Believe Me

Haluan kirjoittaa eräästä asiasta, joka vaivaa mua edelleen kovasti.. Juttu liittyy siihen, miksi ajattelin, että mun täytyis pitää blogistani taukoa tai jopa lopettaa kokonaan kirjoittaminen.. Olen saanut kaveriltani, nykyään entiseltä sellaiselta, palautetta blogistani. Siihen sävyyn, että mä olen pinnallinen ihminen ja sen lisäksi vielä narsisti. Haluan tuoda tämän jutun pinnalle siksi, jos joku muukin on ollut samaa mieltä. Haluan oikaista muutamia asioita.

Pidän blogia, koska tykkään kirjoittaa. Innostuin puolitoista vuotta sitten aloittamaan oman blogin pitämisen, kun luin muiden ihmisten blogeja ja juttuja, ja kun kerran kokeilin, niin siihen vain jäi yksinkertaisesti koukkuun. Tämä on minulle harrastus, niinkuin monille muillekin. En yritä millään tavalla pönkittää itsetuntoani tai pitää itseäni millään tavalla julkkiksena, kuka pitäisi  ja miksi pitäisi? En esittele itseäni mitenkään ihmeellisenä ihmisenä, vaan olen aivan tavallinen, en missi, enkä malli. En pidä itseäni todellakaan muita parempana, enkä esitä mitään muuta, kuin oikeasti olen. Elän vain omaa elämääni ja mun mielestä on ollut kiva jakaa esimerkiksi omia inspiraatioita muillekin.

Olen kirjoittanut tähän mennessä normaalista elämästäni, päivän tapahtumista, kuului siihen sitten Hessun ulkoilutusta, ruokaa, kavereiden kanssa bilettämistä, sisustusta, uusia ostoksia tai meikkausta. Se on tavallista elämää, enkä mielestäni ole millään tavoin rehvastellut sillä. Kirjoitan jutuista joista tykkään ja mistä olen kiinnostunut. En ole rikas, enkä omista mitään ihmeellistä, sen enempää, kuin muutkaan. Enkä leiju omalla asunnollani, kun esittelen siitä kuvia täällä. Tykkään vain sisustaa ja tämmöinen on tyylini. En ole syntynyt kultalusikka suussa, vaan olen tehnyt töitä saadakseni itselleni sen vähän, mitä minulla on. Pari vuotta sitten minulla ei ollut omassa asunnossani, kuin sohva, pesukone ja telkkari. Pikkuhiljaa olen kotini rakentanut oman näköisekseni ja pienellä rahalla.

Joku saattaa ulkonäköni perusteella lokeroida minut aivottomaksi tyhmäksi blondiksi, joka ei ajattele mitään muuta, kuin omaa peilikuvaansa, mutta suosittelisin ensin tutustumaan, ennen kuin tuomitaan. Ei hiustenväri tee ihmisestä tyhmempää tai blogi kirjoittajasta pinnallista vain, koska sattuu kirjoittelemaan esimerkiksi vaatteista ja meikeistä.
En pidä itseäni erityisen kauniina ja voin heti nostaa käden pystyyn ja ilmoittaa, että "hei, minussa on virheitä!", ja paljon! En tykkää nenästäni, se on liian iso. Mulla on toisinaan näppyjä naamassa. Minulla on pömppövatta. Mulla on rumat jalat. Ainiin, ja olen liian lyhyt. Ja luonteeltanikin olen joskus liian temperamenttinen.
Tahtoisin olla pitkä, hoikka, mutta muodokas, rohkeampi, rikkaampi, haluaisin valkoisemmat hampaat ja täydellisen ihon. Olen aina halunnut siniset silmät, mutta minulla vihreät silmät. Joskus inhosin niitä, mutta nykyään pidän niistä. Ja aika paljonkin. Olen oppinut elämään virheideni kanssa, vaikka minussa olisi muutettavaa.

Ei aina tarvitse miellyttää muita tai muuttua toisenlaiseksi. Tärkeintä on, että miellyttää itse itseään ja tulee itsensä kanssa toimeen edes jotenkuten. Eikä blogissani ole kuvia itsestäni sen takia, että rakastaisin omaa pärstääni niin paljon, että kuljen melkein kokoajan vaan kamera olalla. Mun mielestä kuvat kuuluvat blogiin. En henkilökohtaisesti itse pidä ainakaan sellaisista blogeista, joissa on pelkkää tekstiä silmän kantamattomiin, eikä kuvia kirjoittajasta tai yhtään mistään muusta. Mielestäni on mukavaa nähdä kuvia kirjoittajasta. Mitä enemmän, sen parempi. Kun luen kiinnostavaa blogia, tahdon tutustua myös ihmiseen. Enkä tosiaan pidä tätä pinnallisena, jos hän ottaa kuvia itsestään, vaatteistaan, meikeistään, kodistaan tai koirastaan...

En aio lopettaa blogini pitämistä sen takia, että yksi ihminen ajattelee minusta näin ja haluaa lopettaa kaverisuhteen blogini takia. Olen hyvin pettynyt.

Fort Minor - Believe Me