tiistai 26. maaliskuuta 2019

Onnenpotkuja ♡

Ihanaa päivää ystäväiset! Ulkona on taas niin kaunis keväinen ja aurinkoinen keli, että tekis mieli jäädä aurinkoon istumaan silmät kiinni ja nauttia auringon säteiden tuomasta lämmöstä! Kyllä tuo valon määrä on vain voimistuttavaa! Mulla on tänään vapaapäivä ja odotan ystävääni ja hänen suloista ystävänpäivänä syntynyttä vaavia kyläilemään.♡ Ihanaa, kun voi höpötellä kaikista vauvajutuista ja saa vähän neuvoja ja vertaistukea kaikessa!

uudet blogi Vauva potkii masussa ihan hurjasti ja välillä olo on vähän jännä, kun yrittää esimerkiksi töissä keskittyä johonkin ja samalla joku myllertää vatsassa kovaa vauhtia! Mietin vain, että miltäköhän potkut kohta tuntuu, kun vauva kasvaa kokoajan ja vaan voimistuu.:D Enää reilu kolme kuukautta ja hän on täällä!

Ilon aiheita on löytynyt viime aikoina vaikka kuinka ja mulla on käynyt pari kertaa joku ihme onnenpotku Instagramin arvonnoissa ja voittanut aivan ihania juttuja meidän tulevalle pikkuiselle.♡ Yleensä en voita koskaan, joten nämä ovat piristäneet ihan hirmuisesti! Oonkin valmistellut vauvan huonetta tässä pikkuhiljaa ja välillä käyn vaan ihastelemassa oven suussa, että kohta täällä asuu joku.♡

IMG_2649 Ekana voitin ihanan Helminutun valmistaman Baby packin, johon kuului ihana pörröinen tupsupipo, lapaset, tuubihuivi sekä rusettipanta. Sain valita tämän setin missä tahansa värissä ja ihastuin tähän neutraaliin meleerattuun harmaaseen, mikä on ihanan freesi ja sopii niin tytölle, kuin pojalle.

IMG_2650
Oon aivan hullaantunut näihin enkä malta odottaa, että saan pukea nämä vauvallemme!♡ Helminuttu on kotimainen pienyritys, jonka kaikki tuotteet valmistetaan käsityönä Sysmässä. Kaikki tuotteet ovat niin kauniita ja laadukkaita, että tulen varmasti hankkimaan täältä vielä vaikka mitä ihania asusteita vauvallemme!

IMG_2662 IMG_2665 Toisena voitin lahjakortin Yours mine design verkkokauppaan, joka myöskin on kotimainen pienyritys. Lahjakortilla ostin tämän ihastuttavan suloisen käsinvamistetun merinovillaisen Mini-Helmi pupuviltin, jossa on ihana pieni pupun häntä ja korvat! Viltti on laadukas ja ihanan kevyt, mutta lämmin, joten tälle tulee varmasti paljon käyttöä.♡
IMG_2667
Nyt vain odotellaan näiden käyttäjää saapuvaksi.♡

4 kommenttia:

  1. Oi mikä piristys kun huomasin, että oot herätellyt blogin henkiin taas! Huippua :) Heti luin kaikki sun uudet postaukset läpi!

    Voi että, näytät niin kauniilta tuon söpön vauvavatsan kanssa <3 Ja tosi suloisia muuten noi babypackin tuotteet. Aurinkoista viikon jatkoa sinne päin ihana ja tervetuloa takaisin bloggailemaan! :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Erika ja hei aivan ihana kuulla pitkästä aikaa myös sinusta!!♡♡

      Kyllä toi pieni tauko teki ihan hyvää ja oli kiva huomata, miten oli taas ikävä kirjottelemaan tänne!:) Paljon aurinkoisia päiviä myös sinne.♡

      Poista
  2. Paljon onnea pikkuisen johdosta! ❤️

    Niin älyttömän suloisia juttuja! Melkein tekis itsellä mieli ostaa varastoon odottamaan jos joskus tulevaisuudessa mahdollisesti tulisi tarvetta😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti!♡
      Hei älä muuta sano, melkein tekis mieli pukea jo ihan itellekin noi, kun ovat niin söpöjä!:D

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.