Se olis hei nyt toukokuun ensimmäinen päivä, ihanaa! Miten teidän vappu sujui? Me ollaan vietetty vappua aika rauhallisissa merkeissä. Mun sisko miehensä kanssa tulivat meille vappuaattona ja grillailtiin meidän porukoiden grillikodassa meksikolaisia quesadilloja! Itsetehtyihin taskuihin tuli mm. naudan lihaa, maissisalaattia, ananasta, guacamolea, salsaa ja creme fraichea ja sen jälkeen tasku laitettiin tohon grilliin lämpeemään. Oli kyllä aika herkkua! Jälkkäriksi tehtiin viime nepalilaisesta innostuneena raikkaat mangolassit jokaiselle.
Illalla pelattiin legendaarista Hotelli-peliä. Kuka muistaa tän pelin lapsuudesta? Aivan huippu! Talot oli vähän jo rähjääntyneet vuosien kuluessa, mutta peli on edelleen yhtä koukuttava, kuin silloin ennenkin. Paljon parempi, kuin mikään Monopoly!
Lämmitettiin yöllä vielä sauna, mutta kun miehet lähtivät saunomaan, me väsähdettiin mun siskon kanssa ihan täysin ja päätettiin, että nyt on aika mennä nukkumaan. Aamulla koirat toimi herätyskelloina ja noustiin itseasiassa yllättävän aikaisin! Tehtiin jääkaapin kätköistä maukas aamubrunssi, jossa hyödynnettiin hyvin illalta jääneitä ruoka-aineita. Tällaset pidennetyt aamut on just parhaita, kun saa syödä ihan rauhassa kaikkia ihania ruokia, eikä ole kiire mihinkään.

Tänään lähdettiin ihan extempore mun miehen kanssa leffaan katsomaan Avengers - Endgame, jota ollaan ootettu, kuin kuuta nousevaa. Ollaan molemmat Marvel faneja, eikä tääkään leffa tuottanut pettymystä. Vähän jännitin, miten jaksan istua leffassa kolme tuntia nyt, kun vessahätä yllättää useammin, mutta leffa veti mukaansa niin, että yks kolmetuntinen meni ihan hujauksessa! Ootteko te katsoneet näitä Avengers leffoja?
Nyt kuitenkin oikein ihanaa illanjatkoa kaikille!♡
Nyt kuitenkin oikein ihanaa illanjatkoa kaikille!♡
Ihanan rennon kuuloinen vappu :) Mä en oo nähnyt kyseisiä leffoja, itseasiassa en muista, että olisin edes kuullut kyseisistä leffoista. Missähän tynnyrissä oon elänyt... :D Voisin kuitenkin nyt tän suosituksen pohjalta suunnata katsomaan, mulla kun on pari ilmaista leffalippua käyttämättä, jotka on voimassa enää muutaman viikon!
VastaaPoistaErika
Hei ehdottomasti suosittelen katsomaan nämä!! Mutta tää Avengers on sellanen "sarja", että se koostuu ensin eri supersankarien, kuten Thor, Captain America, Iron Man, Spider Man, Hulk.. omista leffoista, joista on syntynyt sitten tämä Avengers, eli Kostajat sarja, eli kannattaa katsoa ensin ainakin nämä ekat Avengers leffat, ennenkuin menet katsomaan tämän Endgamen!:D Muuten voit olla näistä eri hahmoista ihan pihalla. Apua, en tiedä saako tästä selostuksesta yhtään selvää.:"D
PoistaAh Marvelin leffat, oon fani! <3 Endgamen aikana tuli tirautettua kyynel jos toinenkin, olihan se tunteellinen. Nyt pohdin, josko lähtis kattomaan nuo oikeessa järkässä kaikki alusta, siinä menee hetki! :D Teiän vappu kuulostaa rennolta! Meidän vappu oli kans tooosi rauhallinen, kotona hengailua oman kullan kainalossa. :) Syötiin me parit munkit ja avattiin pieni skumppapullo!
VastaaPoistaJuuh sama täällä!:") Jäi kyllä vähän haikea fiilis, kun se loppui! Jäätiin totuttuun tapaan myös odottamaan leffan lopputekstien päättymistä, kun sieltä tulee aina joku leffanpätkä vielä, mutta tässä Endgamessa ei sitä tullut, kun ei tule jatkoakaan.:( höh..
PoistaMe alettiin kanssa kattomaan ihan kaikkia Captain Americasta lähtien.:D