Ihana kamala synnytystarina

Tässä postauksessa kerron mun synnytystarinan, eli jos ajatus ahdistaa  tai tai kammostuttaa, kannattaa skipata tämä postaus!:) Tätä oltiin toivottu multa tosi paljon ja mä tykkäsin itse lukea silloin raskausaikana toisten synnytystarinoita, joten päätin kirjoittaa myös omani tänne blogiin. Kaikki synnytykset on niin erilaisia, eikä siihen oikeastaan voi valmistautua muulla tavoin, kuin että tekee parhaansa ja toivoo parasta! Kaikkia synnytyksen vaiheita ja varsinkaan kellonaikoja en muista, mutta yritän kertoa kaiken suurin piirtein, mitä muistan. Saa sitten itsekin joskus lueskella ja muistella myöhemmin, miten esikoista synnyttäessä meni!

Vielä edellisenä päivänä me oltiin mun mieheni, isosiskoni ja hänen miehensä kanssa Reposaaren Avoimet pihat -tapahtumassa, jossa kierreltiin räpsööläisten pihakirppiksillä! Mun tutut vähän siinä ihmetteli päivän mittaan, että miten jaksan kävellä ja oonko ihan ok, mutta olin elämäni kunnossa, vaikka välillä mentiinkin vähän hiljalleen. Olin siis tällöin neljä päivää yli lasketun ajan.

Meidän rakas ihana pieni tyttö syntyi tähän maailmaan 15.7.2019 klo: 01:45. Synnytys ei mennyt ihan niin, kuin olin kuvitellut, mutta eihän ne synnytykset taida oikein koskaan suunnitellusti mennäkään!

Sunnuntaina 14.7. puoli neljän aikaan aamulla havahduin hereille ja ilahduin, että nää on nyt niitä supistuksia ja aloin kellottelemaan niitä puhelimeeni ladatulla supistuslaskurilla kaikessa rauhassa miehen nukkuessa tietämättömänä vieressäni. Muistan kellotelleeni siinä sängyllä makoillessa varmaan parin tunnin verran, kunnes uskalsin herättää mieheni ja hihkaista hänelle, mistä on kyse! Supistukset tuntui silloin aikalailla samalta, kuin menkkakivut. Mä ihan oikeasti kuvittelin silloin, että tulisin pärjäämään supistusten kanssa melko hyvin, sillä mulla on aina ollut tosi kivuliaat menkkakivut ja ajattelin typeränä, että ei ne supistukset varmaan ihan hirveästi voi olla enää kovempia, kuin ne...Erittäin typerästi ajateltu.

Noustiin ylös ja alettiin pakkailemaan kasseja kuntoon ja mies lähti tekemään meille nopeasti smoothiet. Aika pian supistukset koveni todella kivuliaaksi ja jouduin pysähtymään kippuralle sen ollessa voimakkaimmillaan ja kehotin miestä pistämään vauhtia, että täytyy varmaan kohta lähteä, sillä nyt tuntuu jo melko pahalta. Mä pyörein meidän kodissa ihan sekavana ja yritin etsiä vaatteita ja tavaroita sieltä täältä, vaikka olin pakannut sairaalakassin jo ajat sitten valmiiksi. Jotenkin tuntui, että vielä jotain puuttui enkä ajatellut enää selkeästi. Nappasin grammasesta Panadolista puolikkaan nassuun, mutta siitä ei tuntunut olevan juurikaan apua. Kohta alkoi itku olemaan jo herkässä ja loppuajan vain makasin meidän paksujen sohvatyynyjen päällä odotellen "kuolemaa". Kipusin autoon ja otin yhden meidän sohvan tyynyistä mukaan, jotta sain rutistaa sitä mahaani vasten, sillä se helpotti mun oloa aina, kun supistus oli kovimmillaan. Vietiin Hessu hoitoon mun porukoille ja lähdettiin ajamaan sairaalalle.

Matka tuntui oikeasti ihan hirveältä. Joka ikinen kuoppa ja möykky tuntui tosi pahalta ja mä ulisin autossa silmät tiukasti yhteenpuristettuina niin, että kyyneleet vaan valui silmänurkista ja puristin samalla tyynyä ja auton "kauhukahvaa" rystyset valkoisina. Mä olin ihan varma, että mä olisin auki ainakin puolet ja vauva tulisi nopeasti ulos. Mun äiti on saanut esikoisensa, eli mun isosiskoni, nopeasti ulos ensisynnyttäjäksi ja mulle sanottiin neuvolassa, että kannattaa varautua siihenkin, että joskus se voi olla perinnöllistä, että synnytys voi edetä mullakin nopeasti, joten olin sellaisella fiiliksellä, että nyt tää vauva tulee! Väärin meni.

Sairaalalle päästyämme mun piti välillä pysähdellä nojaamaan kaikenmaailman tolppiin ja seiniin vastaanottamaan supistus ja perille päästyämme kerroin itku silmässä sairaalan hoitajille, että täällä ollaan tulossa synnyttämään. Meidät ohjattiin ensin pieneen huoneeseen, jossa mut tutkittiin ja laitettiin käyrille. Olin vasta yhdelle sormelle auki. Vitsi, mikä pettymys se oli kuulla! Sain vahvaa särkylääkettä, mitä mun olis pitänyt ottaa jo kotona, mutta en ollut tajunnut ja seurattiin hetken aikaa vauvan sydänääniä ja supistusten kulkua, kunnes mun oli niin paha olla, että mun annettiin pukea sairaalavaatteet ylle ja matka jatkui synnytyssaliin. Siellä mut ohjattiin makoilemaan sairaalapedille, laitettiin tippa kiinni ja käskettiin imppaamaan tarpeen tullen ilokaasua, josta ei mun mielestä ollut silloin yhtään mitään apua ja mulle tuli siitä vaan todella hirveä olo. Aivan kuin olisin ollut ihan änkyräkännissä ja menettäisin tajuntani ihan just. Tiedätte mahdollisesti sen fiiliksen, kun maailma pyörii sun ympärillä ja tekee pahaa. Siinä sitä kuitenkin hengittelin, kun se oli mun "ainut toivoni", kun mitään muita kivunlievityksiä ei tässä välissä ollut mahdollista saada.

