lauantai 7. lokakuuta 2017

Black Mesh

Yhteistyössä Daniel Wellington
IMG_1659 Me herättiin eilen aivan upeaan syksyiseen aamuun auringonsäteiden osuessa kirkkaan värisiin lehtiin, kuin satumaata olisi katsellut. Syksy on niin kaunista aikaa, kun puiden lehdet luovat piristävän kirkkaan värileikin pimenevien iltojen vastapainoksi. Halusin ehdottomasti ottaa asukuvat ulkona, mutta vaikka ulkona paistoi aurinko, oli kuitenkin aika viileä ilma.
Untitled Export
Suurena Daniel Wellington fanina olin innoissani saadessani tietää, että kellomallistoon on jälleen saapunut uusi tulokas! Classic Petite mallisto sai rinnalleen tummanpuhuvan Ashfield -mallin, jonka mesh ranneke on taulun lisäksi myös täysin musta! Ashfield on kauniin siro ja musta mesh ranneke luo kivan viimeistellyn lookin perinteisemmän nahkaisen tai kankaisen rannekeen tilalle. Parasta tässä on mielestäni se, että voin halutessani hankkia tähän kelloon teräksisen värisen mesh rannekkeen tai nahkaisen, jos haluan. Pienellä rannekkeenvaihdolla kellon ulkonäkö muuttuu aivan toisenlaiseksi ja näin moneen tyyliin sopivaksi ihanalla yksinkertaisuudellaan.
Mitä mieltä olette uudesta Ashfield mallistosta sekä mesh -rannekkeista?
IMG_1662
IMG_1650
Alekoodilla Bebeeh saatte  -15% alennuksen lokakuun loppuun asti sekä ilmaisen toimituksen kautta maan! Jos vaikka varaslähtö ensimmäiseen joululahjaan?;)

7 kommenttia:

  1. Oi miten ihanan syksyiset kuvat!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana♥ Nyt on kiva kuvata ulkona, kun on tuollainen ihanan värikäs tausta!:)

      Poista
  2. Ihania syyskuvia! Tuollainen kaunis ja yksinkertainen kello olisi omallakin ostoslistalla, pitääkin tsekata nuo valikoimat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Nämä DW:n kellot ovat kyllä ihan lemppareita, kun sopivat niin moneen asuun juurikin tuon yksinkertaisuudensa vuoksi.♥

      Poista
  3. Ihana syksy, ihana asu kello mukaan lukien ja ihana Silja! ♥

    Erika

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja hirmu kaunis tuo kello!! Mesh-rannekkeet kelloissa ja vastaava materiaali myös koruissa tuntuu nyt olevan tosi in! :p Mä itse ostin hetki sitten mesh-rannekkeellisen kellon Black Oakilta :)

    - Kiia / https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.