tiistai 3. syyskuuta 2013

Relaxing

Olihan meillä päiviä matkamme aikana, jolloin ei menty paikasta toiseen tukka putkella, mutta täysin paikallamme emme kuitenkaan pystyneet olemaan. Päätettiin lähteä Rodoksen Vanhaan kaupunkiin syömään, siihen papukaijaravintolaan, josta aiemmin täällä kerroinkin.

Tämän mustan shortsiasun ostin eräästä Rodoksen kaupasta. Vähän vaihtelua sille mun mustalle tuubimekolle, joka oli aina päällä!
Kengät on mun luottomatkustuskengät, jotka oli mulla Turkissakin mukana ja joita en raaskinut vieläkään heittää pois, vaikka pohjalliset jo irvistävät ja jouduttiin ostamaan liimaa, ettei ne olisi hajonnut käsiin. Joka päivä sitten liimailtiin näitä päivän päätteeksi. Nää kengät on oikeasti vaan niin parhaimmat jalassa. Rakkoja eikä hiertymiä oo koskaan tullut, vaikka kävelisi näillä koko päivän! Itku tulee, kun se päivä koittaa, kun nää oikeasti lahoaa jalkaan.:(


Papukaijaravintola osoittautui todella mukavaksi paikaksi, joka sijaitsi kattoterassilla ja siellä sai hyvin syötyä pienen tuulenvireen ansiosta. Tilattiin mulle iso kokis ja A otti ison kaljan.. Hmm, jotain eroa meidän juomissa?:D Pikkasen räjähdettiin nauramaan, kun tarjoilija toi noi pöytään. Oisimpa mäkin saanut noin ison lasin täynnä kokista!

 Tässä kyllä riitti juomista!:D

Syömisen (ja juomisen, kesti meinaan jonkin aikaa tuhota toi saapas..) jälkeen lähdettiin kiertelemään kaikessa rauhassa vanhaa kaupunkia. Ostettiin vähän tuliaisia, eksyttiin toiseen suomalaiseen viinakauppaan, josta ostettiin lisää tuliaisia ja törmättiin tähän heppuun, joka leijaili ilmassa. Mä kyllä jotenkin veikkaan, että sillä on joku rautalevy tuolla alla.;D Mutta kivan näköisesti tehty temppu!


Vanhasta kaupungista tultuamme mentiin makoilemaan erääseen puistobaariin, jossa tilattiin taas yhden pina coladat. Paikka oli niin ihanan rentouttava, että olisin voinut nukahtaa sinne!

Haha, tuolla oikeessa alakulmassa joku selvästikin vetää turpiin tota miestä!:D

Kun oltiin saatu lepuuteltua hieman jalkoja, lähdettiin bussilla vielä Falirakin keskustaan kiertelemään ja syömään ehkä parhainta jäätelöä, mitä oon koskaan maistanut! Tätä jätskibaaria oltiin kehuttu netissä, joten minäkin uskaltauduin onneksi maistamaan, vaikka yleensä mua pelottaa syödä vieraissa paikoissa mitään maitotuotteita, kun vatsa menee sekaisin, mutta tästäpä ei mennyt ja sain nauttia koko annoksen edestä! jäätelöt ovat ihan tämän jätskibaarin omia, eli valmistetaan ihan itse ja makuja kyllä löytyi vaikka minkälaisia.


Ja jätskien jälkeen vielä Stone Gardeniin rentoutumaan


13 kommenttia:

  1. No kyllä on ollu olusella kokoa! :DD haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha kyllä me vähän aikaa sitä kyllä hämmästeltiin! :D

