Heippa ihanat, täällä kirjoittelee tuore äiti vauvakuplasta!♡ Aika on mennyt ihan hullua vauhtia ja tuntuu ihan uskomattomalta, että meidän pikkuinen on jo kohta kuukauden vanha! Tyttönen syntyi siis 15.7 klo 01:45.♡Ollaan haluttu tutustua häneen ihan rauhassa ja päätin tulla kirjoittamaan tänne blogiin vasta sitten, kun koen itselläni olevan siihen tarpeeksi aikaa ja halua. Ollaan niin onnellisia ja samalla ihmeissämme, miten tuo söpöläinen yhtäkkiä ilmestyi keskuuteemme. Tuntuu, että koko raskausaika meni ihan hujauksessa ja ihmetellen selaan kuvia vauvamasusta, jossa hän vielä hetki sitten hengaili!
Nyt pikkuinen nukkua posottaa tällä hetkellä omassa unipesässään sohvalla, mies paistaa meille iltaherkuksi lettuja ja minä sain vähän omaa aikaa blogille. Meillä oli tänään päivällä "kummijuhlat", eli pyydettiin tytölle kaksi kummia ja he molemmat vastasivat myöntävästi ja olivat todella otettuja ja iloisia tästä kunniatehtävästä.♡
Tuun kertomaan tänne oman synnytystarinani, jos jotakuta kiinnostaa lukea. Itse luin synnytystarinoita tosi paljon odotusaikana ja oli tosi lohduttavaa kuulla eri naisten versioita, miten heidän H-hetki oli mennyt.
Mutta nyt oikein ihanaa illanjatkoa, me mennään nyt herkuttelemaan noilla letuilla ja katsomaan jotain leffaa! Palaamisiin.:) ♡
Jälleen on aika kurkistaa vielä kerran viime vuoden tapahtumiin. Vuosi meni taas todella nopeasti ja vaikka tuntui, ettei tapahtunut mitään sen erikoisempaa, niin hyvin paljonhan kaikenlaista tuli koettua!
Tammikuussa kokkailun into on vain kasvanut kasvamistaan ja loihdimme monenmoisia herkkuja, joita myös ystävämme ovat saaneet maistaa. Saimme ihanat ystävät Jennin ja Teron meille yökylään ja tehtii jälkkäriksi kotitekoista jäätelöä sekä kotitekoista suklaakakkua, joka vei kielet mennessään! Juhlimme A:n siskon kolmekymppisiäReposaaren rennossa gastro pubissa, Merry Monkissa. Käytiin myös Pipsan kanssa Puuvillassashoppailemassa.
Maaliskuussa vietin talvilomaa, olin vaan ja nautein olosta, mutta onnettomuuksilta ei vältytty tälläkään kertaa!:D Päästiin porilaisten bloggaajakollegoiden kanssa katsomaan hauskaa Onnenonkija leffaa, jonka voisin itseasiassa katsoa taas uudestaan! Listasin myös kivoja vinkkejä yksinäisen päivän varalle. Vietettiin pääsiäistä ystävien kanssa ja koristeltiin ehkä upeimmat pääsiäismunat ikinä!;)
Toukokuu korkattiin riehakkailla vappubileillä, joiden jälkeen naurua riitti vielä pitkälle kuukautta!♥ Käytiin kesäisellä piknikilläKirjurinluodossa sekä nautittiin upeista auringonsäteistä rannalla. Ystäviä Tampereelta tuli kylään viettämään kesäiltaa♥ ja vähän synttäreitäni, mutta tänä vuonna niitä juhlitaankin sitten vähän isommin, sillä täytän pyöreitä, hui!:)
Kesäkuussa kerroin teille minun ja mieheni rakkaustarinan. Miten se aika voikaan mennä niin nopeasti, vastahan tää kaikki tapahtui.♥ Vietettiin kesälomaamme rentoutuen mökillämme sekä juhlittiin juhannusta perheen kanssa. Tein myös postausta ihanista uusista pidennyksistä, joita edelleen suosittelen lämmöllä!
Heinäkuussa vietettiin yks kesän unohtumattomammista kesäillosta ystäviemme Heinin ja Aleksin kanssa. Vieläkin tulee nii hyvä fiilis näitä kuvia katsellessa, olispa jo kesä!♥ Käytiin Pipsan kanssa Jazzeilla ja hauskasta päivästämme voit käydä lukemassa tai kurkkaamassa videon täältä!:)
Elokuussa vietimme ensimmäistä hääpäiväämme, joka vietettiin Reposaaren kallioilla sylikkäin.♥ Fiilistelin syysasuja sekä pohdin ja jännitin tulevaa silmäleikkausta.
Syyskuussa käytiin Heinin ja Aleksin kanssa päihittämässä Porin Room Escape! Muistakaahan, että koodilla SILJAS saa varauksen yhteydessä -25% alennusta helmikuuhun asti!:) Sisustin makuuhunetta, jota pääsette kurkkaamaan täältä. Käytiin syömässä Porin Kelluvilla huviloilla herkullista iltapalaa A:n perheen kanssa ja nautittiin mielettömästä näköalasta! Pidettiin kaasojen kanssa hääpalaveria mun ihanan upean ystäväni luona Tampereella, joka menee naimisiin ensi syyskuussa.♥
Lokakuussa kävin Porin silmäkirurgiassa silmien laserleikkauksessa ja mun kokemuksista voit lukea täältä. Vietettiin rentoja koti-iltoja ja juhlittiin työpaikkani 40 vuotista taivalta.♥
Marraskuussa käytiin kirpeällä retkellä meidän mökillä ja meille sattui samalla pieni onnettomuus.. Retkestä voit lukea lisää täältä. Näin pitkästä aikaa rakasta ystävää, kun lähdettiin viikonloppureissulle Helsinkiin.♥ Pitkästä aikaa pientä askartelua kotiin, josta voit käydä kurkkaamassa lisää täältä.
