lauantai 9. tammikuuta 2016

Foot spa

IMG_4774 IMG_4782 IMG_4798 IMG_4788
Joulun aikaan Sokosella oli myynnissä tuollaisia ihania jaloille tarkoitettuja lahjapakkauksia, joista löytyi suloisen pehmeät pörrötohvelit, suolakristalleja sekä kosteusvoidetta. Eilen huomasin, että alepöydässä oli enää yksi tällainen paketti jäljellä ja päätin ostaa tällaisen hemmottelupaketin itselleni. Mun jalat kokee kovia seisomatyöstä johtuen ja jalkojani särkee lähes päivittäin. Olen yrittänyt kokeilla monen moista kenkääkin, mutta mikään ei tunnu auttavan. Siksi ajattelin, että olin ansainnut tällaisen pienen hemmotteluhoidon virkistämään jalka parkojani.

Pienet suolakristallit kaadetaan lämpimään veteen ja annetaan jalkojen rentoutua hetken. Kristallit sisältävät erilaisia eteerisiä öljyjä, jotka kosteuttavat ja pehmittävät jalkoja. Kylvyn jälkeen on helppo hioa kovettumat pois sekä lyhentää kynsiä. Lopuksi levitetään kosteusvoidetta hierovin pyörivin liikkein,  jotta voide pääsee imeytymään kunnolla ja niin vain jaloista tuli samettisen pehmeät ja ihanat! Kaiken lisäksi kosteusvoide tuoksui aivan taivaalliselle! Usein jalkavoiteet sisältävät viilentävää mentolia, joka tuoksuu, noh, jalkavoiteelta. Mutta tämä Baylis & Hardingin jalkavoide tuoksui ihanan makealle karamellille! Nyt jalatkin tuoksuu karkeille!Nami nami
Suosittelen itse kullekin, varsinkin tällaisina kirpeinä pakkaspäivinä, kokeilemaan tällaista rentouttavaa ja lämmittävää jalkakylpyä! Jalkojakin täytyy välillä hemmotella!

Rentouttavaa lauantaita!

IMG_4803

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan ihanalta. Täytyisi itsekkin pitää enemmän huolta jaloista ja hemmotella niitä välillä. :) ihanaa kun olet palannut takaisin kirjoittelemaan, blogisi on yksi parhaista joita seuraan ja oon jo odottanutkin paluutasi tänne kirjoittelemaan :) mielelläni lukisin enemmänkin häämatkastanne ja kohteesta jossa olitte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti silloin tällöin tällaista hemmottelua myös jaloille!:) Usein jalkojenhoito ihan unohtuu muusta vartalonhoidosta ja voi kostautua myöhemmin.

      Kiva, että oot tykännyt lukea juttujani.:) Täytyy pistää korvan taakse, jos tekisin pienen postauksen häämatkastakin!:)

      Poista
  2. Huoks, onpas kiva, kun tulit takaisin - mietin jo, että onko jotain sattunut ...
    Pitääpä piipahtaa lokaali-Sokoksella tiiraamassa, olisiko siellä tuollaisia spa-paketteja.
    Joskus nuorempana tein miekin seisomatyötä ja jalat olivat välillä kuin tulessa. Äiti neuvoi: suihkuttele sääriä vuorotelleen kylmällä ja tosi lämpimällä vedellä - se pisti veren kiertämään, vaikutti etenkin pintaverenkiertoon.
    Kävin katsomassa nuo aiemmatkin joulunjälkeiset postaukset. Miusta on kiva, että kaikki eivät tee kaikkea facebookissa tmv., sillä kaiketi meitä (kivikautisia?) blogien ystäviä on muitakin.
    Minä tykkään blogistasi. On ollut mukavaa seurata elämänmenoasi. Elämänmakuiseksi blogisi tekee juuri se, että se ei ole niin kiiltokuvamainen, kuva toisensa perään überstailattuja ihmisiä ja asuntoja.
    Jatka vaan entiseen malliin ! Ja vielä kerran: kiva, kun tulit takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ilona, ihana kuulla, että oot tykännyt höpötyksistäni täällä blogissa!:)♥
      En tiennytkään tuollaista konstia, mutta varmasti tosiaan auttaa jalkojen pintaverenkiertoon! Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Oih, miten ihana jalkahoito. :) Ja kauniit tossutkin. Ei voi olla tykkäämättä. Ps. Kandee muuten kokeilla magnesium suihketta jalkoihin. Saa apteekeista ja luontaistuotekaupoista. Auttaa heti jalkakipuihin.
    T: Helmi10

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos Helmi! Oonkin aloittanut nyt syömään magnesiumia ravintolisänä, josko se vähän lievittäisi kipuja.:) Suihkettakin voisi joskus kokeilla!

      Poista
  4. oih tuollainen jalkahemmottelu sopisi juuuri nyt ! tulin juuri ulkoa kuvaamasta ja varpaani ovat aivan jäässä ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiih, ei ole parempaa, kuin upottaa jäiset varpaat kuumaan veteen.<3 olen tehnyt paljon kuumia jalkakylpyjä, jos olen palellut ja se on kyllä auttanut sulattamaan koko kropan!:)

      Poista
  5. Hei mistä tuo ihana pyyheteline on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Anteeksi, että vastaaminen on kestänyt!:) pyyheteline löytyi Bauhausista!

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.