Heissan kaikki ja kivaa päivää kaikki! Mulla on tänään 31.5. virallisesti synttärit ja nauroinkin tossa yks kerta lenkillä ollessa mun äidille, että mä en edes muista enää mitä mä täytän! Niin se aika vaan muuttuu, että oma ikä unohtuu ja jää vallan toissijaiseksi, kun on tärkeämpiäkin asioita muistettavana. Mutta siis 32 pärähti jo mittariin, vastahan mä täytin pyöreitä! Oli se ikä numeroina silti mitä vaan, niin päivääkään en oo mieleltäni vanhentunut. Ehkä varovaisuutta on tullut jonkin verran lisää ja sellaista järkevää arviointikykyä, mikä on tietysti vain hyvä asia. Ryppyjä en oo ihan vielä havainnut ja toivottavasti ei vuosiin vielä tulekaan!
Kunhan tää pallo tästä putkahtaa maailmaan, niin tarkoitus olisi myös yrittää solakoitua takaisin vanhoihin mittoihin, sillä tahdon päästä käyttämään jälleen mun ihania vaatteita, jotka odottaa vaatekaapissa käyttöä. Mun
housut eivät tietenkään mahdu mun päälle enää masun kohdalta, vaan jäävät vattan alle ja resori painaa ikävästi, joten tykkään tällähetkellä käyttää mieluiten sukkiksia,
legginsejä tai vaihtoehtoisesti en housuja ollenkaan. En halua ostaa
enää äitiyshousuja, sillä uskon pärjääväni tän pienen hetken ilmankin.
Onneksi ens viikoksi on luvattu lämpöisiä kelejä, niin helpottuu vaatevalinnatkin aamuisin! Miehen vaatekaappi on myös tullut tutuksi näinä aikoina.;D Käytän vallan hänen yhtä ulkoilutakkiaan sekä muutamaa hupparia!
Mun kaimakaverilla Lauralla, jolla on myös tänään synttärit(♡!),
oli keskiviikkona valmistujaiset. Hän valmistui kultasepänalan
artesaaniksi, joka minäkin oon viralliselta ammattinimikkeeltäni, mutta
hän jatkaa siitä vielä kultasepäksi! Laura valmistui itseasiassa ihan
samasta koulusta, jota mä kävin silloin aikoinaan. Annettiin hänelle
työporukalla lahjaksi 0,09ct timantti, koska hän on timanttisen kova
muija ja saa sitten istuttaa sen johonkin itsevalmistamaansa tärkeään koruun.♡
Päälle juhliin valikoitui tällainen kiva tunika, jonka
mä sain mun toiselta mummulta, sillä tämä ei mahtunut
hänen päällensä, mutta sopii erinomaisesti tällä hetkellä mulle!
Tykästyin itseasiassa tähän loppuviimeksi tosi paljon! En välttämättä
olisi itse
ostanut tätä ensimmäisenä kaupasta, mutta tää malli on tosi kiva sekä
kuosi ja väri
myös. Ja ehkä äiti pystyy kaventamaan mallista sen verran, että tää
menis sitten myös raskausajan jälkeenkin. Onni on äiti, joka tykkää
ommella!
Korvikset mätsäsi myös kivasti mekon kanssa, sillä niistä löytyi vähän samanhenkistä koukeroa ja violetteja kiviä. Tällaisia isompia koruja tulee vähän harvemmin nykyään enää käytettyä, joten oli kiva laittaa tällaiset pitkästä aikaa päälle. Mä suosin enemmän nappimallisia korviksia, mutta varsinkin sillon, jos lähtee johonkin, on kiva laittaa vähän näyttävämpää!
Huomenna lähdetään juhlimaan miehen sukulaispojan ylppäreitä, siitäkin vaatevalinnasta voisin napsaista tänne kuvat, sillä tykkään siitä tosi paljon ja sunnuntaina nähdään ihanaa kaveripariskuntaa ruoan ja leffan merkeissä.♡ Mutta palaillaan ja ihania juhlia itse kullekin, jos sellaisiin ootte menossa!