Joulukuussa nähtiin vanhalla ihanalla tyttöporukalla pitkästä aikaa.♥ Käytiin yhdessä Rossossa syömässä ja naurettiin vatsat väärässä hmm... kuittia.;D Vietin rentoa sunnuntaivapaata kotona ja sitten alkoikin mun kiireinen työrupeama. Joulu vietettiin rauhallisissa merkeissä kotosalla. Joulutunnelmiamme pääset lukemaan tästä.
Sellainen oli vuosi 2016 ja toivon yhtä tapahtumarikasta, jollei rikkaampaa, tälle vuodelle! ♥
”Pienistä kiteistä ja vesipisaroista kasvaa lumihiutaleita, Kide sormuksessa onnistuin vangitsemaan ilon ja herkkyyden,
tämä on muotoiluni filosofian kivijalka.”
-Olli Johan Lindroos
Meillä töissä ollaan tällä hetkellä todella innoissamme, sillä johtajamme Olli Lindroos on suunnittelemallaan sormuksella toistamiseen mukana valtakunnallisessa kilpailussa, jossa Suomen kultasepät kilpailevat vuoden kaunein sormus -tittelistä.
Kiteen tarina on alkanut jo vuonna 2012, jolloin
porilainen kultaseppä ja E. Lindroos -koruliikkeiden omistaja Olli
Lindroos suunnitteli LUMI -sormuksen ja malliston. Vuoden kaunein sormus 2012–kilpailun voittaneesta
LUMI -sormuksen ajatuksesta: ”Pienistä kiteistä ja vesipisaroista
kasvaa lumihiutaleita” on tiivistynyt SADE -mallisto vuonna 2014
ja viimeisimpänä tulokkaana kaunis KIDE.
Kide mallisto julkistetaan Jouluna 2016. Mallisto
tulee täydentämään vihkisormus valikoimaamme ja on täydellisen yhteensopiva
LUMI ja SADE sormusmallistojemme kanssa. Kaikki sormuksemme valmistetaan Porissa, E. Lindroos Oy:n omalla kultasepänpajalla, kotimaisena käsityönä.
Jos Kide on mielestäsi vuoden 2016 kaunein sormus, käythän antamassa arvokkaan äänesitäällä 31.10.-16 mennessä. Äänestämällä osallistut samalla arvontaan, jossa voi voittaa Kalevala Korun kauniin uutuuskorun Valoisa, jonka arvo on168€. ♥ Kiitos.♥
Vietimme viime maanantaina 1.8. ensimmäistä hääpäiväämme. Uskomatonta.. Onko meidän rakkauspäivästä oikeasti mennyt jo vuosi? Vastahan tärisin jännityksestä vihkitilaisuudessamme, itkin onnesta juhlissamme ja pyörähtelin tanssilattialla unelmieni hääpuvussa.
Juhlistettiin päiväämme pienellä piknikillä Reposaaren upeilla kallioilla, jossa meidät vihittiin. Täällä olimme itseasiassa kilistelemässä myös meidän kihlajaisiammekin! Ilma oli todella kaunis ja vaikka tuuli todella kovaa, ilma oli niin lämmin, ettei se ei haitannut vaan pikemminkin auttoi, ettei tullut liian kuuma. Katselimme tyrskyävää merta, kilisteltiin kuohuvaa ja naposteltiin herkullisia piknikeväitämme. Oli ihana olla siinä ihan rauhassa. Oman rakkaan kainalossa.♥
Me ei annettu toisillemme mitään lahjoja, koska minusta tärkeintä on, että tehdään jotain kivaa yhdessä ja tehdään niistä yhdessä olleista hetkistä kauniita muistoja. Me ei annettu toisillemme myöskään huomenlahjoja häiden jälkeen, sillä häämatkamme upeat muistot ovat tärkeämpiä ja arvokkaampia, kuin mikään tavara. Mielestäni ihmisten tulisi enemmän ajatella juuri sitä yhteistä spesiaalia aikaa, eikä materiaa. Tehdä siitä hetkestä erityinen olemalla läsnä.
Ihanaa päivää!
"If I could give you one thing in life, I would give you the ability
to see yourself through my eyes, only then would you realize how special
you are to me."
Perjantaina juhlitaan juhannusta, valon ja keskikesän juhlaa. Juhannuksella on mulle ihan erityinen merkitys, sillä me ollaan tavattu mieheni kanssa toisemme juhannuksena tasan viisi vuotta sitten, kun lähdettiin kaveriporukalla viettämään juhannusta Himosfestareille.