Kun kivut alkoi olemaan sitä luokkaa, että mun oli huono jo hengittää supistuksen alkaessa, sain vihdoin epiduraalin, jota kaikki naiset oli hehkuttaneet. Tää oikeesti tuntui, kuin olis päässyt taivaaseen! Epin jälkeen mun oli niiiin hyvä olla ja jaksoin olla taas oma normaali itseni. Huomasin silti epiduraalin vaikuttaessa, että mua sattui oikean puolen lantioon tosi paljon aina supistuksen ollessa huipussaan ja ihmettelin tätä kätilölle ja hänkin alkoi ihmettelemään, sillä epin pitäisi yleensä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti, eikä vain toiselle puolelle. Mulla nostettiin epi annostusta, mutta kipu ei poistunut vieläkään lantiosta ja jouduin aina vähän kiemurtelemaan, kun kipupiikki nousi huippuunsa. Kuitenkin pärjäsin kivun kanssa ja jäätiin hetkeksi miehen kanssa huoneeseen kaksin hengailemaan ja siinä vaan odoteltiin ja makoiltiin, yritettiin vähän nukkuakin, kunnes yhdessä vaiheessa tunsin jotain lämmintä allani ja huomasin, että lapsivedet meni ja kutsuin kätilön tsekkaamaan tilannetta. Olin muistaakseni kolme senttiä tässä kohtaa auki. Tää alkuvaihe oli aikalailla sellaista verkkaista odottelua, heiluin välillä jumppapallon päällä ja mua kehoitettiin vähän kävelemään ja kyykkäilemäänkin, mutta kun jalat meinas lähteä alta, tyydyin vain heilumaan pallon päällä. Jossain kohtaa mies lähti käymään syömässä ja mullekin tarjoiltiin kevyttä välipalaa sairaalan puolesta. Leipää, jugurttia, mehua ja pieni kakunpala. Ihan hyvä setti ja mulle tuli kiva, hyvä olo. Jossain vaiheessa mulle laitettiin myöskin katetri, kun en tuntenut enää vessahätää.

Supistukset voimistui jälleen sietämättömäksi ja mun oli tosi huono olla, kun mun lantioon sattui niin paljon.  Aloin jo kiemurtelemaan kivusta, joten hoitaja päätti kutsua synnytyslääkärin paikalle katsomaan tilannetta ja hän päätti nostaa epiduraalin katetria kaksi senttiä ylös, jotta se alkaisi puuduttamaan myös tätä mun oikeaa puoliskoa. Kipu hellitti hieman, mutta ei vieläkään niin kuin sen olisi pitänyt toimia.

En muista kuinka monta kertaa tai missä vaiheissa mua tarkasteltiin ja kätilötkin vaihtui tässä välissä jo kolmeen eri kertaan, mutta se ei haitannut mua ollenkaan, sillä jokainen heistä oli aivan mahtava, tsemppasi ja oli ihanan ystävällinen.♥ Tiesin olevani  hyvissä käsissä ja se auttoi vähän rentoutumaan.

Jossain vaiheessa mies lähti taas syömään, sillä aikaa oli kulunut edellisestä ruokailukerrasta, mutta mä sain vaan tippoja suoneen, vaikka nälkä kurni mahassa. Muistan, että mulla oli aivan järkyttävä jano kokoajan ja sanoinkin, että mun tekis mieli juoda joku järvi tyhjäksi just nyt. Sain ottaa vain pieniä kulauksia vettä ja tippaa lisättiin isommalle. Muistan, että vitsailtiin mieheni kanssa, että ihan varmana, kun hän on syömässä, synnytys alkaa ja hän missaa koko jutun. Ja kuinkas sitten kävikään? kun mies oli poissa, alkoi tapahtua.

Mua alkoi sattumaan aivan helvetin paljon. Supistusten voima palasi niin voimakkaana, että mun teki oikeasti mieli kuolla. Kiemurtelin, tärisin ja itkin hysteerisenä kivusta, kunnes kipu oli niin sietämätöntä, että olin sikiöasennossa jäykkänä, enkä pystynyt enää ollenkaan liikkumaan, tärisin vain kivusta ja itkin ja rukoilin apua. Hoitaja ihmetteli, sillä sain maksimaalista annosta epiduraalia, mitä piti saada, eikä puudute tehonnut yhtään! Huoneeseen kutsuttiin nopeasti synnytyslääkäri ja muutama hoitaja lisää. Mies tuli tässä vaiheessa takaisin saliin ja vähän järkyttyi, sillä joka puolella hyöri ja pyöri hoitajia mun kimpussa ja hän oli ihan shokissa, että nytkö se vauva tulee!

