tiistai 12. tammikuuta 2016

Vuosi 2015 pähkinänkuoressa

Olen tehnyt joka vuosi pienen katsauksen kuluneesta vuodesta, enkä nytkään tee poikkeusta, vaikka viime vuosi jäikin aika vähälle bloggailusta. Näitä on aina hauska lueskella jälkeen päin, että mitä kaikkea sitä on vuodessa kerennyt tapahtumaan!

Tammikuu
tammikuu
Tuntuu ihan, että tämä vuoden 2015 alku olisi ollut juuri! Joulun aika oli taas ohitse ja fiilistelin ihania joululahjojani, varsinkin tämä Jennyltä saamani pinguvillapaita sykähdytti. Tein myöskin postausta lempparituotteistani, jotka itseasiassa pitävät vieläkin hyvin paikkansa!:) Kaikki lemppareita edelleen!
Mulla alkoi olemaan sellainen tuskainen olo, kun talomme valmistui hurjaa vauhtia, enkä olisi halunnut viettää enää yhtäkään päivää vanhassa kodissamme. Inhosin jokaista nurkkaa(jokainen muuttoa tehnyt varmaan tietää fiiliksen.:D) ja aina töistä päästessä tultiin suoraan vaan raksalle fiilistelemään. Valitsimme ja haimme laatat kotiimme ja vihdoin aloin oikeasti ymmärtämään, että muuttomme häämöttää jo ihan kulman takana! Myös hääjuttujen askartelu oli alkanut.


Helmikuu
helmikuu
Helmikuussa juhlittiin ensin rakkaan siskoni sitten ihanan Jennin synttäreitä! Läksin Jennin synttäreille Tampereelle koko viikonlopuksi. Käytiin aamulenkillä koirien kanssa ja autoin Jenniä kokkailuissa, vaikkakin eteemme sattuikin vastoinkäymisiä erään tortun kanssa, eikä se lievittänyt yhtään sitä paniikkia, että kohta vieraat jo tulisivat!:D Onneksi tälle voi nyt jo nauraa!  Tutustuin uusiin ihaniin ihmisiin, Jennin kavereihin sekä sain ystävänpäivänä yllätyspostia ihanalta Kiiralta. Ihmettelin, että mikä söpö paketti tulla tupsahti luukusta, kun en ollut edes tilannut mitään.  
Hääpuku saapui ja taisin tirauttaa töissäkin pienen kyyneleen silmäkulmasta.:") Puku oli juuri sellainen, kuin olin odottanut!


Maaliskuu
maaliskuu
Maaliskuussa vedettiin viimeisiä pintamatskuja kotiin. JIPII, kohta päästäisiin muuttamaan! Tää kuukausi lähinnä jynssättiin laattoja ja pintoja puhtaiksi ja asennettiin kettiökaapistoja. Mulla ei oikeastaan mitään muuuta kerrottavaa tästä kuukaudesta taida ollakaan!:D Nyt ei oikein ollut aikaakaan muuhun, kuin kotiin. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta ei, sitä se ei ollut! Ehkä jännittävintä aikaa ikinä!


Huhtikuu
IMG_2086
Huhtikuusta en oikeasti löytänyt muita kuvia! Tässä kuussa muutettiin meidän uuden kodin saunaeteiseen!:D Muistan vieläkin sen jännän innostuneen fiiliksen, kun vietettiin ensimmäinen yö täällä uudessa kodissa. Puhallettiin (todella epämukava) ilmapatja sängyksi, viritettiin tv lattialle ja katsottiin Netflixistä Mielensäpahoittaja -elokuva. Olohuoneen yksi nurkka oli täynnä pahvilaatikoita ja sormet syyhyten odotin aikaa, että saisin kaikki omille paikoilleen.
Toukokuu
toukokuu
Toukokuussa saatiin yläkerta siihen kuntoon, että päästiin roudaamaan sinne sänky (vihdoinkin!) ja kaikki tavarat. Lue: Pahvilaatikot. Vaatekaapeissa ei tietenkään ollut vielä hyllyjä, joten yritin pahvilaatikoista ja jätesäkeistä löytää itselleni joka päivä jotain päälle pantavaa, mikä oli oikeasti todella haastavaa, kun ei muistanut, missä pussissa oli juuri se paita, jonka olisin halunnut pukea juuri tänään päälleni. 
Vietimme A:n veljen ja hänen vaimonsa ihania keväisiä häitä Kirjurinluodossa. Omenapuun kukat ovat jotain niin kaunista! Haluan meidän pihaan tulevaisuudessa myös pari omenapuuta.


