lauantai 14. helmikuuta 2015

Hej ❤

Tulin käymään kertomassa, että te kaikki ihanat ihmiset olette super tärkeitä ja oikein ihanaa ystävänpäivää! Mulla on ollut tää viikko talvilomaa ja tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen ja sopivaan aikaan, sillä ollaan saatu tosi paljon aikaan niin raksalla, kuin häärintamallakin! Valitettavasti tää hektinen aika syö hieman motivaatiota blogin suhteen, mutta tuun tänne kuitenkin aina päivittelemään kuulumisia, tilanteen antaessa myöden.:) Tästäkin tulee nyt tällainen sekalainen postaus, mutta toivottavasti tykkäätte välillä lukea tällaistakin!

Uusi kansio3
Raksalla ollaan oltu pitkät päivät, jotta päästäisiin mahdollisimman pian muuttamaan. Mulle tuli ihan hirveä ahdistuskohtaus, kun joudutaan elämään täällä vanhassa kodissa sekasorron ja pahvilaatikoiden keskellä ja muutto tuntuu vielä niin kaukaiselta ajatukselta, vaikkei kuukausi tai kaksi ole edes pitkä aika! Ahdistavaa oloa pahensi vielä se, kun pesukoneemme rumpu on mennyt jotenkin sijoiltaan ja jokainen pesukerta on aina yhtä ihana, kun rumpu pitää ihan hirveää mekkalaa ja kolinaa, mutta vaatteet on kuitenkin saatava pestyä, sorry naapurit!:D Lisäksi vessastamme on sellainen halogeenivalokaari hajonnut ja aina suihkussa ollessa valot sammuvat ihan yhtäkkisesti ja mulle tulee silloin hirveä pakokauhu ovea kohti. Varmaan katsottu taas liikaa kauhuelokuvia, kun mieleen tulee ensimmäisenä kaikki nurkassa kököttävät kaunapojat sun muut hirvitykset!:D Olenkin päättänyt käydä suihkussa tästä lähin aina ovi auki.

Ensimmäinen hääpalaveri rakkaiden kaasojeni kanssa pidetään viikon päästä, jolloin keskustellaan kaikista järjestelyistä ja kerron toiveistamme ja ideoistamme. Askarrellaan myös jo hieman koristeita valmiiksi ja ihastellaan yhdessä upeaa hääpukuani ja luultavasti itketään silmämme turvoksiin liikutuksesta!:"D Kauan etsin ja selailin lehdistä ja netistä kuvia erilaisista hääpuvuista ja ehdottelin kaasoilleni, mutta kun tämä yksilö tuli sitten eräs kerta vastaan, tiesin heti, että tässä se se nyt on, se ainoa oikea ja niin minun näköinen! Tulen varmasti hiplailemaan ja ihailemaan sitä useita kertoja ennen H -hetkeä! Hääpukua en luonnollisesti tule täällä blogissa paljastamaa, kuin vasta häidemme jälkeen, sillä haluan pitää sen salassa ja yllätyksenä.:)
Ajattelin myös aloittaa täällä blogin puolella pienen Wedding Diaryn, kun noita hääjuttuja on kuitenkin toivottu jonkin verran. Kaikkea en aio tosiaan paljastaa, kun moni mun ystävistä lukee kuitenkin tätä blogia ja olisi kivaa, jos häissä olisi sitten edes jotain sellaista, mitä ei vielä osaa odottaa!:D

Uusi kansio4
Lomallani näin myös ihanaa Jenniä synttäreiden merkeissä. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja oli niin hauskaa! Ilta aloitettiin AloeVera -kutsuilla, jonka aikana pääsimme tututstumaan erilaisiin tuotteisiin ja löysimpä minäkin pari ihanaa tuotetta, jotka lähti tilaukseen! Tutustuin illan aikana myös muutamaan ihan loistotyyppiin, toivottavasti nähdään joskus vielä uudelleen!

