sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Juhannus 2019

juhannus192 Ihanaa myöhäistä juhannusta kaikille! Miten teidän juhannus sujui? Meillä suunnitelmat vaihtui aluksi muutamaan otteeseen, mutta lopulta lähdettiin aattona mun miehen ja Hessun kanssa mun siskon luokse Räpsööseen viettämään jussia!

Saavuttuamme juhla-alueelle meille kiinnitettiin asianmukaisesti sisäänpääsyrannekkeet käteen. Istuskeltiin alkuillasta ensin pihalla, kun oli vielä suhteellisen lämmin ulkona ja  kilisteltiin alkumaljat. Alkumaljojen jälkeen mä vedin kaikille ylläriksi pienen, mutta sitäkin kinkkisemmän juuhannusvisan! Visa ei ollut helpoimmasta päästä ja taistelu oli tiukkaa, mutta yksi selvitti tiensä voittoon ja sai palkinnoksi upean puhallettavan donitsin kesäpäivien iloksi!:D
juhannuskollaasi IMG_3500
IMG_3499 keke Istuttiin terassilla aika pitkään ja höpöteltiin niitä näitä, kunnes kaikkien pötsit alkoi olemaan sitä mieltä, että nyt olis aika alkaa tekemään sapuskaa! Jokainen oli tuonut jotain ja meidän juhannuspöytä notkui kaikenlaisia herkkuja. Oli uusia perunoita, sillisuttua, savulohta, patonkia, ranch-kastiketta, caesar salaattia, ribsejä, täytettyjä pekoniherkkusieniä sekä jälkkäriksi herkulliset mansikkayllätysmaljat.
kolaasiruoka IMG_3551 Mä söin itseni niin ähkyyn, että oli jo vaikea hengittää ja piti pitää vähän taukoa syömisestä.:"D Ja mikäs sen parempi tapa sulatella, kuin alkaa pelaamaan porukalla lautapelejä! Ulkona tuli yhtäkkiä tosi viileä ja siirryttiin sisälle olkkarin puolelle pelailemaan. Peleiksi valikoitui Alias ja Ice Breaker, meillä oli niin hauskaa, että naurettiin vedet silmissä ja jopa meistä pisimpään yhdessä ollut pariskunta löysi toisistaan uusia puolia pelien aikana.;D

Yhtäkkiä huomattiin, että kello on jo kaksitoista ja alettiin keräämään kimpsuja kasaan ja lähdettiin Siikarannan kallioilla käymään. Metsäpalovaroituksen vuoksi kokkojen sytyttäminen oli kielletty, mutta oli hauska käydä pienellä kävelyllä upeissa maisemissa ja se teki erittäin hyvää myös koirille!
liput juhannus IMG_3584 love
IMG_3600 Istuskeltiin rannassa itseasiassa aika kauan, vaikka tuuli aika kovaa, mutta oli silti yllättävän lämmin. Meidät on vihitty täällä kallioilla ja viettetiin nyt myös tosiaan meidän 8vuotis päivää, kun ollaan tavattu mun miehen kanssa juhannuksena(linkistä pääsee lukemaan, miten ollaan tavattu) ja meidän kaveripariskunta vietti nyt myös viidettä hääpäiväänsä.
IMG_3590 IMG_3559
Lopuksi lähdettiin jatkamaan yötä laulujen merkeissä! Me lähdettiin miehen kanssa "yöksi" eli viideltä aamulla kotiin, kun mun on tosi vaikea enää nukkua edes omassa sängyssä, kun hyörin ja pyörin ympyrää, kun mikään asento ei tunnu hyvältä. Oli kiva ajella, kun ketään ei ollut missään ja aurinko nousi taivaanrannassa samaan aikaan. Kotiin päästyämme pimennettiin meidän makkari ja mentiin nukkumaan. Oltiin kyllä aika väsyneitä, vaikkei se illan mittaan tuntunutkaan. Nukuttiin me sitten yhteen asti päivään ja siitä seuraavasta päivästä tulossa vielä erikseen pikkupostaus.
IMG_3608

