! Minusta on ollut myös hauskaa seurata, miten oma perheenikin yllättyi innostuksestani laulamiseen. Isäni on lapsuudessa kokenut saman pelon koulun musiikintunnilla, kuin minäkin ja on saanut tästä trauman, ettei enää koskaan laula. Mutta kappas vain, on se meen isikin innostunut karaokesta ja hänellä on aivan mahtava ääni! Lienenkö häneltä perinyt musiikin lahjani?:)
Joskus tulee vaan sellainen olo, että nyt on pakko päästä laulamaan. Laulaminen on yks tapa myös purkaa tunteensa, pitää hauskaa ja ennenkaikkea nauttia.