Hoitajat yrittivät saada mua rauhoittumaan ja pitivät paikoillaan, jotta saataisiin tehtyä sisätutkimus, mutta huusin itkien, etten pysty liikkumaan, sillä supistusten kipu ei lakannut hetkeksikään, vaan jatkui järkyttävän kipeänä aina uuteen supistukseen asti. Selvisi lopulta, että koko epiduraalikatetri oli irronnut, eikä mulla ollut sillä hetkellä mitään kipua lievittävää puudutusta päällä, mikä selitti kovan kivun. Koska epiduraalia ei enää siinä vaiheessa voitu asentaa uudelleen, mulle annettiin spinaalipuudutus, mikä helpotti oloa hetken kuluttua. Olin tässä vaiheessa jotain 6cm auki.  Synnytys ei ollut edennyt mihinkään ja mulle päätettiin lisätä oksitosiinitippaa suoneen, jotta tilanne edistyisi. Vauvan tarjoutuva osa oli liian ylhäällä ja hän oli myös avotarjonnassa, eli kasvot ylöspäin, mikä vaikeuttaisi ja pidentäisi synnytystä.

Kahden tunnin jälkeen, jonka verran spinaalipuudute kestää, järkyttävä kipu alkoi uudelleen ja tärisin jälleen kippurassa kivusta ja itkin. Mä en voi oikeasti sanoin edes kuvailla sitä kipua. En ole ikinä tuntenut mitään vastaavaa, enkä todellakaan osannut tällaista odottaa. Mulle päädyttiin antamaan tässä vaiheessa vielä kohdunkaulanpuudute, josta ei ollut yhtään apua. Tässä vaiheessa, kun kiemurtelin, tärisin horkassa ja huusin itkien apua kipuun, lääkäri kysyi minulta, että mitä mieltä olisin leikkauksesta. Hän kertoi, että he voisivat toki antaa minulle vielä toisen spinaalipuudutteen, mutta sen vaikutus kestäisi vain sen kahden tunnin verran, eikä kolmatta puudutetta yleensä enää anneta ja tilanne oli nyt se, että mun synnytys olisi kestänyt vielä useita tunteja, sillä synnytys ei ollut edennyt yli neljään tuntiin mihinkään suuntaan ja tuntuisi kidutukselta antaa tilanteen odottaa. Mä olin ennen synnytystä mielessäni pyöritellyt, että mitä jos joutuisin sektioon. Minä, piikki- ja verikammoinen, mutta silloin en epäröinyt hetkeäkään ja oikeasti ilahduin suunnattomasti, kun lääkäri ehdotti sektiota.

Mua alettiin valmistelemaan kiireelliseen sektioon leikkaussalia varten ja tässä vaiheessa mua alkoi pelottamaan todella paljon. Kaikki tapahtui niin hirveän nopeasti. Yritin vaan ajatella, että jos mun läheiset ihmiset sekä muut naiset ovat selvinneet sektiosta ja osa jopa valinneet sen alatiesynnytyksen sijasta, mun on ihan pakko selvitä tästä!

Multa otettiin vielä nopeasti verikoe ennen leikkausta ja sitten mua alettiin kärräämään kiireellä leikkaussaliin.  Siellä mut siirrettiin monen alustan kautta leikkauspöydälle, verho laitettiin mun rinnan päältä eteen, etten nähnyt, mitä siellä masun alueella tapahtui ja mut puudutettiin rinnasta alaspäin niin, etten tuntenut yhtään mitään. Mieheni silitteli mun päätä ja oli siinä vierellä kokoajan. Mä pidin silmiäni oikeastaan koko leikkaussalissaoloajan kiinni, sillä se auttoi mua rauhoittumaan ja miettimään muita asioita. Pelkäsin kokoajan tuntevani jonkin epämiellyttävän kivun, viillon vatsallani, mutta yhtäkkiä vauvan rääkäistessä tajusin, että hän oli nyt jo siinä!♥  
Vauva tuotiin aika nopeasti siihen mun rinnan päälle, mutta hän kerkesi olemaan siinä ehkä vain parin minuutin verran, kun mulle iski ihan hiveän huono olo ja sanoin, että ottakaa vauva pois, mä oksennan! Vauva pääsi siis iskälle syliin, paidan alle, ja mä jäin oksentamaan ja ommeltavaksi. Heh heh. Oksennusta ei tosin oikeastaan tullut, kun en ollut syönyt tai juonut melkein vuorokauteen yhtään mitään. Kiinniompelu kesti mun mielestä ihan hirveän kauan. Se tuntui oikeasti ikuisuudelta. Heiluin ja hytkyin aika voimakkaasti, kun mua ommeltiin ja yritin vain miettiä muita asioita, kuin mitä mulle just sillon tehtiin.. Mulle oltiin jouduttu laittamaan lisäompeleita, sillä olin vuotanut verta enemmän, mitä normaalisti. Oliskohan johtunut siitä, kun söin ahkerasti omega kalaöljyä läpi raskauden? Mut saatiin ommeltua hienosti ja sitten mua alettiin nostamaan lavojen avulla takaisin sairaalapedille. Mun alaraajoissa ei vieläkään ollut tietenkään tuntoa ja tuntui tosi hassulta, kun hoitajat nostelivat mua.Välillä tuntui, että putoan alas koko pediltä.

Mut kärrättiin johonkin huoneeseen, jossa mieheni oli vauvan kanssa ja vauva nostettiin heti mun viereeni rinnalle.♥ Mä en voinut liikuttaa mitään raajaani puudutteen vuoksi ja makasin siinä aika sekavana ja jäykkänä, kuin halko. Oli todella pökkelö olo. Kun pystyin vihdoin heiluttamaan jalkojani, mut kärrättiin meidän perhehuoneeseen. Tai se ei ollut perhehuone. Sektiopotilaat kärrätään semmoiseen tarkkailuhuoneeseen, jos tulee joku hätä. Mulla oli ollut toiveena, että mun mies olisi mun kanssa koko ajan ja miehellä oli erillinen sänky toisessa päässä huonetta. Oli tosi ihanaa, että hän oli siellä, sillä mä olin aika raunio, kun en päässyt sieltä sähkösängystäni, jossa oli vielä semmoiset turvalaidat, kauheen helpolla ylös. Siellä makasin, kuin missäkin karsinassa.:D

Mutta  hetki hetkeltä sitä vaan voimistui ja seuraavana päivänä olin jo ylhäällä! Sitähän sanotaan, että leikkauksen jälkeen olisi hyvä päästä mahdollisimman nopeasti liikkeelle, sillä se nopeuttaa paranemista, kuin se, että jäisi sänkyyn makaamaan.