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Raskausajan erikoisimmat oireet

Tää postaus on keskitetty tällä kertaa kaikille raskaana oleville, jo olleille ja siitä kiinnostuneille.:)
Kaikkihan tietää varmasti nämä yleisimmät oireet raskausaikana, kuten esim. pahoinvointi, väsymys, närästys, turvotus, erilaiset himot joihinkin ruokiin ym. mutta oon huomannut, että kaikista oireista, jotka myöskin ovat ihan normaaleja, ei kauheasti olla puhuttu ja voivat aiheuttaa paljon huoltakin, jos ei ole tietoa, mistä se ehkä johtuu. Vaikka listaan tähän omia tuntemuksiani raskausajan oireista, oon mielestäni selvinnyt melko vähällä enkä ole ottanut hirveästi stressiä ja toivon, ettei ota kukaan muukaan, sillä tää on kuitenkin ihanaa aikaa ja siitä täytyy yrittää pystyä nauttimaan, vaikka oma kroppa muuttuu ihan hurjasti tänä aikana.
kollaasi3Etova olo. Alkuraskaudessa en kärsinyt koskaan siitä perinteisestä aamupahoinvoinnista, mutta mulla oli pitkään sellainen, että monet ruoka-aineet etoi tosi pahasti, enkä pystynyt esimerkiksi kotona välillä syömään miehen tekemää ruokaa, mikä tietysti välillä vähän loukkasikin häntä, mutta en voinut sille mitään. Esimerkiksi ihan mun lemppariruoat oli boikotissa hetken aikaa. Onneksi tämä helpotti jo muutaman kuukauden jälkeen ja pystyin taas syömään täysin normaalisti. Töissä tuli ihan muutaman kerran yhtäkkiä pahoinvointikohtaus kesken asiakkaan, mutten onneksi ole oksentanut, kuin yhden ainoan kerran johtuen pahoinvoinnista!

Pääkipu. Toinen oire alkoi myös ihan alkuraskaudessa, mutta tämä vaivaa edelleen ja toivon, että tää helpottaa/ poistuu kokonaan, kun raskausaika on ohitse. Mua nimittäin sattuu päähän, kun menen saunaan. Lämmön vaikutuksesta mun otsan ja silmien alueelle tulee sellainen kova paine ja joudun peittämään kädellä silmät ja otsan aina, kun heitetään löylyä. Saunomista en tosiaan ole lopettanut, mutta onhan tämä vähän ärsyttävä oire, varsinkin, jos rakastaa saunomista yhtä paljon, kuin minä! Neuvolassa epäiltiin tämän johtuvan saunan lämmöstä johtuen kohonneesta verenpaineesta. Muuten mun verenpaine on siis ok.
kollaasi2
Kuvannut: Pipsa

Aivasteleminen. Tämä oire alkoi myös alkuraskaudessa ja itse asiassa jo ennen plussaamista! Mua nimittäin alkoi aivastuttamaan ihan hirveästi ja aivastelen edelleen!

Keskiraskaudessa mulla ei ilmennyt mitään uusia juttuja närästystä ja normaalia nivusten kipeytymistä lukuunottamatta, mutta nyt loppuraskaudessa on tullut taas muutama vähän erikoisempi oire. 

Nenäverenvuoto. Mulla ei ole oikeastaan koskaan ennen tullut verta nenästä, joten pelästyin jonkin verran, kun ensimmäisen kerran sitä tuli aika reippaasti, kun oltiin äitini ja Hessun kanssa lenkillä. Pyysin äidiltäni paperia, jotta voin niistää nenäni ja yhtäkkiä paperi oli ihan veressä! Mulla saattoi tulla verta nenästä jopa pari-kolme kertaa päivässä, mutta rautalisän lisäämisen jälkeen onneksi enää melko harvoin.
kollaasi1
Painajaiset. Mä olen nähnyt enemmän painajaisia, kuin koskaan näin raskausaikana. Usein ne keskittyy siihen, että mun mies pettää ja jättää mut, joudutaan myymään meidän talo ja kaikki on palasina. Tää uni on aina tavallaan erilainen, mutta lopputulos on aina sama ja se että itken hysteerisesti. Olen lukenut, että tämä on hyvin tavallista ja unet monilla myös samanlaisia, että mies jättää. Liekö alitajunnassa hormoneista johtuen sitten joku pelko siitä, että perhe hajoaa, kun pikkuinen on tulossa maailmaan vai mikä, mutta sais loppua jo! 

