Bikinien yläosa - Sheinside(saatu), Mekko - Sheinside(saatu), kengät - Kreikasta, Rannekoru - Glitter, Helmikorvakorut - Timanttiset |
Se on outoa, että ulkomailla ollessa pukeutuu täysin eritavalla, miten täällä koti Suomessa. Tietysti ilmasto vaikuttaa siihen myös hyvin pitkälti, mutta vaikka Suomessa olisi kuuma kesäpäivä, en välttämättä tohtisi laittaa esimerkiksi tällaista asua päälleni. Johtuukohan se siitä, että suomalaiset ovat kuitenkin niin pidättyväisiä ja katsovat heti nenänvarttaan pitkin, jos joku menisi tämännäköisenä kaupungilla. Ulkomailla kukaan ei välitä miten on pukeutunut tai jos välittää, niin positiivisesti! Monet tuntemattomat ihmiset tulivat kehumaan esimerkiksi hamettani ja se tuntui todella hämmentävältä, mutta kivalta!
Töissä ollessani, jos näen asiakkaalla esimerkiksi jonkun kivan asusteen, vaatteen tai jopa hyväntuoksuista hajuvettä, kehun mielelläni! Siitä tulee niin kiva mieli, kun tämä ko. henkilö hämmästyy , mutta samalla ilahtuu selkeästi kommentista tai kysymyksestä.:) ♥
Olisi mukavaa, jos täällä suomessakin ihmiset olisivat vähän suvaitsevaisempia, kuin muualla maailmassa. Tuntuu välillä, että täällä vallitsee sellainen yleinen negatiivisuus ja se on ehkä osasyy siihen, miksi nykyään useat ihmiset voivat täällä myös huonosti.:/
Itse haluaisin ainakin elää tämän ainoan elämäni mahdollisimman hyvin. Haluan olla onnellinen ja että ympärilläni olevat ihmiset olisivat myös onnellisia. Vanha, mutta hyvä sanonta kuuluukin:
Käyttäydy muita kohtaan niin kuin haluat muiden käyttäytyvän sinua kohtaan.
Jos joku vaatekappale näyttää kauhealta mielestäni toisen päällä, mulle ei silti tulis mieleenikään mennä pahoittamaan kyseisen ihmisen mieltä sanomalla, että "hyi, miten rumat vaatteet". Tällaiset asiat voi pitää ihan omana tietonaan. Makuja on monenlaisia ja se mikä voi toisen mielestä näyttää rumalta, voi toisen mielestä taas olla kauneinta maailmassa.
Mä en voi ymmärtää, mitä joidenkin ihmisten päässä liikkuu. Se, että varta vasten tullaan kommentoimaan, kuinka rumalta näytät, oletko raskaana, kun näytät lihavalta tai muut ilkeät kommentit oikeasti satuttavat, mutta sehän näillä ihmisillä tietysti oli ilmeisesti tarkoituksenakin. Mitä jos vaihteeksi koittaisitte kommentoida hyviä asioita ja huomaatte, kuinka kivalta se tuntuu sekä omasta, että sen toisen mielestä.
Kivaa viikonloppua ♥
oi kuinka kivalta toi kokonaisuus sulla näyttää!!:) tohon kommenttijuttuun liittyen täytyy sanoa että juorutessakin ihmiset useimmiten sanoo muista negatiivisia asioita, muttei mitään positiivista. Harvoin kuulee juttua että 'X kertoi että Z oli käynyt kampaajalla ja sillä oli aivan ihanat hiukset', vaan haukutaan. Voikun ihmiset oppis olemaan ihania kaikille ja näkemään ne hyvät jutut ilman turhaa kiukuttelua!
VastaaPoistaPakko vielä tähän kilometrikommentin loppuun sanoa että aina sun blogiin eksyessä tulee järjestön ikävä blondeja hiuksia!:D
Kiitoksia kovasti.:) Näinhän se tuppaa menemään:/ Ei voi sanoo, kuin että niin ikävää, että ihmiset on niin pinnallisia. Itsekin kyllä olen sortunut monet kerrat puhumaan toisista, mutta tällanen röyhkeys ja ilkeily on kyllä jotain ihan muuta.:(
PoistaHaha, nyt vaan värjäilemään takaisin blondiksi!;) :D
Koska teet postausta sun tekemistä ostoksista :) ?
PoistaJösses. Miksi jokainen bloggaaja valittaa tästä? Ihan kuin olisitte ainoita maailmassa, jotka eivät teet mitään väärin. Silja pääse yli jo? naurettavaa lässytystä.
VastaaPoistaSä varmaan ymmärrät itsekin kommenttisi huvittavuuden?:)
Poistaasiallinen teksti :) oot älyttömän kaunis ja ihana asu!