Mulle jäi synnytyksestä pienimuotoiset traumat. Synnytystä ajatellessa mua alkaa ahdistaa, pelottaa ja saatan alkaa itkemään.. Oon käynyt synnytystä läpi eri ihmisten kanssa, silloin heti sairaalassa, neuvolassa sekä kotikäynnillä ja se, että oon saanut puhua asiasta, on helpottanut, kun kaikki on olleet tosi ymmärtäväisiä ja tsempanneet. Meidän toiveissa olisi vielä joskus toinen lapsi ja mun ehdoton ehto on, että saan sektion. Mä en halua enää tuntea sitä kipua, mitä jouduin kokemaan. Oon onnellinen, että meillä tänä päivänä on sellainen mahdollisuus, kuin sektio, sillä mä olisin luultavasti pyörtynyt lopulta siihen kipuun. Lääkärikin siinä vielä totesi, että olen todella pieni tuolta alhaalta rakenteellisesti, että voi olla, että oltaisiin jouduttu päätymään sektioon lopulta joka tapauksessa. Kaikenkaikkiaan mun synnytys kesti 21 tuntia ja 20 minuuttia. Oon tosi onnellinen, että kaikki meni hyvin ja meidän rakas tyttö on terveenä kanssamme.♥

Meidän vauva sai nimen!

Ystäväni Pipsa kuvannut Kaikki postauksen kuvat

Meidän rakas sai viime sunnuntaina nimen! Ompa ihanaa alkaa vihdoin kutsumaan vauvaamme ihan omalla nimellä, vaikka kutsutaanhan me häntä kyllä edelleen kaikilla ihanilla hassuttelulempinimillä jatkossakin.♥ Niinhän sitä sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Tyttömme kastettiin Porin Pietniemen seurakuntatalolla ja sai nimekseen Seelia Anna Katariina ♥ Meille oli tärkeää, että nimillä on merkitys ja nimet valikoituivatkin aika helposti. Anna nimi tulee äitini edesmenneen tädin nimestä, joka on ollut meidän perheelle todella rakas ja tärkeä. Katariina tulee mieheni äidin nimestä ja Seelia on meidän valitsema nimi, johon rakastuttiin ihan täysillä, kun tämä nimi tuli vastaan. Seelia on yli 100 vuotta vanha nimi, vaikkei ihan heti uskoisi! Suomessa Seelia nimeä on myös vain alle sata kappaletta, eikä nimeä löydy kalenterista.

Pidimme nimeä visusti salaisuutena ja paljastimme sen kaikille vasta kastetilaisuudessa. Oli hirmun hauskaa nähdä, miten kaikkien suut loksahtivat auki hämmästyksestä, kun nimi kerrottiin julki! Sukulaiset ja läheiset olivat arvuutellet pitkin kuukautta, että mikä nimi sieltä mahtaa tulla ja toiset nimet arvattiinkin muutamaan otteeseen, vaan eipä etunimeä!;)

Kastetilaisuus oli todella kaunis ja herkkä, eikä kyyneliltä vältytty, edes vauva. Me oltiin jo aiemmin mieheni kanssa puhuttu, että ihan varmana hän päättää alkaa itkemään, kun kastetilaisuus alkaa, ja niinhän myös kävi. Mä olin vähän tyhmä, kun päätin syöttää vielä hetkeä ennen, vaikka vauva oli jo saanut hetki sitten vatsansa täyteen, niin päätin syöttää ns. "varalta" ja niinhän siinä tietysti kävi, että vaippa kastui kesken kaiken ja siitäkö se itku ja riemu alkoi ja kesti koko kastetilaisuuden ajan. Jäipähän hänen kastetilaisuutensa ainakin raikuvasti mieleen! Onneksi meidän läheiset on tosi rentoja ja ymmärtävät sitä todellista vauva-arkea ja kyllähän sitä ääntä maailmaan mahtuu!:)

Seelian kummeiksi pyysimme elokuussa isosiskoni ja hänen miehensä, joista olemme todella kiitollisia ja onnellisia, sillä meidän pikkuinen tulee saamaan heiltä niin paljon rakkautta ja elämänohjeita parhaalla huumorilla höystettynä, ettei tosikaan!♥

Seelia nukahti aika pian virallisen osuuden ja vaipanvaihdon jälkeen, sillä olihan tuo nyt rankka kokemus. Jaksoi hän pikku nokosten jälkeen onneksi vielä vähän seurustella vieraidenkin kanssa ja tällä kertaa hyväntuulisena!:) 

Mieheni leipoi täytekakut, minä koristelin. Vanhempani leipoivat voileipäkakut ja mieheni äiti leipoi ihania porkkanamuffineja ja pipareita. Tarjolla oli myös raikasta seljankukkajuomaa (jonka reseptin löydät täältä) sekä muita pikkuherkkuja.

Olin koristellut juhlatilan vaaleanpuna-, ruusukulta- ja kukkaisteemaan  ja mielestäni koristukset näytti tosi kivoilta! Eniten ihastusta herätti tuo vanha ikkunan poka, johon olin kirjoittanut valkoisella ikkunatussilla Seelian nimet ja syntymätiedot.♥ Aiomme ripustaa sen Seelian huoneeseen seinää koristamaan.