Levottomat jalat. Ehkä yksi hirveimmistä asioista ikinä! Ne ketkä on kärsinyt joskus levottomista jaloista tietävät, mistä puhun. Usein tämä oire iskee ilta-aikaan, kun keho rauhoittuu ja on aika mennä nukkumaan, mutta valitettavasti joskus muulloinkin. Me oltiin just kaveripariskunnan kanssa leffassa ja just sillon mulle iski levottomat jalat ja oikeastaan koko leffakokemus meni ihan pilalle. Pyörin ja hyörin penkissäni ja heiluttelin jalkoja puolelta toiselle. Meinasin jo pyytää miestäni hakkaamaan mun jalkoja, että helpottais edes vähän ja katsoin vähän väliä kelloa, että koska tää leffa loppuu, että pääsen ulos salista ja kävelemään. Tuntuu siis, että jalkoja on pakko heilutella kokoajan pakonomaisesti ja niillä vois juosta vaikka maratonin. 

Sormien jäykkyys. Vimeisimpänä oireena, mikä alkoi mulla itse asiassa vasta kaksi viikkoa sitten on kaikista inhottavin. Huomasin nimittäin eräänä aamuna herätessäni, etten saanut puristettua mun sormia nyrkkiin vaan ne oli jäykkänä sellaisessa "barbikäsi" asennossa. Pelästyin tätä aika paljon että mitäs hemmettiä, onko mun kädet halvaantuneet, mutta kun nousin ylös ja heiluttelin käsiäni hetken aikaa, sormet normalisoituivat ennalleen, mutta kipu jäi niveliin ja sormet lonksuivat. Ok, en halvaantunut, mutta maalasin jo kauhukuvia nivelreumasta, kunnes hieman googlettelin ja huomasin, että monella muulla oli täysin samanlaisia oireita ja se on ihan normaalia loppuraskaudessa. Tämä sormien jäykkyys johtuu siis siitä, että samat hormonit, jotka valmistavat lantiota tulevaan synnytykseen ja aiheuttavat muun muassa liitoskipuja pehmetessään, aiheuttavat ihan samalla tavalla muuallekin kehoon nivelten ja luiden pehmenemistä ja näin sormien nivelet tuntuvat jäykiltä ja voivat jopa mennä sijoiltaan jos niitä kovin rasittaa! Luin, että joku oli saanut sormensa sijoiltaan, kun oli kantanut painavia kauppakasseja kotiin. Hui!

Oliko sulla raskausaikana erikoisia oireita?

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Masukuvaukset

Tehtiin viikko sitten Pipsan kanssa kuvaustreffit, kun oltiin puhuttu masukuvauksista ja viikonlopuksi luvattiin niin upeaa keliä, ettei sitä voinut missata! Ilmassa kyllä väreili myös pientä ukkosen tuntua ja puoltatoistatuntia ennen, kun käytiin miehen kanssa keskustassa kaupoilla, saatiin melkein niskaamme kunnon vesiryöppy, mutta se olikin sellainen jännä minisadekuuro, mikä kesti ihan muutaman hassun minuutin. Tänä aikana tosiaan tuntui, että koko taivaan vesivarastot olis tyhjentyneet just siihen paikkaan, sillä vettä tulvi kaduilla ja kuulin myös, että teiden alikulkutunnelit oli täyttyneet melkein kunnon joeksi.

