tiistai 21. lokakuuta 2014

UNFORGETTABLE MOMENTS

024
Olin eilen illalla Pandora koulutuksessa töissä. Tutustuimme korujen mittavaan 30 vuoden historiaan, näimme upeita säihkyviä joulu uutuuksia ja saimme uusia vinkkejä korujen ainutlaatuisista käyttömahdollisuuksista. Tämä on kyllä ehdottomia lemppari korusarjojani ja aina löytyy mitä ihanempia ja suloisempia kokonaisuuksia. Voisin helposti kuvitella hankkivani erilaisia heloja aina vaikkapa eri vuodenaikoihin sopiviksi. Valittavana on siis jopa yli 700 erilaista helaa, joista valita muisto niihin omiin unohtumattomiin hetkiin.

003
013 hgh 008 011
Koru kertoo Sinun tarinaasi ja mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä elämässäsi. Helppo lahja myös miehen hankittavaksi tai vaikka omalle äidille, ystävälle tai kummilapselle, kun voi aina antaa yhden pienen helan lahjaksi. Uutuuksia ilmestyy aina kolme kertaa vuodessa, joten jos ei aina muista, mitä on jo antanut, voi aina valita jonkin uutuuksista, näin ei koskaan pääse vahingossa antamaan samaa.:) Lisäksi Pandoran korukonseptista löytyy myös sormuksia, kaulakoruja ja korvakoruja, joita voi yhdistellä myös samaksi sarjaksi jonkin tietyn helan kanssa.

Omasta rannekorustani löytyy tällä hetkellä roikkuva zirkoninen lumihiutale, koska rakastan talvea, joulua ja sen kimaltelevaa taianomaisuutta.
Kaksi valkoista muranolasihelaa, koska valkoinen väri on aina ihastuttanut minua puhtaudellaan niin vaatteissa, kuin sisustuksessakin.
Sydän, koska rakkaus, sydämellisyys ja ystävyys ovat niitä elämän tärkeimpiä asioita.
Kukka, joka tuntuu seuraavan minua kaikkialle, niin tulevassa vihkisormuksessanikin, kuin muissakin aiheissa.
Zirconinen välihela, koska rakastan kaikkea kaunista, siroa ja kimaltelevaa.
Simpukka, koska simpukat, helmet ja meri ovat aina olleet lähellä sydäntäni.
Listalla on vielä vaikka kuinka paljon toivomiani heloja ja seuraavaksi aion hankkia pienen roikkuvan jääkarhun, joka kuvastaa minun omaa rakasta pehmoista jääkarhuani, Hessua.

029 034

Onko siellä muita, jotka ovat hurahtaneet Pandoraan? 


8 kommenttia:

  1. Onpa suloinen idea ja nätti koru :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ja olen ihan myyty tälle korusarjalle!:)♥

      Poista
  2. Erittäin kauniin korun olet itsellesi luonut :) itse pidän massiivisista ja kimaltelevista koruista . Harvoin mulla näkee siroa kaula tai rannekorua . Mutta nämä kyllä iskee vaikka aluksi epäilin ! :)

    Eveliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.:) Mun mielestä tässä korussa on ihanaa myöskin se, että harvoin tulee ihan toista samanlaista kokonaisuutta vastaan!

      Poista
  3. olen kyllä kuullut noista Pandora koruista mutta itse en sellaista omista.. aivan ihanan näköisiä<3

    VastaaPoista
  4. Olen ihastellut näitä Pandoran koruja ja tämän sun postauksen myötä kyllä haluan itselleni hankkia tämmöisen korun :) Tuo lumihiutalehela on aivan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi♥, mutta varoituksen sana, näihin jää koukkuun!:D

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.