sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Viimeinen maaliskuuta

IMG_2782
Mukavaa sunnuntaita.♡ Tänään on viimeinen päivä maaliskuuta ja arvaatteko mitä! Mulla alkaa kuukauden päästä kesäloma, josta jäänkin suoraan äippälomalle! Aika hullua kyllä ajatella vielä mitään kesää, kun ulkona on edelleen isoja lumikasoja, mutta toivon, että ne kaikki kerkiää sulamaan vielä ennen sitä.
Kelloja siirrettiin viime yönä tunti eteenpäin ja olen ollut aika sekaisin, kun päivä on mennyt niin nopeasti. En ole tänään oikeastaan tehnyt mitään erikoista, oon tyyliin makoillut koko päivän sohvalla, selannut sisustusideakuvia Pinterestistä, kuunnellut maailman parhainta podcastia: Kaverin puolesta kyselen, pessyt pyykkiä ja vaan ollut.
IMG_2972
Sain viime viikolla hieman huonoja uutisia. Olin jokin aika sitten sokerirasitustestissä, mikä tehdään siis kaikille, joilla on sukurasitteena 2. tyypin diabetes sekä yli 25 vuotiaille raskaana oleville ja neuvolasta soitettiin sen tuloksia.. Mulla oli kaikki muut arvot ok, mutta paastoarvo pikkuisen koholla ja joudun nyt alkaa tarkkailemaan syömisiä ja ottamaan verensokeria itseltäni kolmasti päivässä. Tää uutinen oli mulle shokki ja oon tosi pettynyt. Niin pettynyt, että purskahdin itkuun töissä, kun sain tämän puhelun. Mä inhoon piikkejä ja verta yli kaiken ja tää asia on mulle vaan tosi kova pala. Ärsyttää, että joudun stressaamaan ylimääräistä tämän takia. Tiedostan kyllä, että mun sokerinkulutus on ollut välillä suurtakin, sillä rakastan makeaa, mutta en olis silti uskonut, että tässä käy näin. Toivon, että sokerin vähentämisen seurauksena mun ei tarvitsisi piikittää enää, kuin kerran viikossa. Insuliinia en onneksi siis saa, tässä seurataan vain laskeeko paastoarvo.
Nyt oon yrittänyt syödä esim. jäisiä mansikoita järkyttävimpään sokerinhimooni, sillä marjat on onneksi ok, mutta esimerkiksi viinirypäleet kannattaa jättää suosiolla pois, kun niissä on niin paljon sokeria. Arvatkaa oliko kivaa, kun pomoni toi viikonloppuna meille töihin jättisangollisen metrilakuja, enkä saanut syödä niistä yhtäkään.. No mutta täytyy ajatella, että pikkuisen eteen mitä vain ja että kolme kuukautta ei ole kuitenkaan loppu elämä. Ja onhan se ihan hyvä vähän vähentää makean syöntiä, vaikka se näin aluksi vaikealta tuntuukin.
IMG_2778
Tosta aikaisemmin mainitsemastani podcastista sen verran, että kannattaa kuunnella muutama jakso Kaverin puolesta kyselen, jos ette ole tästä vielä kuullut! Olen tänäänkin nauranut melkein vedet silmissä täällä. Ihan mahtavia juttuja ja kiva kuunnella samalla vaikka siivoillessa, meikatessa tai muuta tehdessä!

Olisko muuten jotain, mitä tykkäisitte lukea tai nähdä blogissani? Erilaisia ideoita saa heittää vapaasti, jos jotakin tulee mieleen.:) Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille!
IMG_2973

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

TOP 5 kosmetiikkatuotteet

Tätä postausta oli itseasiassa aika haastava tehdä, sillä multa löytyy useampikin suosikkituote tällä hetkellä, mutta yritin ajatella, että mitkä ovat ne kaikista tärkeimmät jutut, joita ilman en osaisi/haluaisi olla. Eivät ole missään järjestyksessä, sillä yhtä mahtavia juttuja kaikki!

IMG_2612 Lumene Instant Glow -sävyseerumi
- Aivan uskomattoman ihana tuote, jota kannattaa kokeilla, jos tämä ei ole vielä tuttu! Käytän tätä meikkivoiteen sijasta tai lisään tämän päälle pienesti meikkivoidetta rasvoittuvammalle ihon T-alueelle. Seerumin vuoksi meikkivoidetta ei todellakaan tarvitse laittaa paljoa ja iho saa luonnollisemman ja hengittävämmän lopputuloksen. Seerumi kosteuttaa ihoa, antaa ihanaa hehkua ja luonnollista sävyä kasvoille näyttämättä meikatulta. Pipetillä on helppo annostella muutama pisara kasvoille. Sävyseerumia löytyy eri sävyissä ja multa löytyy niistä kahta, hieman päivettyneemmälle sekä vaaleammalle talvi-iholle. Näitä voi helposti myös yhdistää, jolloin saa haluamansa sävyn näiden kahden välimaastosta!

