lauantai 7. toukokuuta 2016

Vappu 2016

IMG_6437Ihanaa, vihdoin ihana toukokuu! Tuntuu, että kesä alkoi ihan yhtäkkiä, kun ulkona on ollut niin mielettömän upeita ilmoja! Ei osaa oikein edes pukeutua, kun pää ei ole rekisteröinyt kesän alkaneen. Toukokuu on aina ollut mulle sellanen lempparikuukausi, johtuen ehkä siitä, että luonto vehreytyy, on lämmin, synttärit lähenee ja edessä on kaikenlaisia ihania suunnitelmia kesän varalle. Mulla alkaa vielä parin viikon päästä eka pätkä kesälomastani, joten toivon, että nää upeet kelit pysyy!
IMG_6473
Palataanpa vielä toukokuun ekaan, vappuaattoon. Me vietettiin vappua rennoissa tunnelmissa meidän kotona "käpylaamojen" kanssa. Voin sanoa, että hiljaista hetkeä tässä talossa ei ollut! Hessukin lähti maanpakoon porukoille. Lisättiin vähän rekvisiittaa päälle ja kilisteltiin vappuiset hattaradrinksut, pelattiin pienimuotoista juomapeliä meidän terassilla, nautittiin auringosta ja mielettömän hyvästä seurasta.
IMG_6458 IMG_6455 me
vartaita
keke
Ja mitä olis juhlat ilman hyvää ruokaa? Mieheni oli tehnyt turkkilaista lavash leipää ja siihen muutaman kastikkeen, johon leipää dippailtiin sekä herkullisia vartaita. Jenny loihti jälkkäriksi täydellista uunijätskiä ja siskoni oli leiponut syntisen suklaisen mutakaakun. Grillattiin vartaita porukoiden jättigrillissä ja istuskeltiin myös hetken aikaa grillikodassa tunnelmoimassa.
grillikota vappu
drinkki   vappupalloja
Ja hei koska teillä on viimeksi ollut vappupallo? Mä muistan, kun pienenä yksi vapun kohokohta oli just saada se oma vappupallo. Jenny toi mukanansa tällaset ihanuudet meille kaikille naisille.♥ Tuolla mun oma skumppapulloni vieläkin leijuu.:)

Olin keksinyt pieniä vappuisia ohjelmanumeroita, joita toteutettiin illan aikana. Juomapelin lisäksi heitettiin muunmuassa ilmapallotikkaa, jossa Jenny päihitti kaikki ihan ylivoimaisesti(onneksi pelattiin naiset vs. miehet..;)) Puhkottiin vähän lisää ilmapalloja ilmapalloviestissä, ahdettiin suut täyteen munkinsyöntikilpailussa, jossa narun päähän sidottiin munkkirinkilä, naru sidottiin roikkumaan ja munkki piti syödä ilman käsiä. Voittaja oli se, kenen suu oli ekana tyhjä!
Illan aikana pidettiin myös nostalgista levyraatia lapsuuden ja nuoruuden hittibiiseistä, laulettiin karaokea, miehet saunoivat ja loppujen lopuksi(ihme kyllä) talo hiljeni pikkuhiljaa.
sekoilua
Mä en oo taas vähään aikaan nauranut näin paljon, että vesi valuu silmistä. Oli kyllä ikimuistoinen ilta. Kiitos! Tästä on tulossa selkeesti ihan mahtava kesä.

12 kommenttia:

  1. Teidän vappu vaikuttaa olleen ihan überhauska! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä aika hurjaa!:D Tällaset illat on vaan ihan parhaita, kun on hyvä porukka ja viihtyy niin hyvin, ettei tarvitse edes ajatusta lähteä yökerhoihin!:)

      Poista
  2. Hauskoja kuvia :)Millä/miten teet sun kulmat? On tosi siistit ja Kauniit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!:) Oon käyttänyt nyt E.l.f.in kulmapalettia ja oon tykännyt siitä kyllä tosi paljon!:) Siinä mukana tulee sellainen muotoiltu suti, jolla saa todella helposti ja kauniisti muotoiltua kulmat!

      Poista
  3. Niinkun jo Jennynkin blogin puolella sanoin niin ootte tosi kauniina olleet vappua viettämässä! Ja teidän vappupippalot näyttää sekä kuulostaa ihanan hauskoilta ja rennoilta :) Enkä voi jättää Hello Kitty-pallojakaan mainitsematta! Niin söpöjä (ja kateeks käy kun mä en raaskinut ostaa tollasta haha) ♥

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti ihanainen!♥ Joo tästä lähtien joka vappu on saatava tollaset pallot!:D hahaa

      Poista
  4. Mistä toi ihana pinkki paita! Tosi nätin näkönen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti♥ Olen ostanut tuon joskus vuosia sitten Vero Modasta.:)

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.