Kesäkuu
kesäkuu
Kesäkuussa olikin aika alkaa pistämään vauhtia meidänkin hääjärjestelyihin. Löydettiin A:lle ihan täydellinen puku Porin Juhlavasta. Niinkin täydellinen, että liikkeen naiset tulivat ihastelemaan pukua, vai miestäni?;D Askarreltiin yömyöhään siskoni kanssa hääbingolaput ja hääohjelmat. Siskostani oli mulle koko aikana ihan korvaamaton apu. Mä oon sellanen, etten ehkä osaa pyytää apua ja siskoni suorastaan tuppautui, että NYT tehdään, että saadaan kaikki ajoissa valmiiksi, eikä mun tarvitse tehdä kaikkea yksin, vaikka rakastankin kaikenlaista askartelua.:)
Juhlittiin juhannusta hauskassa seurassa hawaji -teemalla ja pidettiin samalla hurjat kesäolympialaiset, joissa sattui ja tapahtui! Syötiin grillikodassa kepakkoja ja käveltiin yöllä rantaan ihastelemaan valtavaa kokkoa.
Heinäkuu heinäkuu (2)
Heinäkuussa koitti Pori Jazz ja käytiin ihanan pirtsakan Pipsan kanssa kadulla kiertelemässä Aika lensi hurjaa vahtia, kun oli hauskaa. Naurettiin paljon, syötiin herkullisia suklaakuorrutteisia mansikoita ja pakoiltiin kiharrinkauppiasta.
Vietettiin polttareitani kesän 2015 kuumimpana viikonloppuna. Mut puettiin Spaissareiden Mel C asuun ja kiikutettiin aamulla rentouttavaan jalkahoitoon. Meillä oli A:n kanssa samana viikonloppuna polttarit ja lopuksi kokoonnuttiin kaikki polttarikansat upealle mökille, jossa oli ihan mahtavat puitteet saunoineen ja paljuineen! Saatiin lisähaasteita ennen häitä, kun A hukkasi polttareissa sormuksensa mereen.
Loppukuusta, neljää päivää ennen häitämme, isäni joutui sairaalaan tiputukseen kovan keuhkokuumeen vuoksi ja olimme huolesta soikeina. Se oli kova todella kova paikka, mutta onneksi rakas isä tervehtyi ja pääsi saattamaan tyttärensä alttarille ja juhlimaan kanssamme ikimuistoisinta päivää.

Elokuu
Häät ja häämatka
1.8.2015 olikin meidän koko vuoden kohokohta. Meidän häät.Tästä linkistä pääset katsomaan videokoosteen rakkauspäivästämme. Tämä päivä oli kyllä jotain uskomatonta. Häistä lähdimme suoraan häämatkalle Turkin Marmarikseen, jossa saimme nauttia jopa 40 asteen lämmöstä!


Syyskuu
syyskuu
Syyskuussa vietettiin venetsialaisia meillä ihanassa porukassa. Rämmittiin metsikössä ja naurettiin taas vatsat kippuralla. Tässä postauksessa pieni kooste elokuun ja syyskuun jutuista.
Loppukuusta sain mystisen kirjeen postissa. Kirje oli rakkaalta Jenniltä, joka pyysi minua kaasokseen heidän häihin 2017.

Lokakuu
lokakuu
Lokakuussa minulle järjestettiin yllätyspäivä, molttarit, koska polttareissani tapahtui yksi ikävämpi asia ja rakkaat siskoni ja Jenny halusivat, että polttareistani tulisi täydelliset. Tämä kyllä kruunasi kaiken, kiitos rakkaat!
Tapasin ihanaa Kiiraa ja samana aamuna mulle sattui yksi todella jännittävä juttu, josta voit lukea täältä. Vietettiin kuun lopussa myös halloweenia, arvaatteko, ketä esitän?:D

Marraskuu
marraskuu
Marraskuussa nautittiin kodista ja vietettiin työpaikkamme pikkujouluja. Minulle ja Hessulle sattui marraskuun aikana myös vähän ikävämpi tapaus, joka pelästytti toden teolla. Tapauksesta voit lukea enemmän täältä.
Joulun odottaminen sai alkaa ja kuuntelin paljon joululauluja. Eräänä aamuna, kun olin syömässä aamupalaa, kurkki meidän yläkerrasta pieni tonttukin!:D


Joulukuu
joulukuu
Vihdoin alkoi taas vuoden odotetuimmista kuukausista, joulukuu. Jouluna meillä on töissä hurjinta aikaa koko vuodesta ja oli ihanaa päästä vihdoin rentoutumaan joulun viettoon. Saimme kotiimme tänä jouluna ihka ensimmäisen aidon joulukuusen, joka olikin aika megalomaaninen! Onneksi meillä on korkea olohuone, joten kuusi pääsi hyvin oikeuksiinsa. Ehkä ensi vuonna kuitenkin astetta pienempi.;) Jouduimme viettämään joulua tällä kertaa lumettomissa maisemissa, mutta tunnelma oli silti yhtä taianomainen, kuin ennenkin. Istuimme monta tuntia vanhempieni grillikodassa juomassa glögiä ja syömässä pipareita ja nautittiin olostamme rakkaiden ihmisten seurassa. Seuraavana päivänä mentiin viettämään joulua A:n vanhemmille, jossa otettiin A:n veljen vaimon kanssa pieni jääkiekkomatsi vanhanaikaisella Stiga -pelillä!:D Illalla pelattiin vielä koko porukka erä tiivistunnelmaista Monopolia.