IMG_2626 IMG_2630 We Care Icon In Love Glow -korostuspaletti
- Sävyssä Forever Rose Gold. Mun ehdoton highlighter suosikkini, josta löytyy kolme erilaista korostustuotetta: kevyt valopuuteri, helmiäismäinen higlighter sekä upeasti kimalteleva sparkle kimallesävy, jota voi lisätä hieman näyttävämpään juhlameikkiin. Käytän eniten kahta ensimmäistä, sillä arkena en uskalla kimallella ihan niin lujaa, mutta sparklea voi käyttää välillä ihan hennosti luomissa tuomassa kivaa tvistiä arkiseenkin meikkiin!

IMG_2617 Lumene Matte -meikkivoide
- Kaikista meikkivoiteista palaan aina takaisin tähän ja olenkin oppinut, että mitä turhaan vaihtamaan tai kokeilemaan edes muita, jos yksi on todettu hyväksi(tämä lause pätee siis hyvin muihinkin asioihin!:D). Mulla on sekaiho ja päivän mittaan T-alue rasvoittuu ja alkaa kiiltämään. Tää on ainoa kokeilemani meikkivoide, joka pitää ihon pisimpään mattapintaisena ja peittää ihon virheet luonnollisesti alleen.

IMG_2610 Rimmel Glam`Eyes Liquid -eyeliner
- Tämä on sellainen tuote, mitä olen käyttänyt jo niin monta vuotta, etten edes muista milloin olen tämän meikkipussiini löytänyt! Eyelinerissa mulle ehdotonta on nestemäinen koostumus sekä ohut pitkä sivellin, jolla saa tehtyä tarkasti ohuempaa että paksumpaa rajausta. Tämä pysyy todella hyvin paikoillaan eikä varise, jää luomivakoon tai kulu pois(paitsi tietysti hankaamalla ja pesemällä).

IMG_2619 Vichy Normaderm -puhdistusgeeli
- Tätä olen tainnut täällä itseasiassa jo hehkuttaakin täällä, mutta on sen verran mainitsemisen arvoinen tuote, että pakko hehkuttaa lisää! Yksinkertaisesti parhain kasvopesu, mitä olen kokeillut. Hellävarainen, pehmeä ja puhdistaa meikin helposti kasvoilta. Kätevästä pumppupullosta saa helposti annosteltua haluamansa määrän kämmenelle, mutta pienikin tippa riittää koko kasvoille. Vaahtoaa samettimaiseksi vaahdoksi.

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Onnenpotkuja ♡

Ihanaa päivää ystäväiset! Ulkona on taas niin kaunis keväinen ja aurinkoinen keli, että tekis mieli jäädä aurinkoon istumaan silmät kiinni ja nauttia auringon säteiden tuomasta lämmöstä! Kyllä tuo valon määrä on vain voimistuttavaa! Mulla on tänään vapaapäivä ja odotan ystävääni ja hänen suloista ystävänpäivänä syntynyttä vaavia kyläilemään.♡ Ihanaa, kun voi höpötellä kaikista vauvajutuista ja saa vähän neuvoja ja vertaistukea kaikessa!

uudet blogi Vauva potkii masussa ihan hurjasti ja välillä olo on vähän jännä, kun yrittää esimerkiksi töissä keskittyä johonkin ja samalla joku myllertää vatsassa kovaa vauhtia! Mietin vain, että miltäköhän potkut kohta tuntuu, kun vauva kasvaa kokoajan ja vaan voimistuu.:D Enää reilu kolme kuukautta ja hän on täällä!

Ilon aiheita on löytynyt viime aikoina vaikka kuinka ja mulla on käynyt pari kertaa joku ihme onnenpotku Instagramin arvonnoissa ja voittanut aivan ihania juttuja meidän tulevalle pikkuiselle.♡ Yleensä en voita koskaan, joten nämä ovat piristäneet ihan hirmuisesti! Oonkin valmistellut vauvan huonetta tässä pikkuhiljaa ja välillä käyn vaan ihastelemassa oven suussa, että kohta täällä asuu joku.♡

IMG_2649 Ekana voitin ihanan Helminutun valmistaman Baby packin, johon kuului ihana pörröinen tupsupipo, lapaset, tuubihuivi sekä rusettipanta. Sain valita tämän setin missä tahansa värissä ja ihastuin tähän neutraaliin meleerattuun harmaaseen, mikä on ihanan freesi ja sopii niin tytölle, kuin pojalle.

