tiistai 2. huhtikuuta 2013

Strawberries, halloum cheese and little bit wine


Olin lauantaina viettämässä iltaa ihanan Susanin luona ja hän oli loihtinut meille alkuun aivan ihanaa pientä purtavaa! Ensin vähän kanasalaattia ja kylkiäisenä tuoreita mansikoita, halloumjuustoa ja minisalaattia ja pieniä wraprullia. Oli niin ihanaa saada taas pitkästä aikaa maistaa tuoreita mansikoita, vaikka ne nyt ulkolaisia olikin, eivätkä niin makeita, kuin meidän kotimaiset, mutta aaaah! Taidan itsekin tänään hakea pienen rasian meille kotiin.;)

Siinä tulikin koko ilta höpöteltyä kaikkea maan ja taivaan väliltä viiniä juoden, kunnes huomattiin, että kello oli jo niin paljon, että jos meinataan lähteä jonnekin, niin nyt olisi jo korkea aika! Lähdettiin taksilla keskustaan PK:hon ja siellä tanssittiin molemmat niin humppapuolella, kuin alakerrassa diskopuolella, että jalat kiitti seuraavana aamuna. Minulla tosin myös vatsa, kun en kovin usein käy ulkona.:p

Sunnuntaina mentiin syömään :men vanhempien luokse maittavaa pääsiäisruokaa ja jälkkäriksi myös hieman mämmiä ja suklaamunia.:) Moni ei muuten mämmistä taida välittääkään? Itse en tykännyt ennen, mutta nykyään pieni nokare mämmiä ja päälle vähän kermaa maistuu tosi hyvältä! Ja kun sitä kerran vuodessa vähän maistaa, niin maistuu taas seuraavana vuotena!.:)

Hieman tumma kuva kynttilänvalosta johtuen.:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.