IMG_0869
Viikonlopun aikana ollaan ehditty ottamaan vähän rennommin ja viettämään Hessun kanssa laadukasta äiti-poika aikaa A:n ollessa töissä. On kyllä ollut ihan kivaa olla välillä rauhassa kotonakin, koota ajatuksia ja katsella kaikenmaailman hömppäleffoja, mitä A ei suostuisi ikinä katsomaan!;D Mutta kyllä mä olisin ehdottomasti mielellään silti siellä oman kullan kainalossa.

Tänään ystävänpäivän kunniaksi lähdettiin siskon ja hänen miehekkeensä kanssa Porin Puuvillaan varta vasten halailemaan halibernejä! Meillä on ollut joskus berninpaimenkoira, kun asuttiin vielä porukoilla ja oli ihanaa päästä pitkästä aikaa kunnolla näkemään tätä kaunista ja ystävällistä rotua! Oli aika vaikea lähteä tuolta pois, kun olis vaan voinut rapsutella noita söpöläisiä koko päivän.:D
IMG_0833
Mutta hei, ihanaa lauantai illan jatkoa kaikille! Mä taidan mennä taas katsomaan jotain pehmeetä elokuvaa tuonne sohvan nurkkaan!;)

22 kommenttia:

  1. Hyi, älä puhu kaunapojista! :D Hyvää ystävänpäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaha, ihana Anniina!♥ Miten mä saankaan aina pelästytettyä sut noilla kaunapojilla!:D Ihanaa ystävänpäivää! ♥

      Poista
  2. Ihana postaus :) heh.. Itse oon samanlainen että tulee noita jännitys-tiloja kauhuleffoista :D joskus ajatus laukkaa noin kovaa että on ihan hirveä olla yö kotona ku mies on töissä :D koko yö menee sitten luuria räpeltäessä jotta saa ajatukset rauhoitettua :D

    Varmasti tosi ihana se sun hääpuku <3 voi vain kuvitella <3 <3 Wedding diary kuulostaa loistavalle, kannatetaan :) kiva olis lukea kyllä hääjuttuja <3

    Mukavaa ystävänpäivän iltaa Silja <3 Hessulle rapsuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nyt yrittänyt olla katsomatta mitään hirveitä kauhuleffoja, mut jotenkin ne silti vaan kiehtoo ja sitten saa katua, kun joutuu olemaan yksin kotona!:D
      Olen kyllä niiin iloinen, että löysin sen puvun vihdoin! Kyllä se vaan pitää paikkansa se sanonta, että kyllä sen vaan tietää, kun se oikeanlainen mekko tulee eteen!♥
      Hessu kiittää!:)

      Poista
    2. Sulle olis kiva haaste mun blogissa :)

      Poista
  3. Aaaw, ihana toi teidän huoneen katto :) Toivottavasti pääsette pian muuttamaan uuteen ihanaan kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on kyllä niin kiva, että sitä vois vaan tuijotella.:D Tänään kävin taas ihan vaan pällistelemässä ja kiertelemässä pitkin taloa haaveilemassa, että mitä kaikkea laitan sitten mihinkin järjestykseen!:D

      Poista
  4. Oi, innolla oottelen että pääsee täälläkin näkemään sun hääjuttuja ja pian varmaan enemmän uuden kodinkin juttuja :) Ihanaa ystävänpäivää Silja ♥

    VastaaPoista
  5. sydän pakahtuu kun saa lukea edes ripauksen teidän hääsuunnitelmista ja että olet löytänyt juuri sen oikean häämekon..:) sun blogia lukiessa sitä löytää aina sen sisäisen romantikon puolen itsestään ;D Just aloin miettimään että kuinka kauan sun blogi on ollu top 10 -listalla . sinne se pääsi kyllä heti ,kun blogisi löysin :D mutta ehkä en valehtele että olen lukenut blogiasi viikoittain viimeisen 4 vuoden ajan. Ei sitä osaa edes iloita miten pienestä jonku bloginkin lukeminen merkitsee . toivottavasti itse tiedät että vaikutat ihanasti monen lukijan elämään . Ainakin minun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja täällä sydän pakahtuu, kun luen tätä sinun kirjoittamaa viestiä.♥ Kiitos. Tää merkitsee mulle tosi paljon. Miten kauniisti kerroit ajatuksistasi ja että tää minun pieni blogini piristää sinua, saa kyllä hymyn huulille ja perhoset vatsaan!♥

