Kävin viime viikonloppuna Tampereella moikkaamassa mun ihanaa kaveria Annikaa pitkästä aikaa, kun viime näkemisestä oli vierähtänyt jo ihan hirveästi aikaa. Mutta parhainta hyvissä kaverisuhteissa on oikeasti se, että vaikka ei näkisi hetkeen, niin olo on kuin päivääkään ei olis ollut pois, kun taas tavataan. ♡
Meillä oli ihan super kiva päivä ja pölinää riitti ihan alkuminuuteista siihen asti, kun oli aika astua takaisin junaan ja kotia kohti! Mä sanoinkin jossain vaiheessa, että ihan kun mulla olis joku vesikauhu, kun suu vaan vaahtoaa tästä höpöttämisestä!
Käytiin kiertelemässä ihan muuten vaan Sokoksessa, kun siellä oli
sopivasti asiakasomistajapäivät eli kaikista tuotteista -20%. Mä ostan
meikkejä yleensä sitä mukaa, mitä oikeasti tarvitsen eli en oikeastaan
koskaan hetken mielijohteesta, koska ne jää valitettavan usein
käyttämättä. Mä oon muutenkin tykännyt siivota viime vuosina kaikki
turhat ja käyttämättömät asiat pois kaapeista. Tulee jotenkin ihanan
kevyt olo, kun kaikki on järjestyksessä ja tavarat niitä, mitä oikeasti
tarvitsee.
Mun ostoslistalla oli Lumenen Instant Glow sävyseerumi, mikä oli päässyt loppumaan. Tää on aivan huipputuote, varsinkin kesäaikaan, kun iholle tykkää laittaa vaan kevyen kuulaan ja sävyttävän meikkivoiteen. Tämä on kyllä käytössä ihan tälläkin hetkellä, sillä tykkään laittaa peittävämpää meikkivoidetta ihan pieninä lisäyksinä T-alueelle, johon haluan enemmän peittoa, mutta kokokasvoille sävyseerumia.
We Care Icon - In Love With Glow rosegold paletti, joka oli myös ihan loppu ja tästä paletista löytyy aivan täydellinen highligter! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos etsinnässä on ihanan hohtava highlighter.
Silmänalusille vaalea peitevoide, josta päädyin ostamaan Nyxiä ja pitkään haaveilemani kirkkaanpunainen huulipuna
Kaikki kolme edellä mainittua löytyi helposti, kun tiesi mitä etsi, mutta huulipunaa piti etsiä vähän kauemmin. Hetken aikaa kiertelimme etsimässä sitä oikeaa sävyä, mikä olisi oikeasti sellainen raikkaan kirkas, eikä liikaa pinkkiin taittava tai liian tumma. Meinasin jo hyväksyä kohtaloni, ettei sellaista löydy, mutta ihan yhtäkkiä mun silmiin osui Nyxin uutuus Powder Puff lippie - eli puuterimainen huulipuna sävyssä Boys Tears. Siinä se oli, täydellinen punaisen sävy, jonkalaista olin etsinyt! Oon muutenkin tykännyt tosi paljon Nyxin kosmetiikasta, koska niissä on hyvä hinta-laatusuhde eikä niitä testata eläimillä.
Odotin tahallani seuraavaan päivään, että saisin meikata ihan alusta asti siistin meikin ja kokeilla sitten vasta punaa huulilleni päivänvalossa ja vitsit, miten yks puna voi saada hymyn korviin asti! Olin niin pitkän aikaa ihaillut muilla tällaisia punahuulia ja mietin, että mullakin se näyttäis varmaan ihan kivalta, koska vihreät silmät ja vaalea tukka, niin se antais kivaa boostia ja hehkua kasvoille. Liian vaaleanpunainen sävy mun huulilla tuo mieleen vain barbin ja se ei ole hyvä asia. Kylmä beige huulipuna vois olla toinen aika magee!
Käytättekö te huulipunia, mikä on oma suosikkinne ja mitä mieltä tästä mun punasta?:)
Moi Silja! Oon käyny täällä aina välillä kurkkimassa uuden postauksen toivossa, ja ai hitsin vitsi miten onnelliseks tulin kun huomasin äsken että sulta on tullu uusia postauksia! <3 :D
VastaaPoistaOon lukenu sun blogia alusta asti, joten aika uskollinen lukija täällä ilmottautuu :D Ehdin jo miettiä mitä sulle on tapahtunut, mutta edellisen postauksen perusteella kaikki onkin siellä paremmin kuin hyvin! :) Ja ihanaa että teille on tulossa kesävauva, ihan mahtava uutinen! Paljon onnea odotukseen ja mukavaa kevään/ kesän odotusta Poriin :) Terkuin lukija Kuopiosta
Voi kiitos sulle tästä ihanan piristävästä viestistä! Kyllä nyt sait hymyn huulille! Jotenkin kuvittelin, että ihmiset on varmaan suosiolla unohtanut mun blogini, kun siitä on niin pitkä aika, mutta päätin silti kirjoittaa!♡♡ Vuorovaikutus on mun mielestä kuitenkin niin ihana osa tätä harrastusta ja jotenkin kiva, kun löytyy samanhenkisiä ihmisiä ympäri suomen!♡ Ihanaa kevään alkua sulle!
VastaaPoista