Ihana päivä takana ja monta ihanaa edessä!♥

Tyttö Alitalo ♡

Heippa ihanat, täällä kirjoittelee tuore äiti vauvakuplasta!♡ Aika on mennyt ihan hullua vauhtia ja tuntuu ihan uskomattomalta, että meidän pikkuinen on jo kohta kuukauden vanha! Tyttönen syntyi siis 15.7 klo 01:45.♡ Ollaan haluttu tutustua häneen ihan rauhassa ja päätin tulla kirjoittamaan tänne blogiin vasta sitten, kun koen itselläni olevan siihen tarpeeksi aikaa ja halua. Ollaan niin onnellisia ja samalla ihmeissämme, miten tuo söpöläinen yhtäkkiä ilmestyi keskuuteemme. Tuntuu, että koko raskausaika meni ihan hujauksessa ja ihmetellen selaan kuvia vauvamasusta, jossa hän vielä hetki sitten hengaili!

Nyt pikkuinen nukkua posottaa tällä hetkellä omassa unipesässään sohvalla, mies paistaa meille iltaherkuksi lettuja ja minä sain vähän omaa aikaa blogille. Meillä oli tänään päivällä "kummijuhlat", eli pyydettiin tytölle kaksi kummia ja he molemmat vastasivat myöntävästi ja olivat todella otettuja ja iloisia tästä kunniatehtävästä.♡

Tuun kertomaan tänne oman synnytystarinani, jos jotakuta kiinnostaa lukea. Itse luin synnytystarinoita tosi paljon odotusaikana ja oli tosi lohduttavaa kuulla eri naisten versioita, miten heidän H-hetki oli mennyt. 

Mutta nyt oikein ihanaa illanjatkoa, me mennään nyt herkuttelemaan noilla letuilla ja katsomaan jotain leffaa! Palaamisiin.:) ♡

Kiva päivä

Juhannuspäivänä oli upea aurinkoinen ilma ja katettiin tapamme mukaan aamupala ulos. Naureskeltiin siinä hieman, että oikein "aamupala", kun kello on jo yksi päivällä, mutta ihan hyvä vaan, että saatiin vähän nukuttua! Me ei siis kumpikaan, tai minä en nyt tietenkään, juonut alkoholia juhannuksena, jos lähtö tulee, mutta olo oli silti ihan krapulainen molemmilla, kun oltiin valvottu niin pitkään.

Mun miehellä alkoi juhannuksesta kesäloma ja haluttiin tehdä jotain kivaa eikä olla vaan kotona, kun oli niin nätti ilmakin, joten pakattiin Hessu mukaan autoon ja lähdettiin Porin Kirjurinluotoon kävelemään ja katselemaan eläimiä!

Kirjurista löytyy ainakin lampaita, kilejä ja jotain muita sarvipäitä, riikinkukkoja, villahousuisia kanoja ja muistaakseni alpakoitakin on joskus ollut ja ne olisin ehdottomasti halunnut nähdä, mutta ei etsinnöistä huolimatta löydetty. Pupujakin on joskus ollut, mutta jotkut tyhmät ihmiset on kiipeillyt yö aikaan eläinten aitauksiin, niin eläimiä ollaan siitä syystä huomattavasti vähennetty alueella..

Eläimet oli aika nopsaan nähty, joten lähdettiin vielä kiertämään pieni luontopolkulenkki kokemäenjoen vartta pitkin. Tuolla oli tosi kiva kävellä, kun luonnon oltiin annettu kunnolla päästä valloilleen! Ihan kuin olis jossain satumetsässä kävellyt! Sillon, kun asuttiin vielä keskustassa, käytiin tuolla kävelyllä enemmänkin. Kannattaa ehdottomasti käydä kiertelemässä tuolla noita eri polkuja, jos haluaa välillä luonnon rauhaan! Sieltä löytyy eri mittaisia lenkkipolkuja, mutta suosittelen enemmän tätä, mikä kulkee ihan joen viertä pitkin, kun siellä on niin kaunista.♥

Kierrettiin kokonaisuudessaan  joku 7km lenkki, aika rauhallista kävelyvauhtia tosin, kun mä en enää ton mun mahani kanssa pääse kovin lujaa ja välillä piti pitää pieniä breikkejä. Hessu tykkäs kierrellä ja haistella ja eräs vanhempi nainen pysähtyi kuulemma ihan sitä varten omalla lenkillään, että näkisi kunnolla Hessun, kun hän on niin komea!:D No niin hän kyllä onkin.♥

Luontopolku loppui kivasti kaupungin puutarhaan ja käveltiin upean kukkaloiston  läpi. Vitsi, miten ihana valtava pionikukkapenkki siellä olikaan! Tollasen mäkin haluan sitten joskus, kun saadaan meidän terassi joskus valmiiksi! Oon ihan hulluna pioneihin ja olis niiin tehnyt mieli napsia sieltä "pieni" kimppu kotiin maljakkoon! haha

Käveltiin takas autolle, annettiin Hessulle vähän raikasta vettä ja päätettiin mennä hakemaan Kotipizzasta pizza puokkiin, kun ei jaksettu alkaa tekemään enää ruokaa.

Ruoasta saadun energian voimin tosin jaksettiin alkaa vääntämään kotona vielä britakakkua! Tää on mun ehdoton lempparikakku ja tästä tuli aivan taivaallista, ihanaa suussa sulavaa.♥ Britakakku ei oo mikään helpoin kakku, vaikka ainekset ovat suhteellisen yksinkertaisen kuuloiset, mutta pohja on haastava, jotta saa marengin pysymään kuohkeana kakun pinnalla ja myös maistumaan hyvältä. Marengista saa helposti liian kananmunanmakuisen, mutta pieni loraus etikkaa valkuaiseen auttaa! Seuraavaksi aateltiin tosin kokeilla pientä oikopolkua ja ostaa valmismarenki Annan Marenkileipomosta(täältä saa Suomen parhaimmat marengit♥) ja murustella se kakkupohjan päälle! Lisättiin myös purkki rahkaa kermavaahdon joukkoon, tasoittamaan vähän makeutta, väliin ja pinnalle tuoretta mansikkaa, pensasmustikoita ja sitruunamelissaa. Avot! Ootteko te leiponeet joskus britakakkua?