Me oltiin täysin tietämättömiä toisistamme eikä mun pitänyt alun perin
lähteä edes festareille, kun en niistä hirveästi ole koskaan välittänyt,
mutta siskoni sai minut ylipuhuttua, kun toisena vaihtoehtona oli
viettää juhannus yksin kotona. Olin silloin todella rikkinäinen sisältä
kaikenmoisten suhdekiemuroiden jäljiltä, enkä ollut erityisellä
juhlatuulella. Mietin kuitenkin, etten voi mitään menettääkään ja tulis
koettua ekaa kertaa festaritkin ja päätin lähteä mukaan. Kai siellä ihan
hauskaakin voisi olla?
Meillä oli kiva mökki vuokrattuna ihan kävelymatkan päässä festarialueesta ja muu porukka oli lähtenyt sinne jo päivää ennen, kun minä tulin erään toisen kaverin kanssa myöhemmin
perästä töidemme päätyttyä. Matkan aikana siskoni soitti kahteen kertaan ja hehkutti, että täällä kaveriporukan mukana on yksi sinkkumies, joka on ihan mun näköinen ja oloinen,
että meistä tulis hänen mielestään todella hyvä pari. Minä siinä vaan
tuhahtelin, että just joo ja mietin, että mitä hän nyt voi mun miesmausta mitään
tietää.
Mökille saavuttuamme näin ensimmäsen kerran A:n. Täytyy kyllä kehua, että aika hyvin tuo sisko-kulta taisi sittenkin tietää miesmakuni.;)
Iltaa jatkaessamme vilkuiltiin molemmat toistemme suuntaan,
muttemme saaneet kumpikaan kunnon katsekontaktia toisiimme, kun aina jompi kumpi sattui katsomaan toisaalle. Seuraavana päivänä kuitenkin päästiin juttelemaan
vähän enemmän toistemme kanssa ja Kaija Koon laulaessa suudeltiin.♥
Mä en olis ikinä kuvitellut, että löydän mun elämäni miehen festareilta ja se
kuulostaakin aika koomiselta, kun en todellakaan ole mikään festari-ihminen, eikä miehenikään ja olen monta kertaa miettinyt, kuinka pienestä se oikeasti oli kiinni, että me edes tavattiin!
Siitä alkoi meidän rakkaustarina ja kohta ollaan oltu vuosi naimisissa.♥ Olen myös oppinut kantapään kautta erään elämän ohjeen, että elämässä täytyy tapahtua välillä niitä kurjempiakin asioita, jotta voi tapahtua niitä hyviä. Kaikella on aina tarkoituksensa.♥
Me ollaan oltu naimisissa nyt vähän reilu puoli vuotta, oltu yhdessä kohta viisi vuotta ja voin sanoa rehellisesti olevani onnellisempi, kuin koskaan. Mieheni tuli mun elämääni ihan yhtäkkiä. Sillon, kun en olis koskaan voinut odottaa, mutta niinhän se usein meneekin.
Mieheni osaa ilahduttaa, rakastaa, lohduttaa, koskettaa, pussata ja nauraa. Hän omaa yhtä hölmön huumorin, kuin minä. On ihailtavan kärsivällinen, eikä koskaan suutu, vaikka osaan joskus olla tosi ärsyttävä ja vaikeakin. Meillä on tismalleen samanlainen maku niin ruoan, karkkien, kuin sisustuksenkin suhteen ja elo on oikeasti niin helppoa yhdessä. Me innostutaan toistemme jutuista ja ideoista ja voin rehellisesti sanoa, että samalla, kun mun mies on mun elämäni rakkaus ja intohimo, on hän minulle myös parhain ystäväni.♥
Mieheni rakastaa ruoan laittoa todella paljon, tykkää kokeilla kaikenlaisia uusia juttuja ja mä oon etuoikeutettu koemaistamaan kaikkia niitä ihania ruokia, mitä hän valmistaa. On oikeasti niin ihanaa tulla kotiin työpäivän jälkeen, kun ruoka on aina valmiina pöydässä, kun mieheni on kotona. Haluan, että mieheni tietää, että arvostan häntä, hänen tekojaan ja hänen tekemäänsä ruokaa yli kaiken. Kerronkin sen hänelle usein, mutta nyt oli ihana tehdä vastavuoroisesti pieni yllätys hänelle.♥
Me ollaan molemmat ihastuttu näihin Vaasan erilaisiin Taika paahtoleipiin ja
melkein aina kaapista löytyy jotain makua. Lempparini tällä hetkellä on Vaasan Taika Herkku Kaura, jossa on yllätyksekseni mukana myös omenaa ja auringonkukansiemeniä! Tykkään tosi paljon, kun viipaleet ovat ohuita ja ovat ihanan rapeita paahtamisen jälkeen. Leivät ovat myös erittäin kuitupitoisia ja ovat siksi myös todella täyttäviä ja ravitsevia aamu- tai välipalaksi. Plussaa myöskin laktoosittomuudesta!
