perjantai 15. heinäkuuta 2016

JAZZkadulla

friends
Heippa ja kivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua! Täällä Porissa on tällä hetkellä aika hulinat ollu koko viikon ajan, kun on Jazzit. Me käytiin Pipsan kanssa keskiviikkona mun töiden jälkeen kääntymässä Jazzkadulla, koska siellä täytyy joka vuosi ainakin kerran päästä käymään. Meillä oli oikein rattoisa ilta ja Pipsa otti meistä vähän videotakin, jotta pääsette paremmin mukaan päiväämme, käykäähän kurkkimassa postauksen lopussa!:)
unspecified8 jazzailua
kaulakoru
 kukkaseppele


torstai 7. heinäkuuta 2016

Eroon mustapäistä ja näpyistä

IMG_8172
Juhannuksena tuli mätättyä herkkuja ja ruokaa sen verran nassuun, että sen huomasi hyvin seuraavina päivinä kasvoilla epäpuhtauksina. Tämän lisäksi kärsin, varsinkin nenän alueella, tukkeutuneista ihohuokosista eli mustapäistä, joista ei pääse eroon kovin helpolla sekä satunnaisista  inhottavista näppylöistä. Monille tää on varmasti myös erittäin tuttu ongelma ja siksi haluaisin esitellä teille tällaisen tuotteen, kuin The Incredible Face Mask.

Sain kokeiluuni May Beautyn suuren suosion maailmallakin saaneen The Incredible Face Mask -kasvonaamiota. Naamio lupaa poistaa mustapäitä, kuollutta ihosolukkoa, rasvaa ja ehkäisee myös aknea. May Beautyn tuotteita ei ole testattu eläinkokein.♥ Tuote kuulosti niin hyvältä, etten malttanut odottaa pääseväni testaamaan sitä. Nyt hieman naamion käytöstä ja sen tuloksista!
IMG_8242
Levitin naamion saunan jälkeen, sillä lämpö avaa ihohuokosia ja pehmentää ihoa. Pakkauksen mukana tuli pehmeä sivellin, jolla levitetään naamio kasvoille välttäen herkkää silmänymärysihoa sekä kulmakarvoja, jotka saattavat vahingoittua naamiota poistettaessa. Naamio oli helppo levittää jämäkän koostumuksen ansiosta, kun ei tarvinnut pelätä valumia ja plussaa annan myös miellyttävästä tuoksusta!
IMG_8168
 IMG_8243 
Naamion annetaan vaikuttaa kasvoilla 30-45 minuuttia, kunnes se on täysin kuiva. Naamion kuivumista voi odotella vaikka katsomalla samalla elokuvaa, niin aika menee ihan hujauksessa! Minäkin meinasin nimittäin unohtaa, että kasvoillani edes on naamio, kun olin niin syventynyt elokuvaan!:D
IMG_8163
IMG_8255 Kuivumisen jälkeen naamio irroitetaan varovasti vetämällä pois kasvoilta. Tämä vaihe saattaa hieman kirpaista ja itsekin jouduin ihon ohuimmilla alueilla puremaan vähän hammasta tai kun naamio oli aika tiukasti kiinni ihokarvoissa!:D Poiston jälkeen huuhdellaan kasvot haalealla vedellä. Kasvot saattavat punoittaa hetken aikaa naamion poiston jälkeen, mutta iho tasoittuu nopeasti.

Olen käyttänyt naamiota nyt kolme kertaa ja pakko hehkuttaa, että naamion jälkeen kasvojen iho on ihanan pehmeä ja freesi, kuin olisi luonut uuden ihon. Iho on heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen ihan selkeästi kirkaampi, ihohuokoset pienentyneet ja mustapäät vähentyneet. Mulle oli myös syntymässä muutama näppyläkin keskelle naamaa, mutta käytön jälkeen näpyt ovat nyt kuivuneet ja poissa! Mä tykkäsin tuotteesta tosi paljon ja säännöllisellä käytöllä, kaksi kertaa viikossa, voi hyvin ennaltaehkäistä ihohuokosten tukkeutumista ja näppyjen syntymistä!


ennenjajälkeen

Jos haluat kokeilla naamiota, saat nyt -30% alennuksen ilmottaessasi koodin siljamask ja tekemällä tilauksen täällä. Suosittelen lämmöllä kokeilemaan, jos painitte samojen iho-ongelmien kanssa, kuin minä.♥

IMG_8194

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Midsummer 2016

kippis
Kippis!
Ihanaa viikon alkua! Nyt ollaan vihdoin selvitty juhannuksesta ja on aika palata taas ruotuun. Nyt tuntuu viikonlopun jäljiltä kyllä niin ähkyltä, kun tuli herkuteltua joka päivä ihanalla grilliruualla, jälkkäreillä ja juhannussangrialla. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä paketti läheisten ympäröimänä, mutta ihan kiva palata takaisin arkeenkin.:) 
IMG_8097
IMG_8082
Hessu nauttii omasta juhannusherkustansa..
IMG_8124
Britatorttu
IMG_8093 Me vietettiin juhannusta siskoni luona meren läheisyydessä. Grillattiin laittoman hyvää ruokaa, pelattiin lautapelejä, saunottiin, kuunneltiin juhannusvalsseja:D sekä kipitettiin keskiyöllä kallioille ihailemaan upeaa juhannuskokkoa. Huomasin kokkoa katsellessamme myös saman joutsenpariskunnan, jotka vierailivat meidän häissämme viime vuona.♥ Aika rohkeita, kun uskaltautuivat uimaan niin lähelle rantaa, vaikka kallioilla oli todella paljon ihmisiä. Tunnelma oli kyllä todella upea, kun aurinko laski hiljalleen meren taa ja ilma oli lämmin. Istuskeltiin hetki kallioilla, mutta hyttyset kävivät lopulta niin sietämättömäksi, että päätettiin lähteä takaisin kotiin pelailemaan.
juhannus
juhannus2016
IMG_8139
Juhannussangriaa ♥
Sunnuntaina oli aivan mielettömän kuuma ilma. Pelailtiin korttipelejä terassilla, johon aurinko porotti taivaan täydeltä ja välillä teki jopa pahaa olla auringossa, kun oli niin kuuma! Mä viihdyn mielummin vähän varjossa, kuin täydessä auringonpaisteessa. Paloin pikkusen hartioista, mutta vaikka kuva näyttää melko pahalta, ei tuo onneksi sattunut ja nyt on jo ihan parantunut pientä punoitusta lukuunottamatta!

Sellainen juhannus tänä vuonna!:) Miten teidän juhannus sujui?