Pääsiäinen on mulle aina se virallinen kevätkauden avaijaisjuhla. Kellojen siirtäminen tuli mulle silti ihan puskista, kun en muistanut sen olevan juuri tänä viikonloppuna, kun siirrytään kesäaikaan. Ihmettelin vaan, että ollaampas me nukuttu erityisen pitkään tänä aamuna.
Oli kiva, kun vapaita oli lyhyellä välillä useampi ja vaikka viimeviikolla takatalvi yllättikin hetkellisesti, kaikki sinä päivänä satanut lumi on nyt sulanut ja vienyt mennessään paljon vanhaakin lunta, eikä loppua näy! Niin kivaa, kun moneksi päiväksi on nyt luvattu todella lämmintä ilmaa. Melkein tekis mieli tepastella tuolla ulkona jo ihan avotennareissa ja kevät takeissa, mutta järki ei oo onneksi ihan vielä jäätynyt. Tällaset lämpimät kevät-talven ilmat on oikeesti aika petollisia ja helposti tulee vilustuttua, jos ei pidä huolta pukeutumisesta.
Oli kiva, kun vapaita oli lyhyellä välillä useampi ja vaikka viimeviikolla takatalvi yllättikin hetkellisesti, kaikki sinä päivänä satanut lumi on nyt sulanut ja vienyt mennessään paljon vanhaakin lunta, eikä loppua näy! Niin kivaa, kun moneksi päiväksi on nyt luvattu todella lämmintä ilmaa. Melkein tekis mieli tepastella tuolla ulkona jo ihan avotennareissa ja kevät takeissa, mutta järki ei oo onneksi ihan vielä jäätynyt. Tällaset lämpimät kevät-talven ilmat on oikeesti aika petollisia ja helposti tulee vilustuttua, jos ei pidä huolta pukeutumisesta.
Torstaina oltiin tosiaan kaveripariskunnan luona viettämässä iltaa ja aika meni taas niin vauhdilla, että hyvä, kun kerettiin mitään tekemään tai juttelemaan. Me lähdettiin heti matkaan, kun pääsin iltavuorosta töistä ja perille päästyämme meitä odotti ihana iloinen vastaanotto!♥ Kilisteltiin pääsiäisen kunniaksi alkumaljat ja siirryttiin sen jälkeen herkullisten pizzojen pariin! Tää oli mun mielestä tosi kiva idea, että pizzat leikattiin pieniin paloihin, ja jokainen napsi lautaselleen eri makuisia paloja.
Nakki haukunkin teki kovasti mieli pizzaa. Kuului rapinaa ja yhtäkkiä tää kulkee meiän kaikkien ohitse lunkisti pizzalaatikko suussaan, tyhjä tosin, mutta herkullisia hajuja täynnä!:"D ♥
Aleksi oli taiteillut meille upean pääsiäismunajälkkärin!:D Oli muuten aivan älyttömän herkullista, vaikka olikin ehkä vähän pelottavan näköinen!:D
Seuraavaksi luvassa oli mun pieni pääsiäisyllätys.. Heini vähän ihmetteli, kun edellispäivänä laitoin viestiä, että olisko jotain huonoa pöytäliinaa tai sanomalehtiä suojaksi. Kuulosti ehkä vähän pelottavalta vai? Tehtävänä oli maalata ja koristella oma mignonmuna! Jokaisesta munasta tuli ihan super hieno ja kaikilla oli tosi hauskaa siinä koristellessa. Kuunneltiin musiikkia, jammailtiin ja höpistiin kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Puolenyön
jälkeen alettiin soittelemaan taksia paikalliseen, mutta se olikin
mennyt jo kiinni, joten saatiin ihan älytön päähänpisto lähteä Porin
keskustaan yöelämään. Ei olis kyllä kannattanut, sillä liikkeellä oli
kyllä niin monenmoista hiihtäjää, että huhhuh! Lienevätkö syöneet liikaa
suklaamunia. Muuten ilta oli ihan super kiva ja mieleenpainuva!:) Kiitos paljon rakkaat kamulit♥
Perjantai meni ihan vaan kotona lojuessa sohvalla. Lauantaina olin töissä ja illalla mentiin A:n ja Hessun kanssa grillikotaan grillailemaan vartaita ja vaan nauttimaan olosta. Ulkona oli niin lämmin ja kaunis ilma. Käytiin vielä saunassa ja katsottiin yömyöhään elokuvaa. Seuraavana aamuna olikin ihana nukkua piiitkäään.
Menee kyllä ihan hurjaa vauhtia nämä kuukaudet, jännittää jo todella paljon tuleva harjoittelukin lähiterveyskeskuksessa, kun siellä tulee kuitenkin asioitua ja muutenkin kun ihan on uutta hommaa :)
VastaaPoistaOdotan kyllä jo vappua, jos paremmin onnistuisi vapunvietto ilman sairastumisia :)
Ajatella, että kuukausi vaan ja on jo Vappu!:) tsemppiä harjoitteluun, hyvin se menee!:)
PoistaSun postauksista lukiessa tulee aina nälkä kun on niin hyvännäköisiä ruokakuvia :DD
VastaaPoistaHahhaa ihana!:D taidetaan itsekin olla melko persoja ruualle, että täytyy joka postauksesta aina vähintään yksi ruokakuva löytyä!
PoistaOi, kuulostaa täydellisen rentouttavalta! Onko teillä grillikota omassa kotipihassa? Olisipa kiva saada siitä jotain kuvia blogiinkin. :)
VastaaPoistaVanhempani asuvat meidän naapurissa ja heidän pihastaan löytyy tämä grillikota!:) on ollut kyllä ihan mahtava paikka. Siellä tulee grillailtua kesät ja talvet!
PoistaHihi, kerrankin Siiri on kuvassa jotain muutakin kuin epämääräinen musta möykky jossain nurkassa :D Ihana kuva teistä! Kiitos mieleenpainuvasta illasta <3
VastaaPoistaHeini
Hihii katoin samaa, et siirin kauniit kasvot tulee hyvin esiin tosta kuvasta!😄 Toi teiän sohvakuva on ihana! Varsinkin nakin pusukuva!😌💕
Poista