Mä halusin tehdä kauniin, mutta täyttävän aamiaisen rakkaalleni. Leikkasin piparimuotilla sydämenmuotoisen aukon Vaasanin kauraleipään ja paistoin siinä kananmunan. Leivästä tuli mun mielestä todella aurinkoinen ja maukas! Lisukkeeksi paistoin rapeaa pekonia ja pikkuruisiin paahdettuihin sydämiin laitoin palan cheddar juustoa, sivelin ruohosipuli tuorejuustoa ja ripottelin muutaman rucolanlehden. Puristin myös itse porkkanaveriappelsiinimehua. Santsileipiä tein myös, jottei nälkä jää kurnimaan.;) Oli ihana nähdä mieheni ilostunut ilme, kun hän näki tämän annoksen! Pieniä, mutta sitäkin tärkeimpiä tekoja.♥
Käynnissä on nyt myös todella kiva lukijakilpailu! Indiedaysin ja Vaasanin Sano se leivällä -kampanjan lukijakilpailussa jaetaan leivän taikaa Instagramissa. @Vaasan_leipomot arpoo Instagram tilillään 2 voittajaa joka viikon perjantai, jotka palkitaan herkullisin eväskorein(arvo n.40€!) Julkaise siis omalla Instatilillä leipäterveisesi hashtagein #sanoseleivällä #jyväntaikaa ja @vaasan_leipomot !Paljon onnea kaikille kilpailuun osallistuville!
Launtaina lähdettiin suoraan töistä päästyäni ajamaan Tampereelle, sillä illalla juhlittiin ihanan Jennin synttäreitä! Musta tuntui, että perille pääseminen kesti ihan super kauan ja myöhästyttiinkin juhlista tyylikkäästi pari tuntia, vaikka lähdettiin heti. Hotellille pääseminen kesti kuitenkin sen oman aikansa, laittautuminen juhlakuntoon sekä bussilla kulkeminen itse juhlapaikalle.
Meidän piti alunperin jäädä yöksi J&T:n luokse, mutta mieheni oli halunnut meille pientä hemmottelua ystävänpäiväksi, joten hän oli varannut meille hotellin. Ollaan molemmat haaveiltu jostain pienestä ulkomaanreissusta,matkasta lappiin tai edes laivamatkasta, mutta tällä hetkellä meillä ei ole mahdollisuutta sellaiseen ja oli mun mielestä tosi ihanasti ajateltu, että tällainen pieni viikonloppuyö hotellissa ja herkullinen ravintolapäivällinen seuraavana päivänä piristäisi yhtä lailla.♥
Meille tuli jossain vaiheessa iltaa juhlista pienoinen äkkilähtö, kun osa porukasta oli tilannut taksin aikoen mennä laulamaan karaokea ja me mieheni kanssa päädyttiin sitten hyppäämään mukaan remmiin! Meillä oli kaikenkaikkiaan todella hauska ilta ihastuttavien ihmisten ympäröimänä. Päästiin hotellille nukkumaan pizzerian kautta vasta aamu viideltä! Mä tapasin illan aikana niin iloisia ja hyvä sydämisiä ihmisiä, että vieläkin ihan hymyilyttää!:)♥ Kaikki olivat jotenkin niin ihanan ystävällisiä ja kaiken kruunasi ihana taksikuski, joka suoraan sanottuna pelasti mut. Mulle tuli illan aikana ihan hirveä lihaspiikki hartiaan, mikä särki niin vietävästi, että hyvä, kun pystyin hengittämään. Olin saanut illalla ilmeisesti vetoa hartioihin, kun ikkunoita pidettiin paljon auki väenpaljouden vuoksi. Siinä taksissa vaikeroidessani taksikuski sitten ojensi omista särkylääkkeistänsä lääkettä ja kipu hieman hellitti. Ihana ystävänpäiväteko.♥
Sunnuntaina herätessämme pakattiin pikkuhiljaa kamppeet kasaan
ja lähdettiin kiertelemään hetkeksi aikaa kaupungille ja päätettiin
lopuksi lähteä käymään vielä IdeaParkissakin. Shoppailtiin vähän ja
käytiin syömässä Martinassa. Alkupaloiksi otettiin etanat puoliksi ja
pääruoksi otin aurajuusto-kanapastaa. A otti kanaa marcarponella. Kierreltiin ruokailun jälkeen vielä vähän aikaa, kunnes oli aika lähteä ajelemaan kotiin päin.
Sain valita ystävänpäivälahjaksi jonkin uuden ihanan tuotteen Victoria`s Secretiltä sekä tuollaisen kauniin kaulakorun. Toi uusi vartalovoide/käsirasva on ihan mahdottoman hyvän tyoksuista ja on päässyt ahkeraan käyttöön käsirasvana! Voisin vaan jatkuvasti tuoksutella käsiäni tämän jälkeen!♥
Ihanaa ystävänpäivää kaikille näin jälkikäteen toivoteltuna, toivottavasti teilläkin oli mukava päivä.:) Tekikö joku/teitkö itse jonkin ystävänpäiväteon?
Heipparallaa!Ajattelin aikani kuluksi tehdä tällasen hauskan kysymyshaasteen. Näitä tällaisia postauksia on ainakin mun mielestä tosi hauska lukea toisten blogeista, joten toivon, että tekin tykäätte!:)
1. Minkä ikäinen olet 5 vuoden päästä? -Olen silloin 34 -vuotias.:o Onneksi ikä ei oo koskaan merkinnyt mulle mitään suurempia. Osaan elää yhtä täysillä, kuin aina ennenkin. Järkeä ja kokemuksia onneksi tulee aina tietysti lisää.
