maanantai 27. toukokuuta 2019

Babyshowerit !

welcomebabyMut yllätettiin lauantaina ihan totaalisesti, kun tulin kotiin. Mulla oli kyllä ollut jonkinlainen aavistus tästä päivästä, että mahtaakohan mun babyshowerit olla just nyt, kun olen tällainen sneeky, mutta päivän kuluessa eteenpäin en jotenkaan ajatellut asiaa ja kun avasin meidän ulko-oven, meidän eteisessä raikui YLLÄTYYYS ja kaikki ihanat rakkaat ihmiset oli yhtäkkiä siinä! Mä pelästyin oikeesti ihan hirveesti, että oikein säpsähdin ja sen jälkeen olikin jo hanat auki, eli itkuhan siinä tuli.babyshower1
babyshower
Olin niin häkeltynyt, etten oikein tiennyt, miten päin olla! Kaikki oli koristeltu niin kauniisti. Oli tuoreita kukkia, ilmapalloja, viirejä ja pompomeja ja pöytä notkui mitä ihanimpia herkkuja! Sieltä löytyi mun lempparikakkua britatorttua tuoreilla mansikoilla ja mustikoilla, mangojuustokakkua, hedelmiä, erilaisia suolapaloja, irtokarkkeja ja linssisipsejä.

Oon niin otettu ja onnellinen, etten osaa edes sanoin kuvailla. Vauvelilla on ihana tukiverkosto täällä valmiina odottamassa.Ensin kilisteltiin alkumaljat, jonka jälkeen rakas isosiskoni piti koskettavan puheen. Kyynelkanavat sai tänä päivänä taas vähän aktivointia! Pipsa otti kuvia sekä videota päivästä, jotta tämä ihana hetki saatiin ikuistettua muistoihin.
babyshower4Yläkuvassa tulevat mummut.♡ Mun äidistä tuleekin nyt ekaa kertaa mummo! Hän oli mun kanssa viimeksi neuvolakäynnillä ja oli aika koskettavaa, kun siellä kuunneltiin yhdessä sydänääniä ja neuvolatäti haki vielä sellaisen miniultrankin, jotta tuleva mummo näkee vilauksen pienestä.
Alhaalla mun sisko.♡ Kaikista en laittanut kuvaa tänne, sillä haluan kunnioittaa yksityisyyttä.

Oli hauskaa höpötellä ja kuulla kaikkien kokemuksia, tarinoita ja vinkkejä. Pelattiin myös ihan mahtavaa vauva-aliasta, jossa jokainen vuorollaan yritti selittää vauva aiheisia juttuja ja se ketä porukasta arvasi sanan ensimmäisenä oikein, sai pisteen. Mä jo huokailin, että häviän varmasti koko pelin, kun olen niin hidas, enkä tiedä vielä paljoa vauvoista, mutta kappas kummaa, mitä tapahtui, mä voitin!:D Kai ne asiat on sit kuitenkin iskostunut johonkin!
babyshower5Vauva sai kaikilta niin kauniita ja ihania juttuja, etten ehkä kestä.♡ Mm. vauvakirjan, johon on kiva kirjoitella erilaisia muistoja odotusajasta aina koulutielle saakka, suloisia vaatteita, vaippoja ja muita käytännön tarvikkeita, pehmoisia unileluja. Vaippakakun, josta löytyi kylpyleluja, vaahtoa, tuttipulloja ja sisälle oltiin piilotettu äiskälle skumppa!:D

Molemmat mummut olivat kutoneet merinovillasta ihania vaatteita. Tää oli itseasiassa todella hauska sattuma, sillä he olivat tehneet tällaiset junasukat ihan samalla mallilla! Nyt on kiva, kun on lämpöistä vaatetta viileille ilmoille ja talvea varten moneksi vuodeksi eteenpäin!♡
IMG_3252
Toinen hauska sattuma kävi siskoni kanssa. Meille aina tapahtuu sellaisia outoja hauskoja telepaattisia yhteyksiä ja nyt näin kävi taas! Hän oli ostanut tuollaisen ihanan Joseph -pupuvalon jo pari kuukautta sitten ja eräänä päivänä, kun hän tuli käymään meillä ja mä esittelin hänelle vauvan huonetta, mainitsin haaveilevani sinne sellaista pupuvalaisinta. Sisko oli hetken ollut ihan kauhuissaan, että toivottavasti en mene sellaista hankkimaan, mutta myös, että mikä ihme sattuma tämä taas on, että hän hankkii juuri sen pupuvalaisimen, josta olin haaveillut!

Pakko kertoa tähän yksi toinenkin juttu. Olin yksin omassa kotonani ja siskoni myös yksin omassa kotonaan. Hän laittoi mulle yhtäkkiä viestin, jossa oli linkki yhteen meidän lapsuuden biisiin, jota kuunneltiin paljon yhdessä. Mulla meni tässä vaiheessa kylmät väreet, sillä mä satuin juuri silloin kuuntelemaan juurikin tätä samaa biisiä, josta hän laittoi mulle linkin!

Tällaisia outoja/hauskoja sattumia on käynyt meille tosiaan useampia ja aina ne jaksaa yllättää!:D Onko teille käynyt sisaruksen tai jonkun muun kanssa tällaisia telepaattisia sattumia?
babyshower2
Työkavereilta sain vauvalle Kalevalan Siivet -riipuksen, johon on istutettu pinkki safiiri. Tää koru on ollut mun lemppari töissä ja olen myynyt tätä aina hirmuisesti asiakkaille, kun tykkään tästä itse niin paljon ja oli kyllä niin ihana yllätys! Taakse saa myös pienen kaiverruksen, vaikka nimen, nimikirjaimet tai päivämäärän muistoksi. Siivet korulla on kaunis tarina, joka koskettaa:

"Siipien suojassa on turvallista kulkea. Lapselle enkelin siipien suojelu on erityisen tärkeää. Pienokaiselle koru toivottaa hyvää matkaa sekä muistuttaa aina, kuinka ainutlaatuinen hän on. Siipien voima kannattelee elämän kaikissa vaiheissa. Iloissa, suruissa ja elämän suurissa muutoksissa. Siivet-sarjan herkät korut antavat turvaa ja onnea."

babyshower3Äitiäkin oltiin kivasti muistettu, sillä avasin viimeiseksi vielä Pipsalta saadun mielenkiintoisen selviytymispaketin äidille. Paketista löytyi vaikka ja mitä herkkua ja rentouttavia juttuja kasvonaamioista vitamiineihin sekä ruusuntuoksuiesta suihkusaippuasta skumppaan!:D Ihan mahtavaa! Kyllä nyt kelpaa.
selviytymispakkaus

8 kommenttia:

  1. Ihanat babyshowerit <3 Ja ihan mahtavaa, että pienellä on noin rakastava tukiverkko odottamassa, onnekkaita olette <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta!♥ Olen kyllä aivan hämilläni tästä ihanasta päivästä vieläkin ja niin iloinen kaikista upeista ihmisistä meidän elämässä! ♥

      Poista
  2. Voi että, aivan ihana yllätys! ♥ Kaikki tarjoilut ja lahjat näyttää niin ihanilta myös :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aivan ihana päivä, jää kyllä ihanat muistot mieleen.♥ Kaikki herkut oli kyllä NAM! Kumpa sais just nyt maistaa vähän lisää kaikkia ja varsinkin tota britakakkua!:D

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.