Juhannus 2019

Ihanaa myöhäistä juhannusta kaikille! Miten teidän juhannus sujui? Meillä suunnitelmat vaihtui aluksi muutamaan otteeseen, mutta lopulta lähdettiin aattona mun miehen ja Hessun kanssa mun siskon luokse Räpsööseen viettämään jussia!

Saavuttuamme juhla-alueelle meille kiinnitettiin asianmukaisesti sisäänpääsyrannekkeet käteen. Istuskeltiin alkuillasta ensin pihalla, kun oli vielä suhteellisen lämmin ulkona ja  kilisteltiin alkumaljat. Alkumaljojen jälkeen mä vedin kaikille ylläriksi pienen, mutta sitäkin kinkkisemmän juuhannusvisan! Visa ei ollut helpoimmasta päästä ja taistelu oli tiukkaa, mutta yksi selvitti tiensä voittoon ja sai palkinnoksi upean puhallettavan donitsin kesäpäivien iloksi!:D

Istuttiin terassilla aika pitkään ja höpöteltiin niitä näitä, kunnes kaikkien pötsit alkoi olemaan sitä mieltä, että nyt olis aika alkaa tekemään sapuskaa! Jokainen oli tuonut jotain ja meidän juhannuspöytä notkui kaikenlaisia herkkuja. Oli uusia perunoita, sillisuttua, savulohta, patonkia, ranch-kastiketta, caesar salaattia, ribsejä, täytettyjä pekoniherkkusieniä sekä jälkkäriksi herkulliset mansikkayllätysmaljat.♥

Mä söin itseni niin ähkyyn, että oli jo vaikea hengittää ja piti pitää vähän taukoa syömisestä.:"D Ja mikäs sen parempi tapa sulatella, kuin alkaa pelaamaan porukalla lautapelejä! Ulkona tuli yhtäkkiä tosi viileä ja siirryttiin sisälle olkkarin puolelle pelailemaan. Peleiksi valikoitui Alias ja Ice Breaker, meillä oli niin hauskaa, että naurettiin vedet silmissä ja jopa meistä pisimpään yhdessä ollut pariskunta löysi toisistaan uusia puolia pelien aikana.;D

Yhtäkkiä huomattiin, että kello on jo kaksitoista ja alettiin keräämään kimpsuja kasaan ja lähdettiin Siikarannan kallioilla käymään. Metsäpalovaroituksen vuoksi kokkojen sytyttäminen oli kielletty, mutta oli hauska käydä pienellä kävelyllä upeissa maisemissa ja se teki erittäin hyvää myös koirille!

Istuskeltiin rannassa itseasiassa aika kauan, vaikka tuuli aika kovaa, mutta oli silti yllättävän lämmin. Meidät on vihitty täällä kallioilla ja viettetiin nyt myös tosiaan meidän 8vuotis päivää, kun ollaan tavattu mun miehen kanssa juhannuksena(linkistä pääsee lukemaan, miten ollaan tavattu♥) ja meidän kaveripariskunta vietti nyt myös viidettä hääpäiväänsä.♥

Lopuksi lähdettiin jatkamaan yötä laulujen merkeissä! Me lähdettiin miehen kanssa "yöksi" eli viideltä aamulla kotiin, kun mun on tosi vaikea enää nukkua edes omassa sängyssä, kun hyörin ja pyörin ympyrää, kun mikään asento ei tunnu hyvältä. Oli kiva ajella, kun ketään ei ollut missään ja aurinko nousi taivaanrannassa samaan aikaan. Kotiin päästyämme pimennettiin meidän makkari ja mentiin nukkumaan. Oltiin kyllä aika väsyneitä, vaikkei se illan mittaan tuntunutkaan. Nukuttiin me sitten yhteen asti päivään ja siitä seuraavasta päivästä tulossa vielä erikseen pikkupostaus.♥

Raskausajan erikoisimmat oireet

Tää postaus on keskitetty tällä kertaa kaikille raskaana oleville, jo olleille ja siitä kiinnostuneille.:)

Kaikkihan tietää varmasti nämä yleisimmät oireet raskausaikana, kuten esim. pahoinvointi, väsymys, närästys, turvotus, erilaiset himot joihinkin ruokiin ym. mutta oon huomannut, että kaikista oireista, jotka myöskin ovat ihan normaaleja, ei kauheasti olla puhuttu ja voivat aiheuttaa paljon huoltakin, jos ei ole tietoa, mistä se ehkä johtuu. Vaikka listaan tähän omia tuntemuksiani raskausajan oireista, oon mielestäni selvinnyt melko vähällä enkä ole ottanut hirveästi stressiä ja toivon, ettei ota kukaan muukaan, sillä tää on kuitenkin ihanaa aikaa ja siitä täytyy yrittää pystyä nauttimaan, vaikka oma kroppa muuttuu ihan hurjasti tänä aikana.♥

Etova olo. Alkuraskaudessa en kärsinyt koskaan siitä perinteisestä aamupahoinvoinnista, mutta mulla oli pitkään sellainen, että monet ruoka-aineet etoi tosi pahasti, enkä pystynyt esimerkiksi kotona välillä syömään miehen tekemää ruokaa, mikä tietysti välillä vähän loukkasikin häntä, mutta en voinut sille mitään. Esimerkiksi ihan mun lemppariruoat oli boikotissa hetken aikaa. Onneksi tämä helpotti jo muutaman kuukauden jälkeen ja pystyin taas syömään täysin normaalisti. Töissä tuli ihan muutaman kerran yhtäkkiä pahoinvointikohtaus kesken asiakkaan, mutten onneksi ole oksentanut, kuin yhden ainoan kerran johtuen pahoinvoinnista!