Me tehtiin kuvaustreffit Reposaaren takarannalle ja hassua kyllä, tämä sadekuuro ei ollut käynytkään reposaaressa! Olin kihartanut hiuksia, mutta kostean ilman vuoksi ne lässähti jo ennen kuvauksia, mikä vähän harmitti, mutta näillä mentiin ja ihan ok mun hiukset onneksi lopulta kuvissa näytti.
wegGrM2gmuok
qc7joftwmuok
Otettiin tosi paljon erilaisia kuvia eri paikoista, mutta nämä olivat mun ehdottomat suosikit. En olis oikeesti voinut ihanempia kuvia edes kuvitella! Kiitos siis super paljon ihanalle kuvaajalle.♥ Mun mielestä on mielettömän upeaa, että mun lähipiirissä on niin lahjakkaita kuvaajia ja on todella  suuri kunnia, että olen saanut mun ystävien taltioimia kuvia meille tärkeistä hetkistä.♥ Käykäähän  muuten katsomassa ja tykkäämässä Pipsan valokuvaussivustosta täällä.

Mä haluan meidän olohuoneen seinälle meidän perhekuvan sitten, kun vauveli syntyy. Niin että ollaan Hessua myöten kaikki siinä! Mulla on jo tuollanen "alttari" tossa meidän olkkarissa, josta löytyy Hessu sekä meidän kihla- ja hääkuvat!:D
jlEUc8YQmuok
kXVqiS1Smuok
Kuvausten jälkeen mentiin syömään Merry Monkiin porukalla. Meitä oli siis minä mieheni kanssa sekä Pipsa ja hänen miehensä. Oli kyllä niin mukava päivä jälleen ja käytiin herkuttelemassa vielä jätskillä ja kävelemässä rannalla ennen kotiin lähtöä. Vielä pitäis keretä näkemään peli-illan merkeissä ennenkuin vaavi tulee, vaikka kyllähän me voidaan pelailla myös vaikka pikkuinen siinä onkin! Aluksi menee tietysti hieman aikaa uuden arjen totutteluun ja että uskaltaa lähteä täältä kotoa mihinkään, mutta mä olen sitä mieltä, ettei vauvan syntymä rajoita eikä saa rajoittaa normaalia elämää. Sehän on vain hyvä asia, että ottaa pikkuista mukaan, että tottuu. Sekä me vanhemmat että vauva. Näitä kaikkia mietteitä pitäis kirjotella ihan omaan postaukseensa, joten  lopettelen tältä päivältä ja meen herkuttelemaan vähän mansikoilla ja ananaksella tonne partsille! Ihanaa päivää!

torstai 13. kesäkuuta 2019

Ruokakassin sisältö

IMG_3415
Taas vähän erilaisempaa postausta! Joskus blogeissa kiersi tällainen hauska postausidea, että miltä sun tavallinen ruokakassin sisältö näyttää. Meillä ostoskassin sisältö vaihtelee aika paljon, sillä tykätään tehdä paljon erilaisia ruokia, mutta päätin tehdä tän postauksen nyt, kun ostettiin aika paljon täydennystä kaappiin ja näistä aineksista syntyi useampi juttu!
IMG_3421
Syödään aina paljon satokauden ruoka-aineita. Tällä kertaa kauppakassiin löysi tiensä mm. kevätsipulinippu, uutta porkkanaa, kotimaista uutta perunaa, tuoretillinippu, avomaankurkkuja, punaista paprikaa, lehtisalaattia, puna- ja tavallista sipulia, valkosipulia sekä piparjuuripala.

Me syödään päivittäin myös hedelmiä ja puristetaan mehupuristimella usein aamupalaksi mehut, joten kaikenlaisia hedelmiä löytyy aina meidän kaapista. Perus hedelmiä, kuten sitruunaa, appelsiinia ja omenaa on kuitenkin aina löydyttävä, sillä näitä kuluu eniten ja nää on myös mehujen pääraaka-aineet. Myös ananas on superhyvä napostelu- ja mehuhedelmä!

