Hei vaan hei! Olin kirjoittanut tänne ihan hirveän pitkät pätkät tekstiä, kun blogger sekosi ja
koko helahoito katosi bittiavaruuteen! Voin sanoa, että teki mieleni olla kirjoittamatta enää kirjaintakaan, mutta kiukulla yritän uudelleen!:D Mun oli ihan pakko tulla kertomaan kuulumisia, kun kerrankin oli aikaa avata meidän pöytäkone.
Kesä meni multa, jälleen kerran, vähän ohitse, mutta ihanaa, että ollaan saatu nauttia vähän lämpimämmistä keleistä näin syksynkin aikaan! Nää on taas näitä kelejä, kun ei oikein tiedä, miten pitäisi pukeutua, kun aamulla on aika kylmä ja iltapäivällä taas todella lämmin.
Oon saanut kokea aivan ihania hetkiä ihanien ihmisten kanssa ja viime kuukaudet ollaankin menty aikalailla tukka putkella. Oon saanut tutustua uusiin upeisiin tyyppeihin ja nähnyt ystäviäni,
joiden kanssa ei olla keritty kauheasti näkemään. Onneksi ystävät pysyy
aina mukana, vaikka aikaa olisikin vierähtänyt tovi, kuin päivääkään ei
olisi ollut pois. Miss you all!♥ Puhuttiinkin juuri mieheni kanssa, ettei olla kauheasti keretty näkemään edes toisiamme, kun aina jompi kumpi on ollut töissä tai toinen on lähtenyt jonnekin rientoihin, mutta oon iloinen aivan jokaisesta hetkestä. Miehen kanssa onkin tulossa myöhemmin kunnon hemmotteluviikko ja hyvää kannattaa odottaa. Tästä lisää alempana.:)
Kuva Ennala Tiia |
Syyskuun alussa ihana ystäväni meni naimisiin ja päivä oli niin kaunis ja tunteellinen. Luontoäitikin helli hääparia lämpöisellä auringonpaisteella, vaikka koko edellisen viikon ajan oli satanut vettä. Morsian oli aivan tyrmäävän upea, eikä itkukohtauksilta vältytty. Sain kunnian laulaa hääparille häätanssina Jenni Vartiaisen Minä ja Hän, jota olin jännittänyt kovasti koko päivän ajan. Laulun jälkeen nimittäin purskahdin itkuun, kun kaikki jännitys purkautui kertarysäyksellä. Päivä oli kerrassaan upea, onnistunut ja illan hämärtyessä saimme ihailla yllätys ilotulitulitusta, jonka morsiamen isä oli järjestänyt. Oli liikuttavaa nähdä, miten hääpari yllättyi ja nautti kaikesta ja ennen kaikkea toisistansa.♥
Mekin vietimme elokuussa toista hääpäiväämme. Apua, onko siitä oikeasti mennyt jo kaksi vuotta! Meillä oli aluksi suunnitelmissa lähteä jonnekin toiseen kaupunkiin hotelliin viettämään päiväämme, mutta päädyttiin lähtemään mökille, luonnon rauhaan nauttimaan vain meistä, ilman muita ihmisiä ja pakko sanoa, että oli aivan loistovalinta. Ilma oli aurinkoinen, mutta hieman viileä. Katoin meille viltin ja tyynyjä laiturille, sytytin kynttilät lyhtyihin ja kilistelimme 30 -vuotislahjaksi ystäviltämme saadun Möet rose shampanjan, sillä tämä hetki oli juuri sopiva sille. Mieheni kokkaili meille hyvää ruokaa, jonka söimme laiturilla merinäköalaa katsellen. Illalla kävimme saunassa ja rentouduttiin takkatulen ääressä.
