maanantai 9. syyskuuta 2019

Sukhi tarkoittaa onnellista ♥

Yhteistyössä Sukhimatot


Heippa kaikki ja oikein kivaa syyskuun alkua! Meillä ollaan täällä totuteltu uuteen päivärytmiin vauvan kanssa ja päivät tuntuvat menevän ihan hirveää vauhtia ja aika omille jutuille vauvan ja kodinhoidon lomasta tuntuu olevan kortilla! Kun luulee, että nyt vihdoin mä pääsen esim. kirjoittamaan tänne blogiin kuulumisia, kun kotityöt on reilassa ja vauvakin nukkuu, hän kuitenkin päättää herätä ja yks kaks kotikin on taas, kuin pommin jäljiltä. Onneksi mies pääsee töistä ylihuomenna kotiin, niin saa vähän enemmän apua arkeen.;D ♥

Tänään tuleekin pitkästä aikaa sisustusaiheista postausta! Näitä ollaan jonkin verran toivottu ja yritän skarpata blogissani myös tällä aihealueella, sillä sisustusintoiluni ei suinkaan ole minnekään kadonnut, päin vastoin! Mun sisustusjuttuja voi muuten seurata myös Instagramista @villahundvik , jos haluaa nähdä enemmän sisustuskuvia kodistamme.
IMG_3786
Sain jokin aika sitten yhteydenoton Sukhi -nimiseltä verkkokaupalta, joka myy todella upeita käsinvalmistettuja mattoja. "Sukhi" on nepalia ja tarkoittaa onnellista, eikä suotta. Sukhille on tärkeää, että heidän käsityöläisensä ympäri maailman voivat hyvin, saavat hyvää palkkaa sekä kunnon työajat ja olosuhteet. Vastavuoroisesti he valmistavat mattoja, joista näkyy ja tuntuu laadun lisäksi aito työnilo ja innostus, onnellisuus.
sukhimatto
Sukhi työskentelee suoraan mattoja valmistavien käsityöläisten kanssa, eikä yrityksellä näin ollen ole ylimääräisiä välikäsiä, varastoja taikka myymälöitä. Maton valmistus alkaa aina vasta tilauksen saavuttua, joten varastosta ei löydy valmiita kappaleita. Jokainen matto on uniikki ja tehty juuri Sinua varten. Toimitusaika matosta riippuen on noin 4-12 viikkoa, mutta hyvää kannattaa odottaa ja maton saavuttua koti-ovellesi, saa se takuulla hymyn nousemaan kasvoillesi.♥ Näin kävi ainakin minulle! Maton voi halutessaan myös tilata vaikka omien mittojen tai väritoiveiden mukaisesti, joten tilaan kuin tilaan löytyy varmasti sopiva matto! 

Jokainen matto valmistetaan perinteisiä käsityötapoja kunnioittaen ja aitoja eettisesti saatuja luonnonmateriaaleja käyttäen. Valikoimiin kuuluu villamatot Intiasta, huopapallomatot Nepalista, tilkkumatot Turkista sekä suuren suosion sisustuspiireissäkin saavuttaneet valloittavat Beni Ourain matot Marokosta.
sukhi_matto
Sain valita meille Sukhilta maton ja pakko sanoa, että kesti muutaman päivän aikaa miettiä, minkä maton meille oikein valitsen, sillä sivuilta löytyi useampikin ihana vaihtoehto!

Olin kuitenkin jo hetken aikaa etsiskellyt meidän alakerran vessaan uutta mattoa, joten päädyin katselemaan mattoja sillä silmällä. Valitsin lopulta meille tämän ihanan pyöreän hiekanvärisen, halkaisijaltaan 70cm olevan, Roshni huopapallomaton, mikä on 100% villaa. Kun matto saapui meille ja levitin sen lattialle, ihastusta herätti ulkonäön lisäksi myös maton mieletön pehmeys! Matto tuntuu uskomattoman pehmeältä ja mukavalta jalkojen alla, ollen kuitenkin napakka. Laadun tuntee selkeästi. Huopapallomatto sopii mielestäni myös aivan mielettömän upeasti yhteen mukulakivilaatan kanssa.

On myös todella ihanaa ajatella, että tämän meidän upean maton on tehnyt oikea henkilö, joka on saanut tästä kunnon palkan hyvissä työolosuhteissa, eikä kone. Tämän vuoksi käsityöläisyyttä pitäisi ehdottomasti kannattaa.♥

Kannattaa muuten ottaa seurantaan Sukhin Instagramtili  @sukhimatot , täältä löytyy paljon kauniita inspiraatiokuvia ja ideoita!
IMG_3786
Nyt tuntuu, että meidän wc tila sai vihdoin sen kauan etsityn kirsikan kakun päälle. Rakastan tätä mattoa!♥
IMG_3782

"Olemme aivan ihastuneet leikatusta huovasta tehtyihin Sukhi-mattoihin. Ne ovat ylellisen tuntuisia ja niiden design on hyvin kekseliäs; ikiaikainen materiaali kohtaa niissä nykypäivän sisustustrendit. Ne on helppo yhdistää kodin sisustukseen. Miten tällainen huopamatto oikein tehdään? Intialaiset työntekijämme solmivat matot käsin Uuden Seelannin villasta tehdyistä huopasuikaleista. Yhteen mattoon käytetään lukematon määrä pieniä huopasuikaleita. Monimutkaisen valmistusprosessin lopputuloksena on matto joka on hienostunut ja tyylikäs. Mattojen materiaaliksi valitaan korkealuokkaisinta luonnon villaa. Haluamme mattojemme olevan designer-laatua, ja siksi olemme erittäin tarkkoja raaka-aineen valinnassa, jotta lopputuloksena on matto, jonka tyyli ja tuntuma ovat aivan erityiset. Huopa on yksi vanhimpia ihmisen käyttämiä tekstiilejä. Nyt, tuhansia vuosia myöhemmin, se on edelleen arvokas materiaali. Me rakastamme huopaa, koska se on kaunis, lämmin ja kestävä materiaali - ja lisäksi erittäin ympäristöystävällinen."

Videolta pääsette tutustumaan huopapallomattojen valmistukseen.




1 kommentti:

  1. Kiitos ihanasta postauksesta Silja!
    Ja tosiaan, me odotamme innolla sisustusjuttuja jatkossakin :)

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.