Love can build a bridge in star

Laulaminen on yksi mun tärkeimmistä harrastuksistani. Silloin saa myös olla luova, niinkuin kuvataiteessakin.
Oon aina rakastanut laulamista, vaikkei sitä moni olisi uskonut. Edes omat vanhempani.

Pienenä jotenkin häpesin laulamista. Ala-asteella ja yläasteella musiikintunnilla piti laulaa omalla paikallaan muiden kuunnellessa ja se, jos mikä saa nuoren epävarman ihmisen kauhun partaalle. Oman äänen kuuluminen jännitti ja pelotti, kun muut ihmiset kuuntelivat ja tuijottivat. Ihmettelen muuten suureti tätä opetusmenetelmää, sillä minusta on todella törkeää asettaa nuori tällaiseen tilanteeseen. Tästä voi seurata monta epämiellyttävää tilannetta oppilaiden väliseen kiusaamiseen ja näin jopa laulamisen vihaamiseen.

En tykännyt laulaa julkisesti tai edes, että yksikään kuuli. Kun vanhemmat lähtivat pois kotoa, käänsin stereoistani volat kaakkoon ja lauloin yksin sydämeni kyllyydestä, mutta kun näin, että auton valot saapuivat takaisin pihaan, mankka hiljeni. Tai ainakin laulu.

Vasta myöhemmin kahdeksantoista vuotiaana, kun seurustelin silloisen poikaystäväni kanssa, oon alkanut laulamaan julkisesti ja oppinut käyttämään ääntäni. Hänen vanhemmillaan oli karaokelaitteet ja me mentiin usein sinne laulamaan. Koko perhe lauloi. Hänen isäpuolensa, äitinsä, poikaystäväni, hänen isoveljensä ja pikkusiskonsa. Huomasin, että ehkei munkaan tarvitse jännittää niin kauheasti, kun ei mun oma ääneni mikään hirveä kuitenkaan ole. Siitä se sitten lähti ja me hankittiin silloin myös itselle karaokelaitteet.

Olen hirveän nopea oppimaan uusia lauluja. Kuuntelen kappaletta ja seuraan samaan aikaan sanoja ja sitten yritän laulaa itse. Itsevarmuuden kasvaessa osallistuin vuonna 2008 Porin Hard Rock & Hevi -Karaoke kisaan. En ollut ennen laulanut mitään rokki biisejä, mutta harjoittelin pari-kolme minun mielestäni hyvää kipaletta ja minähän menin ja voitin koko kisan!

Ammattia en voisi laulamisesta itselleni kuvitella. Rakastan laulamista, mutta vain harrastusmielessä. Karaokekisoissa tykkään käydä ja omat laitteet ja kasa levyjä on kotona.
Kavereiden kanssa kun ollaan, lauletaan melkein aina! Minusta on ollut myös hauskaa seurata, miten oma perheenikin yllättyi innostuksestani laulamiseen. Isäni on lapsuudessa kokenut saman pelon koulun musiikintunnilla, kuin minäkin ja on saanut tästä trauman, ettei enää koskaan laula. Mutta kappas vain, on se meen isikin innostunut karaokesta ja hänellä on aivan mahtava ääni! Lienenkö häneltä perinyt musiikin lahjani?:)

Joskus tulee vaan sellainen olo, että nyt on pakko päästä laulamaan. Laulaminen on yks tapa myös purkaa tunteensa, pitää hauskaa ja ennenkaikkea nauttia.