Uusivuosiuusivuosi2016Uutta vuotta 2016 juhlittiin ihan huippu hauskassa seurassa, kun saatiin Heini ja Aleksi meille. Meidän piti vuokrata yhdessä kylpytynnyri, mutta sain tämän päähänpiston aivan liian myöhään, kun kaikki paljut oltiin varattu jo ajat sitten. Noh, eipä se haitannut, sillä ulkona oli ihan hirveän kylmä tuuli, eikä viihdytty siellä, kuin muutaman raketin verran, jolloin kaikki tokaisivat melkein yhteen ääneen, että nyt äkkiä takaisin sisälle! Syötiin A:n kokkaamia taivaallisia hampurilaisia, jotka hän oli valmistanut alusta loppuun itse. Juotiin ehkä vähän liiankin tujua boolia, valettiin uuden vuoden tinat, naurettiin, laulettiin ja pelattiin, kunnes uni otti musta vallan ja porukka alkoi tökkimään mua hereille, kun peli ei kulkenut enää eteenpäin.:D Syötiin yöpalaksi nakkeja ja perunasalaattia, kunnes kaikki alkoi olemaan sitä mieltä, että sängyn kutsu on liian vastustamaton. Aika meni niin nopeasti, kun oli hauskaa, ettei keretty syömään edes jälkkäriä tai käymään saunassa, vaikka sauna oli kyllä päällä! Mahtava aloitus uudelle vuodelle!

Mitä mulle jäi mieleen viime vuodesta? Suurimpina asioina mieleen on jäänyt kotimme rakennusprojekti, oli upeaa kokea kaikki tämä ja toteuttaa suuri haave, josta olimme molemmat haaveilleet pienestä pitäen. On upeaa, että rinnalle on löytynyt ihminen, jonka kanssa toteuttaa tällaiset unelmat.  Rakkaudentäyteiset häämme. Tämä oli niin kaunis ja iloinen päivä. En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olen!  Perhe ja Todelliset ystävät, jotka seisovat rinnalla tiukankin paikan tullen. Ovat aidosti läsnä elämässä eivätkä esitä muuta, kuin oikeasti ovat!

15 kommenttia:

  1. Sulla on ollut tapahtumarikas vuosi! :)
    Ootko muuten vielä Anniinan kanssa tekemisissä? Hän ei ilmeisesti bloggaa enää .. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ikimuistoinen vuosi.:) Valitettavasti en osaa kertoa Anniinasta, häneltä kannattaa kysyä itse.:)

      Poista
  2. Oon myös miettinyt tuota, että vieläkö olette väleissä Anniinan kanssa? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se elämä aina muuttuu, eikä sitä koskaan osaa ennustaa etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. Kaikki tapahtumat, niin hyvät, kuin pahat, kannattaa miettiä niin, että kaikella on aina tarkoituksensa.

      Poista
    2. Mä en käsitä miten pystyt vastaamaan näin hillitysti ja fiksusti Sipi;D

      Poista
  3. Tosi kiva kooste ja ikävästä pettymyksestä (viitaten ystävyyden päättymiseen) huolimatta onneks upean kuuloinen vuosi :) Niin ikimuistoisia ja ihania asioita tapahtunut, sekä isoja että pieniä! Uskon ja toivon, että tää vuosi 2016 on myös sellasia täynnä :) <3

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Erika.:) Paljon hyvää tähän vuoteen!<3

      Poista
  4. Itse haluisin niin päästä takaisin vuoteen -14. Pikkumurun synnytys on elämäni paras hetki, sitä ei korvaa mikään <3 . Vielä kun ei ole toisen vauvan aika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on pienen syntyminen suurimmista asioista ikinä ihmisen elämässä.:)

      Poista
  5. Moikka, ei liity nyt tähän postaukseen, mutta minä joka en ikinä jaksa askarrella mitään, olen viime aikoina asiasta innostunut. Asiaan saattaa vaikuttaa poikaystävä, joka kustomoi vaatteita ja asusteita ;) Olen pitkään ihaillut sun höyhen lamppua ja haluan sellaisen myös toteuttaa. Paperivalaisin löyty kirpparilta ja höyhenet sain juuri tilattua. Liima vielä puuttuu niin siihen liittyen kysyisinkin, että käytitkö ihan paperiliimaa vai jotakin vielä jytympää? :D

    - Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Hei ihan mahtava kuulla, että oot innostunut siitä mun höyhenlampusta!:) Käytin ihan Erikeeperiä ja hyvin on pysynyt! Jollekin alustalle iso kasa liimaa ja sitten sipaisee sillä höyhenellä liimaa mukaan ja laittaa kiinni. Nopeaa ja helppoa!:)

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksesta, sitä saakin sitten onneksi melkein joka kaupasta :)

      Poista
  6. Sinä olet Silja aivan ihana ihminen <3

    VastaaPoista
  7. Nyt vasta ehdin lukea tän, kun löytyi läppäri kaiken muuttosekamelskan joukosta :p Näin teistä viime yönä tosi kummallista unta ja sen takia piti tulla tännekin heti varmistamaan että kai kaikki on niin kuin ennenkin :D Kehäraakkeja ja kuninkaita <3 <3

    Heini

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.