IMG_2650
Oon aivan hullaantunut näihin enkä malta odottaa, että saan pukea nämä vauvallemme!♡ Helminuttu on kotimainen pienyritys, jonka kaikki tuotteet valmistetaan käsityönä Sysmässä. Kaikki tuotteet ovat niin kauniita ja laadukkaita, että tulen varmasti hankkimaan täältä vielä vaikka mitä ihania asusteita vauvallemme!

IMG_2662 IMG_2665 Toisena voitin lahjakortin Yours mine design verkkokauppaan, joka myöskin on kotimainen pienyritys. Lahjakortilla ostin tämän ihastuttavan suloisen käsinvamistetun merinovillaisen Mini-Helmi pupuviltin, jossa on ihana pieni pupun häntä ja korvat! Viltti on laadukas ja ihanan kevyt, mutta lämmin, joten tälle tulee varmasti paljon käyttöä.♡
IMG_2667
Nyt vain odotellaan näiden käyttäjää saapuvaksi.♡

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Pakoon!

Meillä oli jännittävä ilta viime perjantaina! Päästyäni töistä treffattiin Pipsan kanssa miehinemme Puuvillan Espresso Housella, jossa meillä oli puoltoistatuntia aikaa terästäytyä ja kerätä voimia illan koitosta varten...

Collage
AMyDspjg
... nimittäin pakenemaan ajoissa Jaskan pubista! Mentiin siis pelaamaan Mysteerin pakohuonepeliä Jaskan pubi ja kahvittelujen äärellä pohdittiin, että mitä kaikkea meillä voi olla vastassa! Pipsa kutsui meidät mukaan, kun oli saanut tällaisen kivan blogiyhteistyön ja tottakai oltiin innokkaana mukana! Me ollaan mieheni kanssa käyty jo aikaisemmin kokeilemassa täällä yhtä reality pakohuonepeliä, jonka lisäksi olen nuorempana pelannut erilaisia nettipakopelejä, joten osasimme vähän odottaa, mitä oli luvassa ja miten kannattaa lähteä liikkeelle. Meillä oli siis tunti aikaa selvittää erilaisten vihjeiden avulla tiemme ulos huoneesta tällaisen tarinan alustamana:

"Eilisilta oli älyttömän hauska. Tutustuitte illan aikana mukavaan kaveriin nimeltään Jaska ja ilta huipentui jatkoihin hänen kotipubissaan. Jaskan pubi osoittautui mainioksi mestaksi, mutta Taliskerin virratessa selvisi kaksi asiaa: Jaska olikin astetta rajumpi kaveri, ja jokin hermostutti häntä koko illan.
Yhtäkkiä, menon ollessa kovimmillaan, huomaatte Jaskan hävinneen. Valot ovat poissa, ulospääsy pubista on teljetty ja jotain pahaa on tulossa tunnin päästä…
Pystyttekö pakenemaan ajoissa?"

Aika jännittävä, eikö!!:D Pakohuoneesta en voi kertoa tämän enempää, sillä jos olet kiinnostunut, täytyy sinun tulla koettamaan pakoa aivan itse, mutta todella hauska ajanviete kaveriporukalla! Oli niin hauskaa, miten kaikki olivat niin innoissaan mukana pohtimassa erilaisia vihjeitä ja selviytymässä yhdessä niistä eteenpäin! Loppuvaiheessa, kun aikaa oli enää muutama minuutti, mulle iski pakokauhu ja pettymys, että eikä, nyt me jäätiin  tänne loukkuun, eikä selvitty tästä tehtävästä, mutta kun palaset loksahtivatkin yhtäkkiä kohdalleen, päästiin ulos sekuntia ennen ajan loppumista!! Woohoo, se fiilis oli ihan mahtava! Olis nimittäin jäänyt kyllä harmittamaan, jos ei oltais päästy peliä läpi, sillä ei oltaisi saatu ikinä tietää, mitä olis pitänyt tehdä ja miten peli olisi loppunut, jos ei alottaisi ihan alusta uudelleen.
r2m3YsPg Voittajafiiliksillä lähdettiin vielä puimaan pelin jännittäviä tapahtumia Rossoon. Meidän piti alun perin mennä syömään nepalilaiseen, mutta kun ravintola näytti niin hämärältä ja hiljaiselta, päätettiin etsiä jokin toinen paikka, mikä olisi pidempään auki. Mulle on tärkeetä, että saa syödä ja höpötellä rauhassa, eikä ole mikään hoppu, jos ravintolaan mennään syömään! Kovin moni paikka ei vain ollut enää niin pitkään auki, mikä vaikutti sitten paikan valintaan, mutta oli ihan kiva käydä Rossossakin.
NzswrhnB jcAbL0nA rB7zTPqg zpfOWe6A hmiO4WDA Rossossa tilasin itselleni kanaa ja pastaa yrtti-valkosipulivoissa. Ruoka oli hyvää, mutten jaksanut syödä koko annosta loppuun asti. Se on jännä, miten aluksi toi annos näytti mun mielestä jopa suhteellisen pieneltä, mutta herranjestas se oli täyttävää ja silmät veti jälleen kerran enemmän, kuin masu! Jälkkäriksi otettiin Pipsan kanssa puoliksi pieni jädeannos.