2. Kenen kanssa olet viettänyt aikaa tänään ainakin kahden tunnin ajan? - Hessun. Meillä on ollut tänään taas sellanen "äiti-poika" päivä.:)
3. Kuinka pitkä olet? -olen ihan tarkasti ottaen 159,5 cm pätkä.
4. Mikä on viimeisin leffa jonka näit? - Just katselin tänään Disneyn Riemukas Robinsonin perhe animaation.:"D Aina, kun mies on poissa kotoa, tulee katsottua vähän tällasia lasten leffoja. Mä rakastan hauskoja animaatioita!
5. Kuka on viimeisin henkilö jolle olet soittanut? -Äiti.:)
6. Kuka on viimeisin henkilö joka on soittanut sinulle? -Äiti.:)
7. Mitä lukee viimeksi saamassasi viestissä?-♥
8. Soitatko vai laitatko viestiä mieluummin? - Joidenkin tiettyjen ihmisten kanssa tulee soiteltua enemmän, kuin laitettua viestiä, esimerkiksi perheen ja mieheni kanssa, mutta muuten laitan mieluummin viestiä, paitsi jos asialla on kiire!
9. Mikä on suosikkipaikkasi? - Koti tietenkin.♥ Siellä saa olla täysin oma itsensä ja rentoutua.
10. Mistä paikasta et tykkää ollenkaan? -jostain sellaisesta, jossa on ihan liikaa ihmisiä, jotka tuuppivat ja tönivät toisiaan. Ahdistavaa.
11. Kuinka monta sisarusta sinulla on? - isosisko.♥
12. Mikä on viimeisin kuva jonka olet ottanut puhelimellasi? - kuva työvuorolistasta.
13. Onko sinulla lemmikkejä? - Minulla on iso ihana rakas valkoinen 8 -vuotias Podhalanski Hessuni.♥
14. Lempivärisi? - valkoinen, harmaa, musta ja vaaleanpunainen.
15. Moneltako heräsit tänään aamulla? -Mä nukuin tänään toooosi pitkään. Heräsin ekan kerran ysiltä, mutta jatkoin nukkumista vielä yhteentoista. Ja päivällä otin vielä päikkärit! Pikkusen univelkoja pois.:)
16. Missä olet kymmenen vuoden päästä? - Toivottavasti asustelen kahden lapsen äitinä, rakkaan mieheni kanssa talossamme. Käyn töissä samassa paikassa, kuin ennenkin, mutta ohella pidän piensisustusyritystä harrastuksena..
17. Sipsit vai karkit? - Ehdottomasti Filmtownin irtokarkit! Niitä ei vaan voita mikään.
18. Mikä youtube video sai sinut viimeksi nauramaan?-Tämä!!♥:
19. Mikä on paras ominaisuutesi tai luonteenpiirteesi? -Olen todella herkkä sekä kiltti(joskus ehkä liiankin) luonteeltani.Osaan ottaa muita huomioon, kuunnella ja auttaa.
20. Entä huonoin?- Olen joskus hieman äkkipikainen ja saatan suuttua helposti.Tämä piirre ärsyttää mua itseänikinmutta lepyn myöskin heti ja osaan pyytää anteeksi.
21. Mitä pidät päälläsi kun nukut? - Nukun pelkät alushousut jalassa. Muuten on aivan liian kuumaa ja ahdistavaa!
22. Kenelle soitat kun olet vihainen tai huonolla tuulella? - Omalle miehelleni tai siskolle. Ne jaksaa aina kuunnella mua ja keskustella asioista, jolloin olo helpottuu ja tulen paremmalle mielelle.♥
23. Mikä on isoin voittamasi palkinto ikinä? -Jos puhutaan nyt ihan oikeasta palkinnosta, niin voitin vuonna 2008 Naisten Hard Rock & Hevi karaoke kisat!
24. Mikä on oudoin syömäsi asia/ruoka? - Mä en usein laita suuhuni mitään outoa tai epämääräsitä, mutta erikoisin on mustekala tai etanat, vaikkakaan nekään eivät ole outoja, vaan ihan super herkullisia!:)
25. Onko sinulla lävistyksiä? - napalävistys, jonka laitoin salaa äidiltä 15-vuotiaana.Ei taida äiti vieläkään tietää siitä.:D
26. Mitä kuuntelet juuri nyt? -Soner Sarıkabadayı & Ozan Çolakoğlu - Unuttun mu Beni? Tää soi jatkuvasti meiän häämatkallamme Turkissa. Ja soi nyt, kun jämähdin taas katselemaan meidän kuvia sieltä!:)
27. Mikä on suosikkijäätelösi? - Ben & Jerry`s Half Baked. Oi nam nam..♥
28. Mikä on suosikkijälkiruokasi? -Creme brulee, suussa sulava suklaakakku tai jokin herkullinen jäätelöannos. Filmtownin irtokarkitkin käy...;)
29. Osaatko vaihtaa öljyt autossa? - En osaa, mutta voisin kyllä opetella.
30. Pidätkö kahvista? - Ei kahvi pahaa ole, mutta minulla ei ole mitään himoa myöskään juoda sitä.
31. Mitä tykkäät juoda aamupalasi kanssa? -Itsepuristettua mehua tai vettä.
32. Suomi parhaimmillaan? - Jääkiekon MM kullan jälkeen!
33. Mikä on viimeisin ostamasi asia? - Pipsan kanssa oltiin juuri Puuvillassa shoppailemassa!
34. Mitä olet syönyt tänään? -Aamupalaksi söin puuroa ja itsepuristettua omenaviinirypälemehua. Välipalaksi päärynän ja mandariinin. Ruoaksi täytetyn patongin, jonka sisällä oli kalkkunaa, juustoa, salaattia,kurkkua ananasta sekä majoneesia.
