Taas vähän erilaisempaa postausta! Joskus blogeissa kiersi tällainen hauska postausidea, että miltä sun tavallinen ruokakassin sisältö näyttää. Meillä ostoskassin sisältö vaihtelee aika paljon, sillä tykätään tehdä paljon erilaisia ruokia, mutta päätin tehdä tän postauksen nyt, kun ostettiin aika paljon täydennystä kaappiin ja näistä aineksista syntyi useampi juttu!
Syödään aina paljon satokauden ruoka-aineita. Tällä kertaa kauppakassiin löysi tiensä mm. kevätsipulinippu, uutta porkkanaa, kotimaista uutta perunaa, tuoretillinippu, avomaankurkkuja, punaista paprikaa, lehtisalaattia, puna- ja tavallista sipulia, valkosipulia sekä piparjuuripala.
Me syödään päivittäin myös hedelmiä ja puristetaan mehupuristimella usein aamupalaksi mehut, joten kaikenlaisia hedelmiä löytyy aina meidän kaapista. Perus hedelmiä, kuten sitruunaa, appelsiinia ja omenaa on kuitenkin aina löydyttävä, sillä näitä kuluu eniten ja nää on myös mehujen pääraaka-aineet. Myös ananas on superhyvä napostelu- ja mehuhedelmä!
Maitotuotteista kassiin päätyi tällä kertaa: maito, halloumjuustoa ja Hellman`s majoneesi.
Lihapuolelta kinkkua leivän päälle, nautaa ja possua sekä keittolihapala pakkaseen. Kokonainen siika, joka on muuten mun ehdoton lempikala! Vähärasvainen, super herkullinen ja yksinkertainen valmistaa.
Mausteita: valkopippuria, rosepippuria ja sinapinsiementä. Omenaviinietikkaa ja väkiviinaetikkaa.
Herkkujakin löytyi. PepsiMax 2-pack, Ben&Jerrys jädepurkki sekä luomupopcorn siemenpussi.
Mitä näistä aineksista sitten oikein syntyi?
Samana päivänä tehtiin pääruoaksi paistettua siikaa, jossa oli taivaallisen rapea kuori, paistettua kevätsipulia ja porkkanaa, päällä tuoretilliä ja persiljaa omalta minikasvimaalta, keitettyjä uusia perunoita, kevätsipulivoikastiketta ja sitruunaviipale kalalle. Aargh, mä niin rakastan kesäruokaa!!
Ollaan myös tykätty syödä usein meidän terassilla, kun on ollut niin upeat kelit ja ihan aamupalasta alkaen. Paljon ihanempaa istua ulkona, kuin sisällä ja nauttia kokonaisvaltaisesti ruokailuhetkestä.♥
Viikonloppuna grillattiin perheen kanssa ulkona ja mies teki koko poppoolle burgerit. Itsetehdyt sämpylät, itsetehty kevätsipuli-valkosipulimajoneesi, etikkamarinoituja punasipuliviipaleita, grillattua halloumjuustoa, tuoretta salaattia ja tomaattia. Lihapihvi on itse jauhettu possun ja naudanlihasta.
Aivan taivaasta laskeutunut myös tämä ateria. Me tehdään aika paljon burgereita, koska niistä saa tehtyä niin monenlaisia herkullisia variaatioita. Ne on täyttäviä, eivätkä kuitenkaan niin epäterveellisiä, mitä toiset saattaa luulla vain ja ainoastaan siitä syystä, että annos on nimeltään burgeri. Tässäkin annoksessa "epäterveellisiä" ovat majoneesi ja halloumjuusto, mitkä löytyy elintarvikkeista ja ruoka-annoksista hyvin usein muutenkin.
Aivan taivaasta laskeutunut myös tämä ateria. Me tehdään aika paljon burgereita, koska niistä saa tehtyä niin monenlaisia herkullisia variaatioita. Ne on täyttäviä, eivätkä kuitenkaan niin epäterveellisiä, mitä toiset saattaa luulla vain ja ainoastaan siitä syystä, että annos on nimeltään burgeri. Tässäkin annoksessa "epäterveellisiä" ovat majoneesi ja halloumjuusto, mitkä löytyy elintarvikkeista ja ruoka-annoksista hyvin usein muutenkin.
