Mua vois kutsua jonkin asteiseksi hajuvesiaddiktiksi. Rakastan erilaisia tuoksuja ja omistan niitä myös aika monta. Pyydän tuoksuja mm. tuliaisiksi, joita ei saa Suomesta ja ostan itse.
|
Lolita Lempicka - Si Lolita, äidiltä ja isältä tuliaisena Espanjasta |
|
Lolita Lempickan nimikkotuoksu, äidiltä ja isältä tuliaisena |
Valitsen päivän tuoksun fiiliksen mukaan; joskus laitan vahvempaa, joskus kevyempää, raikasta tai makeaa. Talviaikaan käytän mielelläni vähän vahvempia tuoksuja. Kesällä taas kovassa käytössä oli mm. Escadan Rockin Rio, josta tulee mieleen Turkin reissumme.
Jotkut tuoksut tuovat mieleen myös erilaisia muistoja. Reissuja, henkilöitä, tapahtumia.. Monille on varmasti käynyt niin, että jokin tietty tuoksu tuo niin voimakkaita muistoja mieleen, että ihan perhoset lentelevät vatsassa. Ja vaikka neste olisi haihtunut jo aikoja sitten, pulloa säilytetään, kuin aarretta, joka otetaan esille vain, kun on yksin ja tahtoo muistella jotain tiettyä aikaa...
Minulla on jopa yksi tuoksu, josta pidän valtavasti, mutta se tuo mieleeni elämäni pahimman tapahtuman, jonka haluaisin unohtaa. Tämä on ikävää, sillä tuoksu on muuten aivan ihana. Sitä en ole sen takia kuitenkaan koommin käyttänyt. Toivon, että joskus voisin korvata sen pahan muiston tuoksusta jollain hyvällä muistolla.
Tuoksut ovat aikamatka menneeseen, kuin päiväkirja, mutta varmempi tapa pitää salaisuudet itsellänsä.
Tässä muutamia hajuvesiäni:
|
Calvin Klein - Euphorian sain joululahjaksi rakkaaltani |
|
DKNY hajuvedet ostin viimevuonna laivareissultamme Tukholmaan. |
Precious Moments Oriflamelta. Aivan taivaallinen suosikkituoksuni, jossa pieniä kimallehippuja mukana
|
Paris Hiltonin Can Can. Jos joku haluaa makeaa, niin se on tämä |
|
Paris Hilton - Heiress. Tuoksuu huppabubbalta.:) Leikittelevä pirteä tuoksu. |
|
Burberry - The Beat. Raikas, kuin kirpeä pakkasaamu. |
Bruno Bananin Made for Women ja Pure Woman.
|
Lolita Lempicka - L. Ripaus salmiakkia. Erikoinen jännä tuoksu. |
|
|
Oriflamen - Lovely Garden |
|
Playboy - VIP tuoksu. Tiedän, nimi ei houkuttele, mutta haksahdin tuoksuttelemaan tätä kaupassa ja ihastuin! Aivan ihana! |
Seuraavana hajuvesihankintalistalla on Juicy Couturen Viva La Juicy ja Marc Jacobsin Daisy.
Tosi kiva postaus <3 ja aivan ihana banneri. <3
VastaaPoistaKiitos paljon<3
Poistavoi noi lolitan hajuvesissä on ainakin pari mun lemppari ,mutta tyhmänä kysyn ootko ostanu ne Suomesta????Kun itse sain Ranskasta tuliaisiksi niitä, ja aina ajatellu että niitä ei myydä Suomessa:D.
VastaaPoistaOon saanut ne tuliaisina millon mistäkin maasta:-) niit ei juu saa suomesta, mutta joistakin nettikaupoista saa, kuten strawberry.net!
PoistaTäältäkin löytyy hajuvesiaddikti :D ! Meinasin jokunen aika sitten itsekin ostaa tuon juicy couturen viva la juicyn :)
VastaaPoistahttp://nothingisperfectbutfashion-blogi.blogspot.fi/
En osaa vaihdella hajuvettä,olis kyllä hienoa osata vaihdella..Mun luottotuoksu on ollu jo kohta 7 vuotta Dolce&Gabbanan The One :D
VastaaPoistaitse säästän hajuvesi pulloja senkin takia että ne on niin kivan näkösiä :D ihana banneri :)
VastaaPoistaOnko noi pakkauksen hajuvedet rituoksuisia??
VastaaPoistaDKNY:n vai? :) Ne on eri tuoksuisia.
Poista