Vastoinkäymisiltäkään ei ihan vältytty, kun Hessu poikanen joutui leikkaukseen. Häneltä poistettiin äkkiseltään ilmestyneet kaksi kasvainta jalasta. Kaikki meni onneksi hyvin, kasvaimet olivat hyvälaatuisia ja toipuminen sujui mallikkaasti. Vaikka huoli pojasta oli kova ja kaulurin käyttö täyttä tuskaa, varsinkin, kun sen käyttöä jouduttiin pidentämään kuukaudella, kun H sai jostain syyhypunkin. Nyt poika on onneksi vihdoin terve ja jaksaa riehua ja rellestää.♥
Ja sitten siitä rentoutumismatkasta, josta puhuin ylempänä! Mieheni lähetti minulle mystisen kuvaviestin syntymäpäiväni aamuna, josta paljastui lahjakortti.. Gordon Ramsayn michelintähden ravintolaan Lontooseen!! Voitte kuvitella, kuinka hämmentynyt olin, että mitä tää nyt on, mutta muutaman kerran luettuani kortin ja mieheni kertoessa tajusin, mikä viesti todella oli. Gordon Ramsay on ollut meidän molempien idoli jo pidemmän aikaa ja tämä on ollut suuri haave ja kunnia päästä maistamaan hänen ruokiaan, ja mikä parasta, parhaimmassa seurassa.♥ Mieheni oli hankkinut meille liput vielä James Bluntin konserttiin, jota mennään katsomaan seuraavana päivänä. Luvassa siis kulinaarisia nautintoja, hyvää musiikkia sekä kiertelyä Lontoossa. Suunnitelmana on kierrellä paljon erilaisissa paikossa ja saada erilaisia makuelämyksiä. London Eyessa olisi myös kiva käydä sekä ehkä jossain Disneyn musikaalissa.
Mun mielestä oli aivan mielettömän ihanaa, että mieheni antoi lahjan, joka voidaan kokea yhdessä ja saada upeat muistot.♥
Tässä muutamia juttuja viime kuukausilta.:) Ihanaa kirjoittaa pitkästä aikaa, onkin jo ollut vähän tätä näppäimistön ääntä ikävä!
Tässä muutamia juttuja viime kuukausilta.:) Ihanaa kirjoittaa pitkästä aikaa, onkin jo ollut vähän tätä näppäimistön ääntä ikävä!
Näitä siun postauksia onkin jo odotettu :)
VastaaPoistaniin ihana kuulla, kiitos!♥♥
PoistaVoi miten mahtava synttäriyllätys :') Teille tulee varmasti ihana matka! Kyllä kelpais päästä maistelemaan Gordonin ravintolan herkkuja :) Ja onneks Hessu on nyt vihdoin tervehtynyt kaiken jälkeen. Rapsutuksia Hessulle ja värikkäitä syyspäiviä sinne päin! Tosi kivaa kun postasit taas pitkästä aikaa <3
VastaaPoistaErika
Pöh, lähtiköhän mun kommentti vai ei...Ärsyttävää kun iPad lagailee miten sattuu :D
VastaaPoistaNo uus yritys vielä! Voi että miten mahtava synttäriyllätys :') Kyllä kelpais päästä maistelemaan Gordon Ramsayn ravintolan herkkuja. Teille tulee varmasti niin ihana matka! Ja onpa onni, että Hessu parka on nyt vihdoin tervehtynyt. Rapsutukset Hessulle ja värikkäitä syyspäiviä sinne päin! <3 Kiva kun postasit taas pitkästä aikaa.
Erika
Kiitos ihanasta viestistä jälleen kerran, ihana kuulla myös sinusta!♥♥
PoistaHessu kiittää rapsutuksista, oon paijannut sitä nyt entistäkin enemmän. Tuli niin surullinen olo, kun poika joutui pitämään sitä kauluria yliaikaa, mutta onneksi kaikki on vihdoin kunnossa.♥
Oon kyllä niin fiiliksissä tosta matkasta! Ja ihan mahtavaa, että tuohon aikaan saattaa Lontoossa olla jo joulujuttuja esillä.8D hihii Terv. jouluhullu
Postauksia on ollut ikävä :) Onneks koira voi taas hyvin ja kuulostaa niin huipulta tuo synttärireissu! Kerro sit siitäkin lisää blogissa :)
VastaaPoistaVoi kiitos, niin ihana kuulla!♥ Hessu on onneksi taas kunnossa ja ehdottomasti tuun kertomaan tänne matkakuulumisia!:)
Poista