Pääkipu. Toinen oire alkoi myös ihan alkuraskaudessa, mutta tämä vaivaa edelleen ja toivon, että tää helpottaa/ poistuu kokonaan, kun raskausaika on ohitse. Mua nimittäin sattuu päähän, kun menen saunaan. Lämmön vaikutuksesta mun otsan ja silmien alueelle tulee sellainen kova paine ja joudun peittämään kädellä silmät ja otsan aina, kun heitetään löylyä. Saunomista en tosiaan ole lopettanut, mutta onhan tämä vähän ärsyttävä oire, varsinkin, jos rakastaa saunomista yhtä paljon, kuin minä! Neuvolassa epäiltiin tämän johtuvan saunan lämmöstä johtuen kohonneesta verenpaineesta. Muuten mun verenpaine on siis ok.

Kuvannut: Pipsa

Aivasteleminen. Tämä oire alkoi myös alkuraskaudessa ja itse asiassa jo ennen plussaamista! Mua nimittäin alkoi aivastuttamaan ihan hirveästi ja aivastelen edelleen!

Keskiraskaudessa mulla ei ilmennyt mitään uusia juttuja närästystä ja normaalia nivusten kipeytymistä lukuunottamatta, mutta nyt loppuraskaudessa on tullut taas muutama vähän erikoisempi oire. 

Nenäverenvuoto. Mulla ei ole oikeastaan koskaan ennen tullut verta nenästä, joten pelästyin jonkin verran, kun ensimmäisen kerran sitä tuli aika reippaasti, kun oltiin äitini ja Hessun kanssa lenkillä. Pyysin äidiltäni paperia, jotta voin niistää nenäni ja yhtäkkiä paperi oli ihan veressä! Mulla saattoi tulla verta nenästä jopa pari-kolme kertaa päivässä, mutta rautalisän lisäämisen jälkeen onneksi enää melko harvoin.

Painajaiset. Mä olen nähnyt enemmän painajaisia, kuin koskaan näin raskausaikana. Usein ne keskittyy siihen, että mun mies pettää ja jättää mut, joudutaan myymään meidän talo ja kaikki on palasina. Tää uni on aina tavallaan erilainen, mutta lopputulos on aina sama ja se että itken hysteerisesti. Olen lukenut, että tämä on hyvin tavallista ja unet monilla myös samanlaisia, että mies jättää. Liekö alitajunnassa hormoneista johtuen sitten joku pelko siitä, että perhe hajoaa, kun pikkuinen on tulossa maailmaan vai mikä, mutta sais loppua jo! 

Levottomat jalat. Ehkä yksi hirveimmistä asioista ikinä! Ne ketkä on kärsinyt joskus levottomista jaloista tietävät, mistä puhun. Usein tämä oire iskee ilta-aikaan, kun keho rauhoittuu ja on aika mennä nukkumaan, mutta valitettavasti joskus muulloinkin. Me oltiin just kaveripariskunnan kanssa leffassa ja just sillon mulle iski levottomat jalat ja oikeastaan koko leffakokemus meni ihan pilalle. Pyörin ja hyörin penkissäni ja heiluttelin jalkoja puolelta toiselle. Meinasin jo pyytää miestäni hakkaamaan mun jalkoja, että helpottais edes vähän ja katsoin vähän väliä kelloa, että koska tää leffa loppuu, että pääsen ulos salista ja kävelemään. Tuntuu siis, että jalkoja on pakko heilutella kokoajan pakonomaisesti ja niillä vois juosta vaikka maratonin. 

Sormien jäykkyys. Vimeisimpänä oireena, mikä alkoi mulla itse asiassa vasta kaksi viikkoa sitten on kaikista inhottavin. Huomasin nimittäin eräänä aamuna herätessäni, etten saanut puristettua mun sormia nyrkkiin vaan ne oli jäykkänä sellaisessa "barbikäsi" asennossa. Pelästyin tätä aika paljon että mitäs hemmettiä, onko mun kädet halvaantuneet, mutta kun nousin ylös ja heiluttelin käsiäni hetken aikaa, sormet normalisoituivat ennalleen, mutta kipu jäi niveliin ja sormet lonksuivat. Ok, en halvaantunut, mutta maalasin jo kauhukuvia nivelreumasta, kunnes hieman googlettelin ja huomasin, että monella muulla oli täysin samanlaisia oireita ja se on ihan normaalia loppuraskaudessa. Tämä sormien jäykkyys johtuu siis siitä, että samat hormonit, jotka valmistavat lantiota tulevaan synnytykseen ja aiheuttavat muun muassa liitoskipuja pehmetessään, aiheuttavat ihan samalla tavalla muuallekin kehoon nivelten ja luiden pehmenemistä ja näin sormien nivelet tuntuvat jäykiltä ja voivat jopa mennä sijoiltaan jos niitä kovin rasittaa! Luin, että joku oli saanut sormensa sijoiltaan, kun oli kantanut painavia kauppakasseja kotiin. Hui!

Oliko sulla raskausaikana erikoisia oireita?