Maitotuotteista kassiin päätyi tällä kertaa: maito, halloumjuustoa ja Hellman`s majoneesi.

Lihapuolelta kinkkua leivän päälle, nautaa ja possua sekä keittolihapala pakkaseen. Kokonainen siika, joka on muuten mun ehdoton lempikala! Vähärasvainen, super herkullinen ja yksinkertainen valmistaa. 

Mausteita: valkopippuria, rosepippuria ja sinapinsiementä. Omenaviinietikkaa ja väkiviinaetikkaa.

Herkkujakin löytyi. PepsiMax 2-pack, Ben&Jerrys jädepurkki sekä luomupopcorn siemenpussi.

Mitä näistä aineksista sitten oikein syntyi?
IMG_3422IMG_3428
Samana päivänä tehtiin pääruoaksi paistettua siikaa, jossa oli taivaallisen rapea kuori, paistettua kevätsipulia ja porkkanaa, päällä tuoretilliä ja persiljaa omalta minikasvimaalta, keitettyjä uusia perunoita, kevätsipulivoikastiketta ja sitruunaviipale kalalle. Aargh, mä niin rakastan kesäruokaa!!
Ollaan myös tykätty syödä usein meidän terassilla, kun on ollut niin upeat kelit ja ihan aamupalasta alkaen. Paljon ihanempaa istua ulkona, kuin sisällä ja nauttia kokonaisvaltaisesti ruokailuhetkestä.
IMG_3437Viikonloppuna grillattiin perheen kanssa ulkona ja mies teki koko poppoolle burgerit. Itsetehdyt sämpylät, itsetehty kevätsipuli-valkosipulimajoneesi, etikkamarinoituja punasipuliviipaleita, grillattua halloumjuustoa, tuoretta salaattia ja tomaattia. Lihapihvi on itse jauhettu possun ja naudanlihasta.

Aivan taivaasta laskeutunut myös tämä ateria. Me tehdään aika paljon burgereita, koska niistä saa tehtyä niin monenlaisia herkullisia variaatioita. Ne on täyttäviä, eivätkä kuitenkaan niin epäterveellisiä, mitä toiset saattaa luulla vain ja ainoastaan siitä syystä, että annos on nimeltään burgeri. Tässäkin annoksessa "epäterveellisiä" ovat majoneesi ja halloumjuusto, mitkä löytyy elintarvikkeista ja ruoka-annoksista hyvin usein muutenkin.
IMG_3461Avomaankurkkuja oli tullut jo kauppoihin, joten mies tölkitti meille jo suolakurkkuja maustumaan!  Loppukesästä avomaankurkkuja saa vielä edullisemmin, mutta me ei jaksettu enää odottaa, sillä rakastetaan suoliksia yli kaiken! Tänä kesänä tullaan tekemään aika paljon vielä suolakurkkuja ja tarkoitus olisi yrittää tehdä isompi satsi myös syksyllä, jotta saadaan nauttia näistä myöskin talvella..epäilen kyllä vahvasti, että mahtaakohan niin isoa satsia ollakaan, mikä riittäis meille..:D

Näihin tuli siis avomaankurkkua, tuoretilliä, chiliä, valkosipulia, sinapinsiementä ja etikkaa. Voi olla, että jonkin ainesosan unohdin mainita, mutta pääsääntöisesti ainakin nämä.:)
IMG_3459
Semmoiset ruokakassit! Kertokaa, jos haluatte nähdä joskus jatkossakin tämäntyylisiä postauksia, sillä tätä oli kiva tehdä! Toiset syö elääkseen ja toiset elää syödäkseen ja me ollaan ehdottomasti mun miehen kanssa niitä jälkimmäisiä tyyppejä!:D Kumpia te?

