torstai 7. heinäkuuta 2016

Eroon mustapäistä ja näpyistä

IMG_8172
Juhannuksena tuli mätättyä herkkuja ja ruokaa sen verran nassuun, että sen huomasi hyvin seuraavina päivinä kasvoilla epäpuhtauksina. Tämän lisäksi kärsin, varsinkin nenän alueella, tukkeutuneista ihohuokosista eli mustapäistä, joista ei pääse eroon kovin helpolla sekä satunnaisista  inhottavista näppylöistä. Monille tää on varmasti myös erittäin tuttu ongelma ja siksi haluaisin esitellä teille tällaisen tuotteen, kuin The Incredible Face Mask.

Sain kokeiluuni May Beautyn suuren suosion maailmallakin saaneen The Incredible Face Mask -kasvonaamiota. Naamio lupaa poistaa mustapäitä, kuollutta ihosolukkoa, rasvaa ja ehkäisee myös aknea. May Beautyn tuotteita ei ole testattu eläinkokein. Tuote kuulosti niin hyvältä, etten malttanut odottaa pääseväni testaamaan sitä. Nyt hieman naamion käytöstä ja sen tuloksista!
IMG_8242
Levitin naamion saunan jälkeen, sillä lämpö avaa ihohuokosia ja pehmentää ihoa. Pakkauksen mukana tuli pehmeä sivellin, jolla levitetään naamio kasvoille välttäen herkkää silmänymärysihoa sekä kulmakarvoja, jotka saattavat vahingoittua naamiota poistettaessa. Naamio oli helppo levittää jämäkän koostumuksen ansiosta, kun ei tarvinnut pelätä valumia ja plussaa annan myös miellyttävästä tuoksusta!
IMG_8168
 IMG_8243 
Naamion annetaan vaikuttaa kasvoilla 30-45 minuuttia, kunnes se on täysin kuiva. Naamion kuivumista voi odotella vaikka katsomalla samalla elokuvaa, niin aika menee ihan hujauksessa! Minäkin meinasin nimittäin unohtaa, että kasvoillani edes on naamio, kun olin niin syventynyt elokuvaan!:D
IMG_8163
IMG_8255 Kuivumisen jälkeen naamio irroitetaan varovasti vetämällä pois kasvoilta. Tämä vaihe saattaa hieman kirpaista ja itsekin jouduin ihon ohuimmilla alueilla puremaan vähän hammasta tai kun naamio oli aika tiukasti kiinni ihokarvoissa!:D Poiston jälkeen huuhdellaan kasvot haalealla vedellä. Kasvot saattavat punoittaa hetken aikaa naamion poiston jälkeen, mutta iho tasoittuu nopeasti.

Olen käyttänyt naamiota nyt kolme kertaa ja pakko hehkuttaa, että naamion jälkeen kasvojen iho on ihanan pehmeä ja freesi, kuin olisi luonut uuden ihon. Iho on heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen ihan selkeästi kirkaampi, ihohuokoset pienentyneet ja mustapäät vähentyneet. Mulle oli myös syntymässä muutama näppyläkin keskelle naamaa, mutta käytön jälkeen näpyt ovat nyt kuivuneet ja poissa! Mä tykkäsin tuotteesta tosi paljon ja säännöllisellä käytöllä, kaksi kertaa viikossa, voi hyvin ennaltaehkäistä ihohuokosten tukkeutumista ja näppyjen syntymistä!


ennenjajälkeen

Jos haluat kokeilla naamiota, saat nyt -30% alennuksen ilmottaessasi koodin siljamask ja tekemällä tilauksen täällä. Suosittelen lämmöllä kokeilemaan, jos painitte samojen iho-ongelmien kanssa, kuin minä.

IMG_8194

12 kommenttia:

  1. Oho vau! :) Tätä täytyykin testailla♥ Itse ostin juuri muutama päivä sitten mustapääkoukun ja voi että mun naama oli aivan punanen sen käytön jälkeen haha :D Nää naamiot on varmaankin itselle ainakin parempi vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata, itse tykkäsin tosi paljon! Haha, tiedän ton tuonteen, mutta se koukku on kans ihan hyvä olla!:D Kantsii aina saunan jälkeen, kun iho on pehmeämpi, niin ei satu niin paljon!

      Poista
  2. Oi ihana Silja, kun olet tehnyt niin hyvä blogiaiheita. Tykkään tykkään! :)
    -Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäät lukea postauksiani, tällaista palautetta on aina ihana saada♥

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä tuotteelta! :) Pitääkin kokeilla,varmasti sopis myös mun iholle, joka on elää tällä hetkellä ihan omaa elämäänsä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä testaamaan, itse huomasin tosiaan eron jo heti ekan käyttökerran jälkeen ja on ollut paljon apua näppyjen hävittämisessä!:)

      Poista
  4. ooi kuulostaa kyllä tosi lupaavalta.. Miten pitkään tuo alennuskoodi on voimassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alennuskoodin voimassaolo on rajaton, eli tarjous on voimassa melko pitkään!:)

      Poista
  5. Voi kun oot niin söpö ilman meikkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana!♥ Kiitos paljon, itse, kun tuntuu, että näytän ihan pojalta.:D

      Poista
  6. Täytyy testata tuota naamiota. 😃 Vaikuttaa tehokkaalta.
    T: Helmi10

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.