tiistai 20. elokuuta 2013

Shopping & eating


Seuraavana päivänä lähdettiin bussilla kohti Rodoksen keskustaa. Käveltiin ja kierreltiin kaupoista toisiin ja löydettiin kyllä vaikka mitä kivaa sellaisista kaupoista, joita ei Suomesta löydykään ja kaiken kukkuraksi melkein kaikkialla oli alet, joten tuli  kyllä tehty jos jonkinnäköisiä löytöjä!:) Shoppailupostaus tulee sitten vielä ihan erikseen.;)

Katukivetyksiin oltiin tehty kauniita kuvioita pienistä kivistä, joita tuli ihailtua tallustellessa ympäri kaupunkia. Olispa suomessakin tällaista!

Löydettiin me sitten jotain suomalaistakin! Ihme, että joku viinakauppa..xD


Sitten meidät yllätti pieni nälkä, kun ei oltu taaskaan ehditty syömään mitään aamupalaa. Tilattiin molemmat silti ihan kunnon ruoka-annokset, minä pastaa ja meren-eläviä ja A otti kalmariannoksen. Kreikassa oli kyllä yllättävän mauttomia ruokia, vaikka annokset näyttivät hyviltä, ne ei kuitenkaan oikein maistunut miltään, mikä jäi vähän harmittamaan.:/ Mausteita saisi ehdottomasti käyttää enemmän!


sitten jatkettiin taas vähän shoppailua ja mentiin juomaan yhden pinacoladat jälkkäriksi.:)

Kulkukissoja ja -koiria tuolla oli todella paljon ja mua säälitti nämä suloiset eläimet niin paljon, että ihan suututti, miten ihmiset voivat jättää noita eläimiä kärsimään tuonne kuumille kaduille noin!:(
Tekisi mieli ottaa jokaikinen ötökkä mukaan ja antaa kunnon rakastava koti...


Jatkettiin shoppailua vielä myöhään iltaan asti, kunnes jalat kiitti ja kuittasi ja oli pakko lähteä bussilla takaisin Falirakiin hotellille. Aikaa oli kulunut jo niin paljon, että meillä oli taas nälkä (ylläri:D), joten pistettiin vähän parempaa päälle ja lähdettiin syömään Falirakin keskustaan yhteen kivaan pizzapaikkaan pizzat.


Asuna toimi jo täällä kerran nähty SheInSideltä saatu merensininen maximekko ja uudet Cubuksesta ostamani mekkoon sopivat korvikset. Tää asu oli mun mielestä aivan ihana ja viihdyin tässä ihan sairaan hyvin koko illan!:)

Tekstiilikaksoset.:)

Kippis!

Tästä jatkettiin vielä drinksuille meidän yhteen lempparipaikkaan tuolla, mutta siitä sitten lisää ihan omassa postauksessa!:)

10 kommenttia:

  1. Taas niin ihania kuvia!! Tuttuja maisemia näkyi Rodoksen kaupungista ♥

    VastaaPoista
  2. Kaunistusmurunen<3 Sais kyllä tollasia nättejä yksityiskohtia olla suomessakin!

    VastaaPoista
  3. Voi vitsit kauhee matkakuume iskee näitä katellessa :D Aivan ihana toi sun mekkos ja kauniita kuvia :) <3

    VastaaPoista
  4. Tuttaja maisemia! Kävittekö tuolla paikassa, missä oli kirahvi ja norsu oven vieressä? Kävimme aikoinaan siellä poikaystäväni kanssa ja voi että kun siellä oli hienoa! Paikan omistajalla oli myös kaksi papukaijaa, jotka kiertelivät asiakkaiden pöydissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha varmaan jännä nähdä toisen kuvissa tuttuja paikkoja!:) ei käyty tuossa, mutta olisin kyllä halunnut!:/ jostain syystä se unohtui, kun oli kauhea kiire kierrellä paikkoja:D

      Poista
  5. moi! ollaan suunniteltu matkaa falirakiin toukokuulle, joten haluisitko kertoa millanen hintataso ravintoloissa oli? toki parissa vuodessa ehtii hieman muuttua mutta muistatko mitä annoksista sai maksaa teidän reissulla? :) tai entä esim. jäätelöt ja ruoat/juomat marketeissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!:) Hintataso ravintoloissa oli aikalailla sama, kuin suomessa, myös ruokakaupoissaa, mutta jotakin tuotteita sai tietysti edullisemmin.:) Meillä kävi niin, että käytiin hakemassa esim ensin lähikaupasta parit Breezerit, kunnes käytiin jossain kaupassa vähän kauempana ja Breezeriä sai puolet halvemmalla, mitä siinä edellisessä kaupassa. Kantsii vähän kierrellä ja katsella hintoja.

      Oikein ihanaa tulevaa reissua teille ja käykää ihmeessä siellä Falirakin keskustassa sijaitsevassa Stone Garden - nimisessä istuskelubaarissa! Niin upea ja aivan täydellisiä herkkudrinkkejä! ♥ Mun ehdoton lemppari drinksu oli siellä sellanen, kun Bubba!:D

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.