Avomaankurkkuja oli tullut jo kauppoihin, joten mies tölkitti meille jo suolakurkkuja maustumaan! Loppukesästä avomaankurkkuja saa vielä edullisemmin, mutta me ei jaksettu enää odottaa, sillä rakastetaan suoliksia yli kaiken! Tänä kesänä tullaan tekemään aika paljon vielä suolakurkkuja ja tarkoitus olisi yrittää tehdä isompi satsi myös syksyllä, jotta saadaan nauttia näistä myöskin talvella..epäilen kyllä vahvasti, että mahtaakohan niin isoa satsia ollakaan, mikä riittäis meille..:D
Näihin tuli siis avomaankurkkua, tuoretilliä, chiliä, valkosipulia, sinapinsiementä ja etikkaa. Voi olla, että jonkin ainesosan unohdin mainita, mutta pääsääntöisesti ainakin nämä.:)
Näihin tuli siis avomaankurkkua, tuoretilliä, chiliä, valkosipulia, sinapinsiementä ja etikkaa. Voi olla, että jonkin ainesosan unohdin mainita, mutta pääsääntöisesti ainakin nämä.:)
Semmoiset ruokakassit! Kertokaa, jos haluatte nähdä joskus jatkossakin tämäntyylisiä postauksia, sillä tätä oli kiva tehdä! Toiset syö elääkseen ja toiset elää syödäkseen ja me ollaan ehdottomasti mun miehen kanssa niitä jälkimmäisiä tyyppejä!:D Kumpia te?
Hei, ruokapostauksia lisää! <3
VastaaPoistaKiva kuulla, että tykkäsit tästä!♥:)
PoistaEhdottomasti täällä eletään syödäkseen haha! :D Mä tykkään aina lukea näitä postauksia tai katsoa Youtubesta kaikkia mitä ostin kaupasta ja mitä söin päivässä-tyylisiä videoita. Joku siinä vaan kiinnostaa mitä muut syö :D Ja vitsit että näyttääkin herkulliselta toi siika-annos! Muutenkin somesta oon monesti bongannut, että teillä tuntuu usein olevan erittäin houkuttelevan näköisiä ruokia :) Aina saa katsella kadehtien ja miettiä, että kunpa pääsis teille syömään :D
VastaaPoistaKerro hei muuten miten valitset ananaksen kaupassa! :D Jostain syystä hyvän ananaksen valitseminen ei nimittäin tunnu multa onnistuvan. Yleensä itseasiassa oon ostanut ananasta joko säilykeananaksena (ja se ei oo läheskään yhtä hyvää) tai sitten salaattibuffetista tuoreena, mutta kun oon nyt pari kertaa koittanut lähiaikoina ostaa kokonaisen, tuoreen ananaksen niin liian raakaahan se on ollut - ja maku kärsii siitä kovasti. Viimeks googletin kaupassa pikaisesti, että se sopiva kypsyys pitäis testata nyppäämällä lehti irti keskeltä tjsp ja tein työtä käskettyä, niin silti meni pieleen... :D Haluaisin oppia tän, koska musta ananas olis mansikoiden ja vesimelonin lisäks aivan paras naposteltava näin kesällä ja varsinkin hellepäivinä!
Erika
Haha ihanaa!:D ♥ Mulla on onni käyny, kun mies on niin innoissaa tosta ruuan laitosta ni saa itteeki vähän intoa ja puhtia ruokajuttuihin! Tuut joskus syömään meille, tervetuloo vaan!:DD♥
PoistaMäkin rakastan makeita ananaspaloja, ne on niiin hyviä naposteltavia!♥ Toi lehdennyppäsyjuttu on muuten ihan toimiva kikka! Eli sieltä ihan ananaksen keskeltä, kun lehti irtoaa ilman turhaa voimaa, niin se on merkki hyvästä kypsyydestä. Lisäksi katson, että ananaksen kuori on vähän kellertävä, ettei ihan täysvihreä. Mutta voi sitä kotonakin tietysti kypsyttää sitten lisää, jos ei heti syö!:) Vaakatasossa mieluiten, ettei ala mätänemään. Toivottavasti löydät vihdoin kunnon ananaksen.♥
Nämä on tosi kivoja postauksia, ehdottomasti näitä lisää :)
VastaaPoista