      Poista
  6. Teidän talossa näyttää nyt jo tosi kivalle! Nopeasti se aika kuitenkin kuluu ja kohta asutte jo uudessa talossa! :) Odotan myös innolla hääjuttuja sillä kiva lukea kaikkea hömppää arjenkin keskellä ja sinun blogi saa kyllä aina hyvälle mielelle! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina, ihana kuulla♥ Vaikka täällä blogissa vietelläänkin välillä hiljaiseloa raksan takia, niin sormet kyllä välillä oikein syyhyää päästä kirjoittamaan! Kunhan päästään muuttamaan, niin blogikin pääsee jatkumaan normaaliin tapaan.:)

      Poista
  7. Odotan niitä hääjuttuja.
    Itsekin tarvis alkaa kipeesti suunnittelemaan hääkemuja, vaikka naimisissa jo ollaankin.

    Hukkasin vihkisormuksenikin jo uimahallissa eikä sitä ole vielä löytynyt :(
    Soitellut olen löytötavaratoimistoihin, mutta kukaan ei vielä ole palauttanut. Joku oli kyllä mennyt sanomaan sormuksesta siistijälle, mutta kun hän oli mennyt katsomaan, niin enää ei ollut löytöpaikassa. Harmittaa todella paljon.

    Törkeää jos joku ottanut itselleen tai mennyt vaikka myymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kuulinkin uutista tuosta sormuksesta, mutta että se oli juuri siun sormus!:( Uskon, että harmittaa paljon, koska siinä on niin paljon tunnearvoa mukana. Ei se kuitenkaan ole enää se sama sormus, vaikka samanlaisen hankkisikin.

      Poista
  8. Sulla on jännät ajat edessä.Meidän naapuri oli juuri eilen polttareissa ja se ilon määrä oli kyllä huikea. :) Tiedän mitä tuntuu ku joutuu odottamaan muutoa.Itse haluun aina kaikki heti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä ihana♥ Mä oon jotenkin ihan sekaisin ajatusteni ja tän kaiken kanssa, kun tapahtuu niin paljon samaan aikaan, etten oikein edes vielä ymmärrä, että meillä on kohta muutto edessä ja vielä häätkin!:D

      Poista
  9. Mä ainakin haluan lukee hääjuttuja! Niin ja pian se aika menee ja pääsette muuttamaan, mut tiedän tunteen miten ärsyttävää on ne vikat viikot olla sellasessa pahvilaatikkoviidakossa kun haluais vaan jo uuteen kämppään äkkiä! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla!:)♥ Nää viikot on kyllä tuntunut ihan vuosilta ja kokoajan vaan odottaa, että koska koska saadaan nukkua ensimmäinen yö uudessa kodissa. Mä niin vihaan tätä kämppää jo missä vielä asutaan!:D

      Poista
  10. Hei, olen viimeksi lukenut blogiasi oikesstaan alusta asti mutta 1,5vuotta sitten lukeminen jäi työkiireiden ja muiden kiireiden vuoksi ja nyt piiiitkän tauon jälkeen palasin selailemaan niin vitsit mitä kaikkea on tapahtunut...reissuja ja kihloja ja hääjuttuja ja talo! Vau :) onnea! Tämä blogi on kyllä ilon ja valon pilkahdus arjen keskellä ja on ihana kun täältä huokuu positiivisuus. Sait vanhankin lukijan koukuttumaan uudelleen. :) tsemppiä taloprojektiin ja kaikkeen muuhunkin hurjan paljon ja on ilo täältä ruudun toiselta puolelta seurailla tätä kaikkea!! Kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti iloisesta ja ihanasta viestistäsi ja tervetuloa takaisin!♥ Ihana kuulla, että jäin mieleesi.:) Kaikkea isoa on kyllä tapahtumassa pienen ajan sisällä, ettei pää pysy edes mukana!:D Tsemppiä siis tarvitaan!♥

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.