35. Oletko ikinä joutunut sairaalaan tai ollut ambulanssissa? - En ole kumpaankaan, ollut ilmeisesti sen verran onnea matkassa. Olen muutenkin tosi varovainen aina kaikessa, mitä teen.
36. Haluatko lapsia?-Toivon joskus saavani kaksi tervettä lasta.♥
37. Puhutko muita kieliä kuin suomea? - Englantia.Ruotsia ja saksaa olen koulussa opetellut, mutta en osaa juurikaan, ihan muutamia sanoja sieltä täältä.:)
38. Nimeä henkilö jonka tyylistä pidät? - Jenny Hyvönen! Siinä on nainen, joka osaa nimenomaan pukeutua ja näyttää aina niin kauniilta!♥
39. Kiroiletko paljon? - Silloin tällöin juu, mutta olen yrittänyt vähän vähentää, koska kiroileminen on tosi rumaa.
40. Mitkä on parhaat uutiset joita olet hiljattain saanut? - A tulee kotiin huomenna!♥
41. Mihin tykkäät tuhlata rahaa? - Ruokaan, sisustustavaroihin sekä välillä pieniin turhamaisuuksiin.
42. Omistatko mitään arvokkaita koruja? - Arvokkaimmat koruni ovat vihki- sekä kihlasormukseni sanan kaikissa merkityksissä.
43. Mikä on lempisarjasi? - Ehdottomasti yksi parhaista sarjoista, joita olen seurannut on Walking deadja odotellaan uusimpia jaksoja nyt, kuin hullu puuroa! Suosittelen katsomaan!
44. Mitä suunnitelmia sinulla on seuraavalle viikonlopulle? - Ensi viikonloppuna ihanat Jenni ja Tero tulee meille viettämään viikonloppua! Meille onkin luvassa tälläkertaa kivaa talviurheilua!:)
45. Osaatko lasketella? - lumilauta löytyy ja suksillakin sujuu!
46. Mikä tekee sinuun vaikutuksen? Tai miten sinut saa vaikutettua? - Se, että ihminen on aito, välittävä, sydämellinen, huumorintajuinen.. Omaa samanlaista arvomaailmaa, kuin itselläni on.
47. Kerro kolme asiaa joita lukijasi eivät vielä tiedä sinusta.
- En pysty syömään banaania, joka on mustunut ns. "pantteribanaaniksi". Silloin siitä on tehtävä joku jälkkäri tai joku muu saa syödä sen.
- Minulta ei ole koskaan otettu verikoetta ja pelkään sitä hetkeä, kun vihdoin se on pakko ottaa!
- hmm.. nyt lyö pää niin tyhjää, etten osaa kertoa kolmatta. Olkoon vaikka se, että mulla on pyörre päässä, mikä aina sekottaa mun hiuksia, takkuunnuttaa siitä kohtaa ja häiritsee kampauksia tehdessä!:D
48. Mikä on sinua lähimpänä oleva punainen tavara? - Punainen pikku pokkarikamerani!
49. Oletko sosiaalinen? - Olen todella sosiaalinen.Nautin ihmisten seurasta ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Mun mielestä on ihanaa järkätä esimerkiksi kavereiden kanssa kaikkea hassua ja hauskaa tekemistä ja monesti on kaikki viikonloput aina täyteen buukattuja. Mutta mulla on myös sellanen erakkopuoli, josta oonkin varmaan täällä joskus kertonutkin. Tykkään nimittäin myöskin olla joskus vaan ihan omassa rauhassa, nauttia siitä yksin olemisesta ja tehdä niitä omia juttuja.
50. Kuinka monessa paikassa olet asunut? -Olen asunut kahdessa eri kaupungissa, Porissa sekä kouluaikoinani Vammalassa. Olen asustanutkahdeksassa eriasunnossa.
Olen tehnyt joka vuosi pienen katsauksen kuluneesta vuodesta, enkä nytkään tee poikkeusta, vaikka viime vuosi jäikin aika vähälle bloggailusta. Näitä on aina hauska lueskella jälkeen päin, että mitä kaikkea sitä on vuodessa kerennyt tapahtumaan!
Tammikuu
Tuntuu ihan, että tämä vuoden 2015 alku olisi ollut juuri! Joulun aika oli taas ohitse ja fiilistelin ihania joululahjojani, varsinkin tämä Jennyltä saamani pinguvillapaita sykähdytti.♥ Tein myöskin postausta lempparituotteistani, jotka itseasiassa pitävät vieläkin hyvin paikkansa!:) Kaikki lemppareita edelleen!
Mulla alkoi olemaan sellainen tuskainen olo, kun talomme valmistui hurjaa vauhtia, enkä olisi halunnut viettää enää yhtäkään päivää vanhassa kodissamme. Inhosin jokaista nurkkaa(jokainen muuttoa tehnyt varmaan tietää fiiliksen.:D) ja aina töistä päästessä tultiin suoraan vaan raksalle fiilistelemään. Valitsimme ja haimme laatat kotiimme ja vihdoin aloin oikeasti ymmärtämään, että muuttomme häämöttää jo ihan kulman takana! Myös hääjuttujen askartelu oli alkanut.
