keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Viimeaikaisia ostoksia

2014-06-18
Sain tietää vasta hiljattain kaveriltani, että Porissakin myydän Michael Korsia, Ratsulassa! Kävin joku päivä sitten vähän kurkkimassa, että mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyykään. Vanha lompakkoni on jo hieman kärsinyt ja kulahtanut, joten päädyin ostamaan uuden. Tässä mallissa on myös pieni tasku puhelimelle, joten toimii kätevästi myös pikkulaukkuna!

039
Seppälän alesta löysin tällaisen kauniin näyttävän kullanvärisen kaulakorun, jota harkitsen päälleni perjantaisiin häihin! Mekkoni on fuksianpunainen ja kullanväri näyttäisi aika kivalta yhdistettynä siihen.

011 Samaisella reissullani Ratsulassa ostin myös Ted Bakerin kauniin yksinkertaisen solkirannekorun.

015 018 Tämän  herkullisen värisen TedBakerin IPad kotelon ostin laivalta. Mutta saattaa olla, etten tule käyttämään tätä IPad kotelona laisinkaan, sillä tämä toimii myös hyvänä kirjekuorilaukkuna!

028
Mun työpaikan vieressä on heti kosmetiikka ja hajuvesiosasto ja töissä ollessani, monet asiakkaat tuoksuivat jollekin aivan täydelliselle hajuvedelle. En kuitenkaan koskaan muistanut kysyä, että mitä tuo taivaallinen tuoksu mahtoi olla, joten lähdin jokukerta tuoksuttelemaan ja melkein ensimmäisellä tärppäsi, kun etualalla hyllyssä oli tämä Lancomen La vie est belle hajuvesi tarjouksessa. Aivan täydellinen makea iltatuoksu!

019 024
Laivalta ostin myös Victorias Secretin ihanan kevyitä body mist tuoksuja, Fabulous ja Bombshell päätyivät heti lemppareiksi ja kaveriksi lähti mukaan myös ihanan tuoksuinen kosteusvoide. Bombshelliin olen niin hurahtanut, että aion ostaa sen myös joskus ihan kunnon hajuvetenä!

051 Joskus Seppälästä löysin myös tällaisen nätin jääkukka kaulakorun. Tässä oli vaan sitä jotain, mikä iski heti silmään. Ihanan raikas!


Tällaisia ihania kesäisiä juttuja olen löytänyt.:) Löytyikö lemppareita?


15 kommenttia:

  1. Tuo lompakko on tosi kiva:) löytäsimpä itsekin vastaavan, jossa olisi tilaa puhelimelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi oli tosi kiva juttu tuo puhelintasku! Todella kätevä!:)

      Poista
  2. Kiitos kun kirjoitat tätä ihanaa blogia <3 Kaikki ostokset olivat kauniita ja haluaisin itsellenikin tuon MK:n hurmaavan lompakon :) - T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ihana, kun jaksat lukea höpinöitäni♥♥
      MK:n laukut ja lompakot ovat kyllä aivan ihania!:)

      Poista
  3. Aivan ihania juttuja olet löytänyt! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana lompakko :)

    Erika

    VastaaPoista
  5. Huom!

    Poistin kommenttiketjun, jossa keskusteltiin minun raha-asioistani. Mielestäni ne eivät kuulu blogiin.
    Tiedoksi vain, että olen aikuinen ihminen, olen vakituisessa työsuhteessa ja olen yleisestikin ollut työrintamalla jo 13 vuotta. Me rakennamme taloa ja siihen on otettu lisäksi rakennuslaina, mutta en missään nimessä käytä tätä rahaa omiin menoihini, raha on tarkoitettu taloon ja minun ansaitsemani palkka taas niihin omiin menoihini. Ihmettelen, miksi tästä asiasta nousi tällainen haloo, koska mielestäni ostamani jututhan eivät todellakaan ole jokapäiväisiä ostoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha. Että ne jaksaa. Eihän raha-asiat kuulu blogiin saati kellekään :D ja kummasti ne Anonyymit on aina valmiita keskustelemaan muiden raha-asioista mutta ei omistaan ;)

      Poista
    2. Näimpä.:) Ihmiset kuitenkin saa tehdä omilla rahoillaan, mitä tahtovat.

      Poista
  6. Oi paljon tolla Ted Bakerin rannekorulla oli hintaa? :) Likaantuukohan/naarmuuntuukohan helposti käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli 59€. Ranneke on muovia, joten sen voi onneksi hellävaraisesti pestä, jos tulee likaa!:) Ja muovi oli mielestäni mukavan kovaa, joten en usko, että ihan kauheita naarmuja pääsee syntymään, jos käyttää korua hyvin.:)

      Poista
  7. heippa! Minkä hintainen tuo lompakko oli? Itse miettinyt joko uutta MK:n tai Marc Jacobsin kukkaroa, mutten osaa päättää. Tuo on kyllä ihana! :)
    -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli 140€ ja sellaisella yksinkertaisella kuosilla, kuten musta tai beige, se oli 120€.:) Mä päädyin tohon kuvioon, koska en halunnut liian samannäköistä, kuin mun vanha lompakko oli.:)

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.