perjantai 13. toukokuuta 2016

Piknikillä

IMG_6674 Mun vapaapäiväni osui kyllä juuri oikealle päivälle maanantaina, kun aurinko porotti taivaan täydeltä ja ulkona oli todella lämmin! Lähdettiin Pipsan kanssa Porin Kirjurinluotoon pienelle piknikille. Suunnitelmissa oli alunperin lähteä ihan vain kuvailemaan, mutta päätettiin ottaa piknik eväätkin samalla mukaan ja vähän nauttia lämmöstä. 
minä7
IMG_6708
IMG_6677
IMG_6662 201619 Tilannekomiikkaa. Kuvat ja tarina ei aina kerro ihan sitä koko totuutta, mitä bloggaajan arkeen kuuluu, mutta tällä kertaa nähdään, mitä oikeasti tapahtui, kun Pipsa osui juuri oikealla hetkellä kameran kanssa kuvaamassa! Kyllä naurua riitti, kun avasin tota sihi-pulloa ja vedet lensi suihkuna päälleni!
Istuskeltiin tossa viltillä aika kauankin, höpöteltiin kaikenlaista ja naposteltiin piknikeväitämme. Kumpikin oli tuonut herkkuja mukanaan. Löytyi mustikoita, mansikoita, tuoretta ananasta, patonkia, viinirypäleitä, suolakeksejä ja levitettä. Näistä eväistä itseasiassa koostuikin mun sen päiväinen aamupalani, kun en ollut kerennyt mitään vielä syömään, mutta täytyy sanoa, ettei ollenkaan hullumpi aamiainen! Voisin mieluusti toteuttaa tällaisen useamminkin.:)
IMG_6735
Puiden lehdet eivät ihan vielä ole ehtineet täyteen lehteen eikä Kirjurinluoto ollut ihan täydessä loistossaan, mutta kovaa vauhtia on alkanut luonto vihertämään ja kukkimaan. Porilaisittain "Kirvatsi" on kyllä yksi Porin kauneimpia paikkoja!
Kierreltiin ympäriinsä kuvailemassa ja ostettiin kesän ensimmäiset pallojäätelötkin.  Mangomeloni, mikäs muu.;)
IMG_6647

 IMG_6914 
Napsittiin toisistamme asukuvia ja kauniita taidekuvia: IMG_6805
IMG_6849  
 Todellisuudessa kaikki näytti silti hyvin pitkälti tältä:201620
IMG_6767
Ihana aurinkoinen maananatai takana ja nyt onkin jo perjantai! Hurjaa vauhtia tää viikko meneekin, mutta mitä pikimmin sen paremmin, kun loma alkaa viikon päästä, jipii! Silloin Lähdetään ystäväpariskunnan kanssa laivalle rentoutumaan ja viettämään lomakauden avajaisia ja loppuloma menee taloa maalatessa! Toivotaan kauniita kelejä. Nyt mun täytyy alkaa laittautumaan töihin, mutta oikein ihanaa perjantaita kaikille!

19 kommenttia:

  1. Ihana postaus! :) ja vautsi noita sun hiuksia! <3_<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiva kuulla, että tykkäsit lukea päivästämme!:) Ja kiitos ihanuus kohteliaisuudesta.♥

      Poista
  2. Kirvatsi on ihana <3 Nyt kun alkuviikosta oltiin Porissa käymässä ni harmi kun ei keritty tuolla käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on.:) Mutta seuraavan kerran, kun tulet niin Kirvatsi on täydessä kukkaloistossaan.♥

      Poista
  3. Ihanan kesäisiä kuvia ♥ Kirjuriin on kyllä aina ihana mennä kuvailemaan ja piknikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ane♥ Niin on, siellä on niin ihanan avaraa ja ihanaa, kun kaupungin hälyistä pääsee tuonne rauhoittumaan.:)

      Poista
  4. Kirjuri tarjoaa kyllä huippu puitteet moneen puuhaan! Piknikille ei vielä olla ehditty, mutta Pelle Hermanni, frisbeegolf-rata ja tivoli jo tsekattu tänä keväänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa, että tällainen kaunis paikka, sekä moni muukin on siunattu Porille!:) Rakastan tätä kaupunkia, vaikka pieni onkin.

      Poista
  5. Niin ihania kuvia täynnä todellista kesäfiilistä! Kaunis Silja ja kaunis Pori <3 Ja nam mitkä aamiaiseväät! Etenkin mansikoita tekis niin mieli <3

    Erika

    Ps.Erittäin onnistuneita kuvia on kyllä Pipsastakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle jälleen kerran kivasta kommentista ihanuus♥ Tulee kyllä aina vähän nälkä, kun katsoo noita herkkuja, mitä meillä oli mukana!:D Onneksi kohta saa taas kotimaisia makeita mansikoita.♥

      Poista
  6. Voi että,melkein tippa linssissä lueskelin tätä(kin) postausta :) Sinun ja Pipsan ystävyys on jotenkin niin ... aidon ja pyyteettömän oloista,että sellaista näkee tänä päivänä enää harvoin. Puhutte molemmat toisistanne niin lämpimästi ja kauniisti,että itsellä ihan oikeasti oikein sydänalaa lämmittää :') Teidän molempien teksteistä välittyy,että todella aidosti viihdytte toistenne seurassa :) Kiitos piristävästä tekstistä siis jälleen,ja ihanaa kevättä teille molemmille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista viestistäsi.♥ Ihana kuulla, että positiivisuus välittyy blogeistamme sinne ruutujen toisille puolillekin!♥
      Ihanaa kesän alkua sinullekin!:)

      Poista
  7. Ihana päivä teillä siellä ja eväät. Nams. Täytyykin joskus ohi ajaessamme käydä katsastamassa evästauko tuonne. Ihanat asut ja siun kello kiinnostaa. Kiitos siitä postauksesta. Vähän miehelle vinkkasin. Ties vaikka ois hääpäivä lahja. 😉 Ja tuommoset housut tahdon myös löytää kun siulla.
    T: Helmi10

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ihanuus.♥ Kirjuri on kyllä ihana paikka!
      Nyt kantsii kyllä tilata tuo Daniel Wellingtonin kello, niin saisi 15% hinnasta!:) Housuni löysin Kappahlista! Vähän vaihtelua ainaisille mustille!

      Poista
  8. Tosi kivoja kuvia teistä ja nam mitkä piknik eväät :3! Pitäisi itekkin käydä joku päivä pitkästä aikaa piknikillä ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sofia!:) Nyt vaan kassi täyteen herkkuja, hyvää seuraa matkaan ja nauttimaan aurinkoisista päivistä.♥

      Poista
  9. Kivat piknik eväät olllut teillä :) Pitäs itekki käydä tämän vuoden ekalla piknikillä :)

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.