Helmikuu
Helmikuussa juhlittiin ensin rakkaan siskoni sitten ihanan Jennin synttäreitä! Läksin Jennin synttäreille Tampereelle koko viikonlopuksi. Käytiin aamulenkillä koirien kanssa ja autoin Jenniä kokkailuissa, vaikkakin eteemme sattuikin vastoinkäymisiä erään tortun kanssa, eikä se lievittänyt yhtään sitä paniikkia, että kohta vieraat jo tulisivat!:D Onneksi tälle voi nyt jo nauraa! Tutustuin uusiin ihaniin ihmisiin, Jennin kavereihin sekä sain ystävänpäivänä yllätyspostia ihanalta Kiiralta. Ihmettelin, että mikä söpö paketti tulla tupsahti luukusta, kun en ollut edes tilannut mitään. ♥
Hääpuku saapui ja taisin tirauttaa töissäkin pienen kyyneleen silmäkulmasta.:") Puku oli juuri sellainen, kuin olin odottanut!
Maaliskuu
Maaliskuussa vedettiin viimeisiä pintamatskuja kotiin. JIPII, kohta päästäisiin muuttamaan! Tää kuukausi lähinnä jynssättiin laattoja ja pintoja puhtaiksi ja asennettiin kettiökaapistoja. Mulla ei oikeastaan mitään muuuta kerrottavaa tästä kuukaudesta taida ollakaan!:D Nyt ei oikein ollut aikaakaan muuhun, kuin kotiin. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta ei, sitä se ei ollut! Ehkä jännittävintä aikaa ikinä!
Huhtikuu
Huhtikuusta en oikeasti löytänyt muita kuvia! Tässä kuussa muutettiin meidän uuden kodin saunaeteiseen!:D Muistan vieläkin sen jännän innostuneen fiiliksen, kun vietettiin ensimmäinen yö täällä uudessa kodissa. Puhallettiin (todella epämukava) ilmapatja sängyksi, viritettiin tv lattialle ja katsottiin Netflixistä Mielensäpahoittaja -elokuva. Olohuoneen yksi nurkka oli täynnä pahvilaatikoita ja sormet syyhyten odotin aikaa, että saisin kaikki omille paikoilleen.
Toukokuu
Toukokuussa saatiin yläkerta siihen kuntoon, että päästiin roudaamaan sinne sänky (vihdoinkin!) ja kaikki tavarat. Lue: Pahvilaatikot. Vaatekaapeissa ei tietenkään ollut vielä hyllyjä, joten yritin pahvilaatikoista ja jätesäkeistä löytää itselleni joka päivä jotain päälle pantavaa, mikä oli oikeasti todella haastavaa, kun ei muistanut, missä pussissa oli juuri se paita, jonka olisin halunnut pukea juuri tänään päälleni.
Kesäkuussa olikin aika alkaa pistämään vauhtia meidänkin hääjärjestelyihin. Löydettiin A:lle ihan täydellinen puku Porin Juhlavasta. Niinkin täydellinen, että liikkeen naiset tulivat ihastelemaan pukua, vai miestäni?;D Askarreltiin yömyöhään siskoni kanssa hääbingolaput ja hääohjelmat. Siskostani oli mulle koko aikana ihan korvaamaton apu. Mä oon sellanen, etten ehkä osaa pyytää apua ja siskoni suorastaan tuppautui, että NYT tehdään, että saadaan kaikki ajoissa valmiiksi, eikä mun tarvitse tehdä kaikkea yksin, vaikka rakastankin kaikenlaista askartelua.:)
Juhlittiin juhannusta hauskassa seurassa hawaji -teemalla ja pidettiin samalla hurjat kesäolympialaiset, joissa sattui ja tapahtui! Syötiin grillikodassa kepakkoja ja käveltiin yöllä rantaan ihastelemaan valtavaa kokkoa.♥
Heinäkuu
Heinäkuussa koitti Pori Jazz ja käytiin ihanan pirtsakan Pipsan kanssa kadulla kiertelemässä Aika lensi hurjaa vahtia, kun oli hauskaa. Naurettiin paljon, syötiin herkullisia suklaakuorrutteisia mansikoita ja pakoiltiin kiharrinkauppiasta. ♥
Vietettiin polttareitani kesän 2015 kuumimpana viikonloppuna. Mut puettiin Spaissareiden Mel C asuun ja kiikutettiin aamulla rentouttavaan jalkahoitoon. Meillä oli A:n kanssa samana viikonloppuna polttarit ja lopuksi kokoonnuttiin kaikki polttarikansat upealle mökille, jossa oli ihan mahtavat puitteet saunoineen ja paljuineen! Saatiin lisähaasteita ennen häitä, kun A hukkasi polttareissa sormuksensa mereen.