Siinä höpöteltiin ilta yhteentoista asti ja vielä olisi juttua riittänyt, mutta meidän oli pakko suuntautua kotimatkalle sänkyä kohti, sillä mua odotti vielä täyspitkä työpäivä lauantaina. Olinkin niin väsynyt, että nukahdin melkein heti ja aamulla olin ihan sekaisin, että missä oon ja mitä tapahtuu!:D

Tästä päivästä jäi super kiva fiilis ja aiotaan ehdottomasti käydä ratkomassa jokin pakohuone vielä tällä porukalla!

Kaikki postauksen kuvat: Pipsa ♡ Kuvien muokkaukset: minä itse

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Rentoutumispäivä

Mä kaipaan arkeen välillä pientä rentoutumista. Sellaista arjen luksusta, tiedättehän. Sen ei tarvitse olla mitään isoa, mutta ihan pienikin irti arjesta oleva juttu piristää kummasti ja saa taas jaksamaan!

Olin vinkannut miehelleni jo hetken aikaa, että olis kiva päästä johonkin rentoutumaan, mutta kun sopivaa ajankohtaa, eikä yhteistä aikaa löytynyt, lähdettiin Pipsan kanssa eräänä kivana viikonloppuna mun talvilomallani rentoutumaan Yyterin kylpylään! Mekin oltiin suunniteltu tällaista rentoutumispäivää jo jonkin aikaa ja nyt oli erittäin hyvä aika toteuttaa tämmöinen kiva pieni naistenilta!
Meillä oli ensin ajatuksena kävellä ulkona pieni lenkki yyterin rannalla, mutta lunta oli sinä viikonloppuna satanut ihan hirvittävä määrä ja kävelyn sijaan oltais jouduttu suorastaan uimaan eteenpäin hangessa, joten päätettiin jättää tämä retki seuraavaan kertaan ja mennä suoraan kylpylään. Mä en itseasiassa ollut koskaan ennen käynyt täällä yyterin kylpylässä,  joten senkin vuoksi oli tosi kiva päästä tsekkailemaan, että minkälainen tää paikka oikein on!
Kylpyläosasto on aika kompakti. Semmoinen kivan pieni, mutta hyvin riitti tilaa uida. Löytyi kuntoallas, lastenallas, poreallas, hieman isompi allas vesiputouksineen sekä ulkoallas, jossa tykättiin käydä vähän väliä virkistäytymässä, kun ulkona oli kivan kirpeä pikku pakkanen. Tuo ulkoaltaan seinä oli jäätynyt vesihöyrystä aivan upean näköiseksi!

Olin ottanut meille molemmille mukaan kosteuttavat kasvonaamiot, jotka laitettiin kasvoille vaikuttamaan siksi aikaa, kun istuttiin juomaan kupit kuumaa kaakaota. Tää on siitäkin kiva paikka, että, kun pikkunälkä yllättää, voi halutessaan tilata pientä purtavaa ja juotavaa allaosastolle! Siinä istusteltiin hetken aikaa ja naureskeltiin naamiot kasvoilla, että mahdetaan olla aika pelottava näky pikkulapsille.:D
Me oltiin kylpylässä itseasiassa aika monta tuntia, ja päätettiin saunan, pesun ja pukeutumisen jälkeen mennä vielä syömään Yyterin hotelliravintolaan, sillä nälkä oli jo aika huutava tässä vaiheessa. Otettiin samanlaiset burgeriateriat ja mulla oli tässä vaiheessa jo niin kova nälkä, että hotkaisin yli puolet mun annoksesta, kun Pipsa ei ollut kerennyt edes vielä aloittamaan.:D Mä halusin tarjota meille vielä pienen jälkkärin ja tilasin jäätelöannoksen meille puoliksi. Palvelu oli mielestäni todella sujuvaa ja ystävällistä ja mikä parasta, ruoka suussa sulavaa. Voisin ihan hyvin mennä pelkästään syömään tänne joskus!

Kolmeksi mentiin ja puoli yhdeksältä lähdettiin! Aika kului jälleen ihan hirvittävän nopeasti, mutta ai että oli rentoutunut ja kiva fiilis! Kiitos erityisen paljon Pipsalle hauskasta päivästä!