sunnuntai 30. marraskuuta 2014

PRE-CHRISTMAS

IMG_8916
Mekko - Kappahl, Ketjulaukku - Sokos, Kengät - Tamaris
Viime viikot ovat kyllä olleet melkoista juhlaa, kun edellisviikonloppuna vietettiin pikkujouluja Jennin ja hänen poikaystävänsä kanssa, eilen juhlittiin työporukan kanssa ja ensi viikonloppuna vielä Anniina ja Pete tulee meille nostamaan glögimaljaa!:)

Meillä oli työpaikan pikkujouluissa teemana paljetit ja puin päälle ihanan uuden kultaisen paljettimekkoni, jonka löysin Kappahlista. Tykkäsin tosi paljon, kun mekossa oli tuollaiset pienet hihat ja ne suojasi yllättävän hyvin teräviltä paljeteilta! Tosin paljetit upposi ikävästi aina kynnen alle, kun vähääkään koski mekkoon, mutta muuten mekko toimi oikein loistavasti ja suuremmilta naarmuilta vältyttiin!
Oli tosi hienoa, kun kaikki meidän 13 tyttöä oli panostanut teemaan ja kaikkialla ympärillä vaan kimmelsi ja säihkyi!:D

Käytiin syömässä herkkuruokaa Raatihuoneen Kellarissa, jonne meille oltiin varattu oma kabinetti. Siellä viihdyttiin suurin osa illasta, kunnes oli aika lähteä eteenpäin. Toiset lähtivät tässä vaiheessa kotiin ja toiset Soma baariin, jossa tanssijalka vipatti ja skumppalaseja kilisteltiin! Oli aivan mahtis ilta ihanien rakkaiden työkavereiden kanssa, kyllä nyt kelpaa taas painaa töissä jouluhulinan keskellä!

IMG_8922
Toi meidän joulukuusi näyttää muuten näissä kuvissa ihan vaaleanpunaiselta, vaikka on kyllä ihan vitivalkoinen, mutta mikäpä siinä, kyllä mulle vaaleanpunainenkin kelpaa!:D
IMG_8923
IMG_8917
kollaasi IMG_8975
Joululahjaksi saatiin kaikki omalla nimellämme varustettu ihana punakullattu nimikoru, mikä pääsikin heti koristamaan kaikkien kaulaa.

22 kommenttia:

  1. Oi, mistä olette ostaneet tuon kuusen?:)) Itse haluan kanssa tuollaisen vähän pienemmän version! Olet säihkynyt upeana liikenteessä!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ostanut tuon kuusen joskus kuusi vuotta sitten Turusta, muistaakseni Cittarista, mutta kyllä oon nähnyt noita valkoisia kuusia myytävän muuallakin!:) Terrassa ainakin! Kiitos kovasti ♥

      Poista
  2. Kiva kun teillä on ollut pikkujouluissa tuollainen paljetti-teema. Näytät kauniilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ♥ Ite aina tykkään kaikista teemoista ja tää paljetti teema oli kyllä tosi kiva näin pikkujouluna!:)

      Poista
  3. Pakko kysäistä minkä kokoinen sinulla on tuo mekko? Pakko tilata itselleni tuollainen, mutta olen epävarma koosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin mekon S kokona, kun toi yläosa oli aika tiukka!

      Poista
  4. Oi, ihana joulukuusi! Mäkin raahasin tänään kuusen parvekkeelle ja leivoin pipareita, hihii nyt vasta onkin joulufiilis huipussaan :) Lumi enää puuttuu! Ja voi vautsi vau sua, oot ihan mielettömän kaunis näissä kuvissa :o Tai siis ainahan oot mut tarkotan, että jotenkin ihan erityisen kauniina!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis ♥ Mä niin toivon, että saatais valkoinen maa jouluksi ♥ Viikonloppuna olis kans tarkoitus vähän leipoa joulujuttuja nam nam! :D

      Poista
  5. Ihana asu!


    Katjazlife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Heippa Silja piiitkästä aikaa :) oon ollut pitkällä blogitauolla kun ollut kaikenlaista puuhaa ihan ylipaljon. Mutta kiva olla taas täällä! :)

    Iskin silmäni myös heti tuohon teidän kuuseen! Ihana <3 taidanpa hommata meillekin tuollaisen valkoisen ihanuuden :) voi että oot kauniina taas :) ja tuo mekko on ihastuttava :) mukavaa joulun aikaa sinne ja Hessulle myös :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla sinusta pitkästä aikaa Tiina Eliisa!♥ Sinua ollaan kaivattu.:)
      Kiitos hurjasti, kaikki kimalteleva aina jostain syystä iskee mun silmään haha :D

      Poista
  7. Oi, kaunis mekko ja kaunis on sen kantajakin :) Ihanaa pikkujouluaikaa sulle :)

    VastaaPoista
  8. Ihana mekko! Ja ihania postauksia joulukalenterissasi. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla, että olet tykännyt joulukalenterista!:)♥

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.