Vietimme viime maanantaina 1.8. ensimmäistä hääpäiväämme. Uskomatonta.. Onko meidän rakkauspäivästä oikeasti mennyt jo vuosi? Vastahan tärisin jännityksestä vihkitilaisuudessamme, itkin onnesta juhlissamme ja pyörähtelin tanssilattialla unelmieni hääpuvussa.
Juhlistettiin päiväämme pienellä piknikillä Reposaaren upeilla kallioilla, jossa meidät vihittiin. Täällä olimme itseasiassa kilistelemässä myös meidän kihlajaisiammekin! Ilma oli todella kaunis ja vaikka tuuli todella kovaa, ilma oli niin lämmin, ettei se ei haitannut vaan pikemminkin auttoi, ettei tullut liian kuuma. Katselimme tyrskyävää merta, kilisteltiin kuohuvaa ja naposteltiin herkullisia piknikeväitämme. Oli ihana olla siinä ihan rauhassa. Oman rakkaan kainalossa.♥
Me ei annettu toisillemme mitään lahjoja, koska minusta tärkeintä on, että tehdään jotain kivaa yhdessä ja tehdään niistä yhdessä olleista hetkistä kauniita muistoja. Me ei annettu toisillemme myöskään huomenlahjoja häiden jälkeen, sillä häämatkamme upeat muistot ovat tärkeämpiä ja arvokkaampia, kuin mikään tavara. Mielestäni ihmisten tulisi enemmän ajatella juuri sitä yhteistä spesiaalia aikaa, eikä materiaa. Tehdä siitä hetkestä erityinen olemalla läsnä.
Ihanaa päivää!
Ihanaa päivää!
Kauniisti kirjotettu teksti <3
VastaaPoistaKiitos ihanainen♥
PoistaMyöhästyneet onnittelut! <3
VastaaPoistaKiitos paljon♥
PoistaOi ihanat ♥ Niin kauniit kuvat :) Ja suuret onnittelut ensimmäisestä hääpäivästä ♥
VastaaPoistaKiitos kovasti Ane♥
PoistaOnnea hääpäivänänne! :)
VastaaPoistaKiitos Milla!:)
PoistaVoi miten ihanat kuvat!♥ Minulta myös suuret onnittelut hääpäivänänne :)
VastaaPoistaKiitos paljon!♥
PoistaVoi ihanat :') Paljon onnea teille hääpäivästä! <3
VastaaPoistaErika
Onnea <3
VastaaPoistaOon kyllä niin samaa mieltä tosta että mielummin yhdessä vietetty aika kuin tavara... :) yhdessäolo on tärkeämpää kun joku "turha" tavara mikä on ostettu vaan ostamisen takia tai sen takia että "pitäis" ostaa jotain :D
VastaaPoistaIhanasti kirjoitettu teksti! :') Onnea teille!
VastaaPoistakiitos teille kaikille ihanille onnitteluista, olette kultaisia!♥
VastaaPoista