Masukuvaukset

Tehtiin viikko sitten Pipsan kanssa kuvaustreffit, kun oltiin puhuttu masukuvauksista ja viikonlopuksi luvattiin niin upeaa keliä, ettei sitä voinut missata! Ilmassa kyllä väreili myös pientä ukkosen tuntua ja puoltatoistatuntia ennen, kun käytiin miehen kanssa keskustassa kaupoilla, saatiin melkein niskaamme kunnon vesiryöppy, mutta se olikin sellainen jännä minisadekuuro, mikä kesti ihan muutaman hassun minuutin. Tänä aikana tosiaan tuntui, että koko taivaan vesivarastot olis tyhjentyneet just siihen paikkaan, sillä vettä tulvi kaduilla ja kuulin myös, että teiden alikulkutunnelit oli täyttyneet melkein kunnon joeksi.

Me tehtiin kuvaustreffit Reposaaren takarannalle ja hassua kyllä, tämä sadekuuro ei ollut käynytkään reposaaressa! Olin kihartanut hiuksia, mutta kostean ilman vuoksi ne lässähti jo ennen kuvauksia, mikä vähän harmitti, mutta näillä mentiin ja ihan ok mun hiukset onneksi lopulta kuvissa näytti.

Otettiin tosi paljon erilaisia kuvia eri paikoista, mutta nämä olivat mun ehdottomat suosikit. En olis oikeesti voinut ihanempia kuvia edes kuvitella! Kiitos siis super paljon ihanalle kuvaajalle.♥ Mun mielestä on mielettömän upeaa, että mun lähipiirissä on niin lahjakkaita kuvaajia ja on todella  suuri kunnia, että olen saanut mun ystävien taltioimia kuvia meille tärkeistä hetkistä.♥ Käykäähän  muuten katsomassa ja tykkäämässä Pipsan valokuvaussivustosta täällä.

Mä haluan meidän olohuoneen seinälle meidän perhekuvan sitten, kun vauveli syntyy. Niin että ollaan Hessua myöten kaikki siinä!♥ Mulla on jo tuollanen "alttari" tossa meidän olkkarissa, josta löytyy Hessu sekä meidän kihla- ja hääkuvat!:D

Kuvausten jälkeen mentiin syömään Merry Monkiin porukalla. Meitä oli siis minä mieheni kanssa sekä Pipsa ja hänen miehensä. Oli kyllä niin mukava päivä jälleen ja käytiin herkuttelemassa vielä jätskillä ja kävelemässä rannalla ennen kotiin lähtöä. Vielä pitäis keretä näkemään peli-illan merkeissä ennenkuin vaavi tulee, vaikka kyllähän me voidaan pelailla myös vaikka pikkuinen siinä onkin! Aluksi menee tietysti hieman aikaa uuden arjen totutteluun ja että uskaltaa lähteä täältä kotoa mihinkään, mutta mä olen sitä mieltä, ettei vauvan syntymä rajoita eikä saa rajoittaa normaalia elämää. Sehän on vain hyvä asia, että ottaa pikkuista mukaan, että tottuu. Sekä me vanhemmat että vauva. Näitä kaikkia mietteitä pitäis kirjotella ihan omaan postaukseensa, joten  lopettelen tältä päivältä ja meen herkuttelemaan vähän mansikoilla ja ananaksella tonne partsille! Ihanaa päivää!

Lasin taikaa

Sain jokin aika sitten kutsun Lasin Taikaa -tilaisuuteen Porin upeaan juhlatila Mekaniin, jonne päätettiin mennä kurkistamaan Pipsan kanssa!  Tilaisuuden järjestäjänä olivat Kylvö Designin Teemu Kylvö sekä Antti Airio Oy:n edustaja, jotka esittelivät meille upeita Kylvö Designin käsinvalmistettuja lasiesineitä valaisimista taidelasiin sekä Antti Airion kesäisen kattauksen Villery and Bochin Lave uutuusastiastolla, joka on myös käsinvalmistettu, joten jokainen astia on yksilö, eli toista samanlaista ei ole, mikä tekee astiastosta upean elävän ja maanläheisen. Kattaukseen on helppo yhdistää Kylvö Designin lasistoa, käyttöesineestä taidelasiin, joka on suomalaista käsityötä Nuutajärveltä.

Upeat Antti Airion samppanjalasit. Tyylikäs ja siro muotoilu!

Ihastuin näihin sinertäviin lasimaljakoihin ja näin heti kahdelle tällaiselle upealle maljakolle paikan meidän kodissa ruokailutilan lipaston päällä, mun maalaama iso taulu yläpuolella, josta löytyisi samoja sävyjä, kuin maljakoista. Pidän nämä mielessä, sillä nää toisi kivaa yksityiskohtaa ja väriä meidän kotiin! Monet suomalaiset ehkä vähän pelkää värien käyttämistä sisustuksessa ja itsekin olen enemmän neutraalien sävyjen ja kirkkaan tai valkoisen lasin ystävä, mutta näissä oli jotain, mikä iski ja lujaa! Tykkään tästä vähän merellisten värien yhdistelmästä tosi paljon.

Olen törmännyt Kylvö Designin tuotteisiin itseasiassa ensimmäistä kertaa jo Porin asuntomessuilla viime vuonna ja siellä jo ihastelimme ystäväporukkamme kanssa Teemun valmistamia lasivalaisimia! 

Toinen suosikkini oli tämä moderni pöytävalaisin. Itse ehkä toivoisin, että lasiosa olisi ihan suora, eikä kierteinen, mutta tämä on aivan upea näinkin ja luo kivaa twistiä sisustukseen! Mulle tulee ehkä vähän näistä mieleen jopa sellainen retrohenkisyys.


Pipsa kuvasi meidän päivästä kivan videon, jos haluatte päästä mukaan katsomaan tarkemmin, mitä päivämme piti sisällään!