torstai 8. joulukuuta 2011

Luukku 8

Jouluisia elokuvia

 Joulutarina
Joulutarina on Juha Wuolijoen ohjaama koko perheen elokuva, joka kertoo koskettavan tarinan perheensä menettäneestä Nikolas-pojasta. Nikolas kasvaa syrjäisessä Lapissa huolehtivaisten kyläläisten ottopoikana, mutta vasta erakoituneen puusepän Iisakin ankarassa opissa hänestä varttuu kaikkien rakastama maailman tunnetuin henkilö - joulupukki.


 Joulupukki ja noitarumpu
 Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu!
Aattovalmistelut edistyvät hyvää vauhtia, mutta kaikki ei sittenkään ole ihan niin kuin pitäisi. Kuka pani pippuria pipareihin? Kuka sammutti taivaalta revontulet? Miksi virus sotkee tietokoneohjelman juuri, kun Joulupukki on löytä mäisillään ratkaisun kipe rään lahjapulmaan?
Kuka tekee Joulupukille kiusaa ja miksi ihmeessä?

 Lumiukko
 Legendaarinen joulutarina! James-poika kuluttaa koko joulukuisen päivän rakentaen lumiukkoa kotinsa pihamaalle. Käydessään illalla nukkumaan hän on edelleen niin innoissaan, että uni ei tahdo tulla. Niinpä hän hiipii yön aikana ulos ja löytää lumiukon elävänä - seikkailu on valmis alkamaan!

Napapiirin pikajuna
Lähde mukaan, sinua odottaa elämäsi vauhdikkain junamatka! On jouluaatto. Ajelet vuorenrinteitä ylös ja alas, liukastelet jääkenttien halki, horjut korkeiden siltojen yli ja juot ällistyttävien laulavien tarjoilijoiden tarjoilemaa kaakaota. Olet Napapiirin pikajunassa!
Tom Hanksin tähdittämä ja Robert Zemeckisin ohjaama uusi jouluklassikko on kuvattu häikäisevällä liikkeenkaappaustekniikalla, joka tekee jokaisesta hetkestä taianomaisen. "Ken näkee, hän uskoo", sanoo salaperäinen kulkuri, joka matkustaa raiteilla kanssasi. Näet ihmeitä. Ja alat uskoa. Juna lähtee

 Rare Exports
Rare Exports - perinteistä poikkeava, aikuisyleisölle suunnattu vinksahtanut joulutarina.
Mustan huumorin sävyttämä jännitysfantasia alkaa kun kansainvälinen tutkimusryhmä aloittaa kaivaukset Korvatunturilla ja löytää 486 metrin syvyydestä, jäihin ja sahanpuruihin säilöttynä joulun tarkimmin varjellun salaisuuden. Tutkimusryhmä kaivaa löydöksensä esiin ja käynnistää tietämättään tapahtumasarjan, jonka jälkeen joulu ei ole enää koskaan ennallaan.

Barbie - Pähkinänsärkijä baletissa
Barbie™ ihastuttaa upeassa tietokone-animaatiossa, joka on moderni versio E.T.A. Hoffmannin klassisesta baletista.
Tarina alkaa, kun Barbie™, joka esittää Claraa, saa rakkaimmalta tädiltään lahjaksi kauniin puisen pähkinänsärkijän.
Yöllä Claran nukkuessa pähkinänsärkijä herää eloon karkoittaakseen ilkeän hiirikuninkaan, joka on tunkeutunut Claran huoneeseen. Clara herää auttamaan pähkinänsärkijää, mutta hiirikuningas kutistaa Claran ilkeän loitsun avulla.

Yksin kotona
Kevin McCallister on lähdössä perheensä kanssa Ranskaan jouluksi. Kevinistä tuntuu, että hän on kaikkialla tiellä eikä kukaan ole huomaavinaan häntä. Saatuaan aikaiseksi riidan muiden sukulaistensa kanssa hän toivoo ääneen, että muut lähtisivät eivätkä enää koskaan palaisi. Seuraavana aamuna herra ja rouva McCallister huomaavat nukkuneensa pommiin ja kaikessa hötäkässä unohtavat Kevinin kotiin, minkä rouva McCallister tajuaa vasta lentokoneessa. Kevin nauttii yksinäisyydestä, muttei kauan sillä lähistöllä hiiviskelevät murtovarkaat Marv ja Harry. Kevinin on tehtävä strategia, jolla pysäyttää roistot ja pelastaa talo.

The Grinch
Grinch on pahantuulinen, vihreä ja karvainen otus, joka asuu lumihiutaleen sisällä Mount Crumpit-vuorella. Grinchin sydän on liian pieni, ja kaikkein eniten hän vihaa kahta asiaa maailmassa: joulua ja huu-otuksia, jotka asuvat huuvillen kylässä vuoren juurella.
Eräänä vuonna hän päättää estää joulunvieton kokonaan ryöväten kaikki joululahjat ja koristeet , kun huut ovat vielä nukkumassa jouluaattona. Mutta huut viettävät joulua sittenkin, ja pikkutyttö nimeltään Cindy Lou saa
Grinchin lopulta ymmärtämään, että joulun merkitys ei olekaan leluissa ja välkkyvissä koristeissa.
Tämän taianomaisen joulunajan mielikuvitustarinan, jossa ratkiriemukas Jim Carrey on Grinchin roolissa parhaimmilaan, on ohjannut Ron Howard (joka sai Oscarin elokuvasta Apollo 13). Perustuu Tri. Seussin rakastettuun lastensatuun "How The grinch Stole Christmas". 

Heinähattu ja Vilttitossu
Joulu lähestyy, mutta lunta ei tule. Kattilakosken perhe valmistelee joulua: imeltää perunalaatikkoa ja muistaa köyhiä. Vaari saapuu pojan kanssa etuajassa mummolasta, jossa poika on ollut hoidossa. Lopulta tulee lunta, ja Vilttitossu alkaa salaa viedä ruokia tontulle vajaan.Salaisuus paljastuu vasta myöhemmin Heinähatulle ja vaarille. Ruoat katoavat, mutta niiden syöjä on ollut Isonapa, joka paljastuu syylliseksi ansan avulla. Lopulta, kuusenhaun jälkeen perhe pääsee juhlimaan joulua. Kuusi on huono, mutta se kelpaa lopulta Hannallekin, ja kaikki saavat lahjoja, myös ruokavarkaalta.

Lähteet: Makuuni ja  Wikipedia

Muistatko muita ihania jouluelokuvia?:)

1 kommentti:

  1. Jouluiset elokuvat on niin kivoja! Mä tykkään kun niistä tulee jotenkin aina niin kiva joulufiilis :)

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.