Loppukuusta, neljää päivää ennen häitämme, isäni joutui sairaalaan tiputukseen kovan keuhkokuumeen vuoksi ja olimme huolesta soikeina. Se oli kova todella kova paikka, mutta onneksi rakas isä tervehtyi ja pääsi saattamaan tyttärensä alttarille ja juhlimaan kanssamme ikimuistoisinta päivää.♥♥
Elokuu
1.8.2015 olikin meidän koko vuoden kohokohta. Meidän häät.♥ Tästä linkistä pääset katsomaan videokoosteen rakkauspäivästämme. Tämä päivä oli kyllä jotain uskomatonta. Häistä lähdimme suoraan häämatkalleTurkin Marmarikseen, jossa saimme nauttia jopa 40 asteen lämmöstä! ♥
Syyskuu
Syyskuussa vietettiin venetsialaisia meillä ihanassa porukassa. Rämmittiin metsikössä ja naurettiin taas vatsat kippuralla. Tässä postauksessa pieni kooste elokuun ja syyskuun jutuista.♥ Loppukuusta sain mystisen kirjeen postissa. Kirje oli rakkaalta Jenniltä, joka pyysi minua kaasokseen heidän häihin 2017.♥
Lokakuu
Lokakuussa minulle järjestettiin yllätyspäivä, molttarit, koska polttareissani tapahtui yksi ikävämpi asia ja rakkaat siskoni ja Jenny halusivat, että polttareistani tulisi täydelliset.♥ Tämä kyllä kruunasi kaiken,kiitos rakkaat!
Tapasin ihanaa Kiiraa ja samana aamuna mulle sattui yksi todella jännittävä juttu, josta voit lukea täältä. Vietettiin kuun lopussa myös halloweenia, arvaatteko, ketä esitän?:D
Marraskuu
Marraskuussa nautittiin kodista ja vietettiin työpaikkamme pikkujouluja. Minulle ja Hessulle sattui marraskuun aikana myös vähän ikävämpi tapaus, joka pelästytti toden teolla. Tapauksesta voit lukea enemmän täältä.
Joulun odottaminen sai alkaa ja kuuntelin paljon joululauluja.♥ Eräänä aamuna, kun olin syömässä aamupalaa, kurkki meidän yläkerrasta pieni tonttukin!:D
Joulukuu
Vihdoin alkoi taas vuoden odotetuimmista kuukausista, joulukuu.♥Jouluna meillä on töissä hurjinta aikaa koko vuodesta ja oli ihanaa päästä vihdoin rentoutumaan joulun viettoon.Saimme kotiimme tänä jouluna ihka ensimmäisen aidon joulukuusen, joka olikin aika megalomaaninen! Onneksi meillä on korkea olohuone, joten kuusi pääsi hyvin oikeuksiinsa. Ehkä ensi vuonna kuitenkin astetta pienempi.;) Jouduimme viettämään joulua tällä kertaa lumettomissa maisemissa, mutta tunnelma oli silti yhtä taianomainen, kuin ennenkin. Istuimme monta tuntiavanhempieni grillikodassa juomassa glögiä ja syömässä pipareita ja nautittiin olostamme rakkaiden ihmisten seurassa.♥ Seuraavana päivänä mentiin viettämään joulua A:n vanhemmille, jossa otettiin A:n veljen vaimon kanssa pieni jääkiekkomatsi vanhanaikaisella Stiga -pelillä!:D Illalla pelattiin vielä koko porukka erä tiivistunnelmaista Monopolia.
UusivuosiUutta vuotta 2016 juhlittiin ihan huippu hauskassa seurassa, kun saatiin Heini ja Aleksi meille.♥ Meidän piti vuokrata yhdessä kylpytynnyri, mutta sain tämän päähänpiston aivan liian myöhään, kun kaikki paljut oltiin varattu jo ajat sitten. Noh, eipä se haitannut, sillä ulkona oli ihan hirveän kylmä tuuli, eikä viihdytty siellä, kuin muutaman raketin verran, jolloin kaikki tokaisivat melkein yhteen ääneen, että nyt äkkiä takaisin sisälle! Syötiin A:n kokkaamia taivaallisia hampurilaisia, jotka hän oli valmistanut alusta loppuun itse. Juotiin ehkä vähän liiankin tujua boolia, valettiin uuden vuoden tinat, naurettiin, laulettiin ja pelattiin, kunnes uni otti musta vallan ja porukka alkoi tökkimään mua hereille, kun peli ei kulkenut enää eteenpäin.:D Syötiin yöpalaksi nakkeja ja perunasalaattia, kunnes kaikki alkoi olemaan sitä mieltä, että sängyn kutsu on liian vastustamaton. Aika meni niin nopeasti, kun oli hauskaa, ettei keretty syömään edes jälkkäriä tai käymään saunassa, vaikka sauna oli kyllä päällä! Mahtava aloitus uudelle vuodelle!♥
Mitä mulle jäi mieleen viime vuodesta? Suurimpina asioina mieleen on jäänyt kotimme rakennusprojekti, oli upeaa kokea kaikki tämä ja toteuttaa suuri haave, josta olimme molemmat haaveilleet pienestä pitäen. On upeaa, että rinnalle on löytynyt ihminen, jonka kanssa toteuttaa tällaiset unelmat.♥Rakkaudentäyteiset häämme. Tämä oli niin kaunis ja iloinen päivä. En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olen!♥Perhe ja Todelliset ystävät, jotka seisovat rinnalla tiukankin paikan tullen. Ovat aidosti läsnä elämässä eivätkä esitä muuta, kuin oikeasti ovat!