      Poista
  2. Vietittekö yhtään biitsipäivää? :O Ainakin näistä postauksista päätellen, ette paljon oo rannalla makoilleet.. Siis jokainen tietty viettii rantalomalla aikansa miten parhaimmaksi katsoo, mutta huvittaa vaan, ku ite en sit viimeks tehny Rhodoksella muuta kuin makasin rannalla..:D Muuten teijän reissu vaikuttaa ihanalta..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa kunnon biitsilöhö päivää ei vietetty.:/ Uimassa kyllä käytiin, mutta ei niin usein, kuin Turkissa. Elokuuhan on kuuminta aikaa tuolla päin maailmaa ja oli niin kuuma, että ei pystynyt makoilemaan yhtään auringossa, vaan olis pitänyt sitte olla kokoajan vedessä.:D Ranta oli niin piukassa porukkaa, ettei koskaan saatu tuoleja, vaan aina piti maata hiekassa pyyheen päällä, mikä sekin oli aika polttavaa!:D

      Mutta kiitos, loma oli kyllä kaikin puolin muuten onnistunut!:)

      Poista
  3. Turkki vai Rodos ?? :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me itseasiassa just puhuttiin tästä A:n kanssa ja molemmat valitsi Turkin ihan siitä syystä, että ruoka oli maukkaampaa, edullinen hintataso ja yleissiisteys oli parempi Turkissa kuin Kreikassa.:) Mutta Kreikka oli silti todella ihana ja kokemusrikas maa eli suosittelen kyllä! :)♥

      Poista
    2. Oookei kiva kun kerroit! :) oltii hellun kans kesäkuussa Turkissa taas ja aah taas oli niin mahtava reissu ja parempi kuin edellinen. <3 Olet tosi enkelimäinen ja niin huoliteltu aina :)<3 mulla oli/on samalaiset hiukset ku sulla, mutta mää en pysynyt pitää kuin puoli vuotta teippejä, kun mulla yksinkertaisesti tuli päänahka kipeäksi ja en ikinä voinut pitää hiuksia kiinni, kun päänahkaa venytti ja yöllä en saanut kunnolla nukutuksi kun hiukset tuntui päässä niinkuin sadalta pinniltä :D toooosi mahtavaaa jos sää pystyt ilmaan mitään tällistä pitämään niitä. :) Siks mulla on klipsit käytössä :) Ihan hölmö juttu vielä lopuksi, että ooks sää koskaa ulkomailla mustasukkainen tai meinaako koskaan tulla esim vaikka biitsillä? Ei sillä että poikaystäväsi ei varmasti ketään kattele un noin nätti tyttö rinnalla vaan kehitteletkö koskaa päässäsi mitään sellaista? :D kiitos vastauksestasi ja mukavaa viikkoa sinulle! :)

      Poista
    3. Voi kiitoksia kovasti ihanasta viestistäsi♥
      Kun teipit laitetaan, niin ne on aika kiinni päänahassa, joten ensimmäiset päivät on aika tuskaa nukkua, mutta kun hiukset kasvaa sen pari milliä, niin enää ei satu.:)

      En mä oo mustasukkainen, kun toi toinen puolisko ei anna aihetta olla.:) Muuten oon kyllä ollut aika mustasukkaista sorttia, mutta tosiaan, kun toi ei anna aihetta olla, niin mustasukkaisuus on tosi paljon lieventynyt.:)

      Ihanaa syksyä sinne♥

      Poista
  4. Haha tuo kalja, en kestä, repes kyllä ihan totaaliseen nauruun täällä päässä :D miten voi olla noin iso :D montakohan litraa hihi :)? Pakko näyttää murullekin kuva jättioluesta :D Oi nam kuinka herkullisen näköistä jäätelöä! :P ja tuo heppu joka leijuu ilmassa :D :) kaikkea jännää ootte nähny siellä! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo niimpä!:D oli kyllä onnistunut reissu!:)

      Poista
  5. Ihania reissukuvija, ihan huippu tuo kalja tuoppi :D ! Olet todella kaunis ja tykkään blogistasi paljon!

    http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon♥
      Joo, sais suomessakin olla tarjolla tollaria tuoppeja niin ei tarvis olla kokoajan tilaamassa!:D haha

      Poista
  6. Kyllä tuli ikävä Rhodosta kun katselin näitä kuvia. Itse asuin siellä 16 vuotta. Ah ihania kuvia ❤

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.