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Raikas kesäjuoma

IMG_3356
Aurinkoista päivää ystävät!  Hei mieletön sää! Ja tällaista ihanaa lämpöistä ilmaa on luvattu aika pitkällekin vielä. Välillä tulee kyllä ehkä jopa hieman liiankin kuuma ja mikäs sen parempi yhdistelmä, kuin upea kesäpäivä ja raikas juoma. Haluan jakaa teille yhden mun suosikkijuoman ohjeen, mikä sopii juuri tällaisiin päiviin. Tytöt oli tehnyt mulle tätä babyshowereilla ja ihastuin tähän juomaan niin paljon, että oli aivan pakko tehdä tätä heti kannullinen myös itselle!
IMG_3384IMG_3367
IMG_3364
Raikas kesäjuoma

Sitruunaista hiilihapollista kivennäisvettä esim Novelle
Brunneby seljankukkamehutiivistettä
Granaattiomenaa
Tuoretta sitruunamelissaa

Seljankukkamehutiiviste on todella makeaa, joten kannattaa laittaa sitä varoen, mutta oman maun mukaisesti, kuinka paljon ja kuinka makeaa juomasta haluaa tehdä. Sekaan kaadetaan sitruunaista kivennäisvettä, sekoitetaan ja lisätään lopuksi granaattiomenaa ja sitruunamelissaa. Upean näköinen, raikas kesäjuoma sopii hyvin illanviettoon, piknikille tai vaikkapa kesäjuhliin! Nauttikaa
IMG_3389

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Lasin taikaa

IMG_3077 Sain jokin aika sitten kutsun Lasin Taikaa -tilaisuuteen Porin upeaan juhlatila Mekaniin, jonne päätettiin mennä kurkistamaan Pipsan kanssa!  Tilaisuuden järjestäjänä olivat Kylvö Designin Teemu Kylvö sekä Antti Airio Oy:n edustaja, jotka esittelivät meille upeita Kylvö Designin käsinvalmistettuja lasiesineitä valaisimista taidelasiin sekä Antti Airion kesäisen kattauksen Villery and Bochin Lave uutuusastiastolla, joka on myös käsinvalmistettu, joten jokainen astia on yksilö, eli toista samanlaista ei ole, mikä tekee astiastosta upean elävän ja maanläheisen. Kattaukseen on helppo yhdistää Kylvö Designin lasistoa, käyttöesineestä taidelasiin, joka on suomalaista käsityötä Nuutajärveltä.
IMG_3134
IMG_3102 IMG_3098 IMG_3104
Upeat Antti Airion samppanjalasit. Tyylikäs ja siro muotoilu!
IMG_3081
IMG_3109 IMG_3114
Ihastuin näihin sinertäviin lasimaljakoihin ja näin heti kahdelle tällaiselle upealle maljakolle paikan meidän kodissa ruokailutilan lipaston päällä, mun maalaama iso taulu yläpuolella, josta löytyisi samoja sävyjä, kuin maljakoista. Pidän nämä mielessä, sillä nää toisi kivaa yksityiskohtaa ja väriä meidän kotiin! Monet suomalaiset ehkä vähän pelkää värien käyttämistä sisustuksessa ja itsekin olen enemmän neutraalien sävyjen ja kirkkaan tai valkoisen lasin ystävä, mutta näissä oli jotain, mikä iski ja lujaa! Tykkään tästä vähän merellisten värien yhdistelmästä tosi paljon.
Kylvö Design
Olen törmännyt Kylvö Designin tuotteisiin itseasiassa ensimmäistä kertaa jo Porin asuntomessuilla viime vuonna ja siellä jo ihastelimme ystäväporukkamme kanssa Teemun valmistamia lasivalaisimia! 

Toinen suosikkini oli tämä moderni pöytävalaisin. Itse ehkä toivoisin, että lasiosa olisi ihan suora, eikä kierteinen, mutta tämä on aivan upea näinkin ja luo kivaa twistiä sisustukseen! Mulle tulee ehkä vähän näistä mieleen jopa sellainen retrohenkisyys.
IMG_3122

Pipsa kuvasi meidän päivästä kivan videon, jos haluatte päästä mukaan katsomaan tarkemmin, mitä päivämme piti sisällään!