Rölli - Sadelaulu
Peplumpaita - GT, Toppi - H&M, Housut - Zara, Kengät - Svea, Korut - Hilfiger(korv), Guess(kaula), SNÖ(ranne) |
Mä olen siis varmaan rölli! Ulkona on ollut aika kurjat ja kylmät kesäkelit, mutta nauttikaamme silti niistä kauniista sadepäivistäkin! Mun mielestä paras tapa viettää sadepäivää on joko käpertyä sohvalle viltin alle katselemaan elokuvia, tai lähteä elokuvateatteriin katsomaan elokuvia! Me valittiin toi jälkimmäinen, koska ei olla vähään aikaan oltu leffassa ja eilen oli vielä Finnkinon supertiistai, jolloin 2D leffaan pääsi 7€ ja 3D leffaan 8€! Oltiin puhuttu jo hetken aikaa, että olisi kiva päästä katsomaan Godzillaa ja niinhän me sitten tehtiin. Käytiin hakemassa vähän herkkuja mukaan ja kipitettiin saliin istumaan. Mukava asento, suu täyteen namia ja elokuva sai alkaa!
Godzilla oli mun mielestä osittain ihan katsottava elokuva, mutta vähän turhan kliseinen ja ne ylimääräiset avaruusolion tapaiset mönkijät olisi voinut jättää kokonaan pois. Hyvää elokuvassa oli se, että Godzilla jäi henkiin ja oli lopulta kiltti. ♥ Kotiin tullessa käytiin vielä Hessun kanssa iltalenkillä ja katseltiin vielä hetken aikaa toista elokuvaa, kunnes uni alkoi painaa silmää niin, että oli pakko kömpiä sänkyyn.
Mitä te tykkäätte tehdä sadepäivinä?
Nätti asu. :) Mä tykkään sadepäivinä lukea kirjoja ja kahvitella kavereiden kanssa jossain kivassa kahvilassa. :) Sateella on myös ihan kiva mennä johonkin ostoskeskukseen shoppailemaan!
VastaaPoistajennidiamante.blogspot.fi
Kiitos Jenni!:) Mä komppaan sua noissa jutuissa myös! Sadepäivänä on kiva tunnelmoida kotona tai just mennä vaikka shoppailemaan jonnekin isoon ostariin! Eipä paljoa vesisateet haittaa!:)
PoistaNo voi hitto, kiitti spoilerista! :D T: liput Godzillaan huomiseksi....
VastaaPoistaNoo, nuo käy kyllä ihan trailerista ilmi!:D Nautihan leffasta!
PoistaIhana asu taas! Sadepäiviin on kyllä täälläkin lomaillessa löytynyt tekemistä. Eniten ehkä harmittaa se, että on ollut aika viileä ilma.
VastaaPoistaNo se on kyllä totta, että viileys on haitannut kyllä hieman tota kesäfiilistä, mutta onneksi säät alkavat näyttämään pikkuhiljaa muuttuvan!:)
PoistaOot kyllä vähintäänkin Porin kaunein nainen! Ja asu on nätti myös! :)
VastaaPoista-jela
Aaaww, kiitos kovasti ihanista sanoistasi Jela♥ Vaikka oon kyllä kaukana tuosta tittelistä, niin sanasi piristivät minua kovasti, kiitos.:)♥
PoistaAlkuun harmitti aikalailla kyllä nuo sadekelit, mutta itsekin olen yrittänyt nyt ajatella vain positiivisesti ja kehitellä sitten jtn niihin sopivaa tekemistä. Itsekin tykkään viettää sadepäivät juuri sohvalle viltin alle kääriytyneenä katsoen vaikkapa leffaa tai lukien kirjaa. Toisaalta tuo leffassa käyminenkin kuulostaisi hyvältä, sillä en edes muista milloin olisin viimeksi käynyt leffassa... :)
VastaaPoistaNiin ja nätti asu! Tykkään erityisesti tuosta paidastasi.
Kiitos paljon!:) Onneksi nyt näyttää siltä, että kylmät säät ovat pikkuhiljaa väistymässä!:) Tietysti juuri silloin, kun mulla loppuu loma heheh.:D Mutta pää asia, että kesää on vielä jäljellä!:)
PoistaTosi kiva asu :) Ja kyllä sadepäivistäkin todellakin voi nauttia, itse tykkään esim.katsella sarjoja tai leffoja, käydä keilaamassa tai elokuvissa, leipoa jotakin hyvää, lukea kirjaa sohvan nurkassa vilttiin käpertyneenä, kuunnella sateen ropinaa yms. Ja tietysti lukea ihania blogeja, kuten hyvänä esimerkkinä tää sun ;)
VastaaPoistaErika
Kiitos ihana Erika♥ Sadepäivät on jollain tavalla tosi rentouttavia, kun voi keskittyä juuri vaikkapa lukemaan kirjoja pitkästä aikaa!:) Rakastan tunnetta, kun saa istuskella parvekkeella ja sataa kaatamalla vettä ja ehkä voi vähän ukkostaakin!;) :D
PoistaSulla on niin kauniin klassinen tyyli! :) <3 Ja paljon hienoja kuvia :) Ihanan piristävää lukea sun blogia :)
VastaaPoista