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥
PoistaAivan upee asu, ihanasti yhdistelty!<3
VastaaPoistaSä olet kyllä aivan ihana ihminen Silja! Sun elämänarvot on kohdillaan ja ainakin blogin perusteella haluat muille vain parasta! Jatka samaan malliin! Sun blogia lukiessa tulee aina hyvä mieli kun tietää että hyviäkin ihmisiä niinkun sä, oikeesti on olemassa! :D mua ainakin olis satuttanut tuollaiset kommentit tosi paljon! :( oot vahva ja ainutlaatuinen :)
VastaaPoistaKiitoksia paljon kauniista sanoista♥ Ihanaa kuulla, että sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy samalla tavoin ajattelevia♥
PoistaOon täysin samaa mieltä! :)
PoistaIhana kokonaisuus. Varsinkin tuo bikinien yläosa on upea :) Mä huomasin kesällä vaateliikkeessä töissä ollessani myös tuon, miten hämmentyneitä ja samalla innostuneita asiakaat olivat mikäli jotain heidän vaatettaan kehuin. Aluksi vhän epäiln, että viittiikö sitä tuntemattomalle mennä sepittämään kohteliaisuuksia, mutta ajattelin että itse olisin siinä tilanteessa ainakin imarreltu :) Niin pienillä jutuilla voi saada tuntemattoman ihmisen hymyn huulille :)
VastaaPoistaKiitos.:)
PoistaSe on kyllä niin ihanaa, kun saa tuntemattomillekin ihmisille hymyn huulille!:) ♥
Ihana kirjoitus! :) Olen kanssasi samaa mieltä. Ei se että sanoo toiselle kaunista ole itseltä pois vaan just päin vastoin :) maailmassa on niin paljon vaan negatiivista, ei yhtään tee pahaa kylvää myös positiivista ympärille :)
VastaaPoistaTaas sinun asu on kertakaikkisen upea :) <3 ja olet niin myönteinen ja hyväsydäminen ihminen, että se huokuu olemuksestasi :) ei vain näissä kuvissa vaan yleensäkin :))
Kiitos paljon ihanainen kivasta viestistäsi♥
PoistaMäkin sain tänään yhden "positiiviseen sävyyn" kirjoitetun kommentin jossa sanottiin et oon pyöreä. Tuli vaan mieleen et jos kommentin oli oikeasti tarkotus olla positiivinen, miks siihen piti laittaa tollanen lisäys? :D ei mulle tulis mieleenkään käydä sanomassa kellekään kasvokkain et ihana kun etoo langanlaiha vaan vähän tollanen pyöreä :D mut ihana toi sun asu! Sulle sopii ihanasti punanen! :)
VastaaPoistaMä en kanssa voi ymmärtää, miten ajattelemattomia toiset osaa olla!:/
PoistaKiiitoksia kovasti♥
Joskus jos näkee ohikulkijalla jonkun hienon vaatteet tai asusteen, tekis mieli kehua ja kysyä mistä se on - mutta vielä en ole koskaan kehdannut tehdä sitä.
VastaaPoistaSamoin häkellyn aina, jos joku (esim. kaupan kassa) kehuu mun kynsiä ;)
Hihii, itse ujostelen välillä myös, mutta se on jollain tavalla helpompaa, kun on itse myyjän ammatissa ja voi siinä samalla kehaista tai kysyä! Joskus olisi kivaa kyllä uskaltautua ihan vaikka kadulla kysymään!:)
PoistaOot oikeessa monesta jutusta mitä tässä kirjotit. :) mut mun mielest toi sun asu on vähän liian paljastava, vaikka kroppa onkin kunnosa.
VastaaPoistaKiitos paljon.:) Itse en kyllä näe tässä asussa mitään paljastavaa. Ehkäpä juuri sen takia, että tuolla oli 40 astetta lämmintä, kun taas Suomen olosuhteissa tää asu menis vaan rannalla.
PoistaOoh, sulla on niin täydellinen kroppa♥ Löysin sun blogiin vasta nyt, ihastuin, rakastuin, koukutuin. Lukijaks liityn ihan tältä istumalta! :D Oot upea! Täytyy vaan joku päivä ehtiä lukemaan kaikki sun postaukset alkuajoilta asti läpi..haha :D
VastaaPoistaAivan mahtavan kaunis asu! :)). Olen itsekkin miettinyt, että aina kun käyn ulkomailla pukeudun eritavalla. Jotenkin rohkeammin ja vapautuneemmin. Se on hirmu mukavaa.
VastaaPoistaOlet upea! ^^
KickstartMyHeartIina