keskiviikko 4. marraskuuta 2015

❄ Joulutonttu matkaan jo käy ❄

vanhoja kuvia 4258
Joulu hiipii pikkuhiljaa ikkunan taa ja täällä yksi jouluhullu on jo ihan täpinöissään.:) Rakastan joulussa eniten sitä rauhallista tunnelmaa, kun läheiset ovat kokoontuneet yhteen, sekä ihmisten ilahduttamista. Se huulilta näkyvä hymy kun on niin suunnattoman kaunista.

Löysin jokin aika sitten blogeja selaillessani hauskan joulupakettien vaihtoringin Salainen Jouluystävä, mutta koska huomasin harmikseni tämän aivan liian myöhään, enkä ehtinyt itse osallistumaan, sain ajatuksen kokeilla tehdä tällaisen samantyylisen joulupakettien vaihtoringin teidän, blogini lukijoiden kesken!:) Ideana on siis lähettää joulupaketti ringin kautta sinulle arvotulle toiselle joulutontulle. Myös sinä saat oman paketin joltakulta. Minä olen myös mukana tässä ringissä ja joku teistä tulee saamaan joulupaketin minulta.:) Mun mielestä on aivan ihanaa saada ilahduttaa muita ja innolla odotan, että saadaan tämä rinki käyntiin! Katsotaan, kuinka saadaan tonttuja kasaan.:)

Jokainen osallistuja, joulutonttu, kirjoittaa itsestään seuraavat asiat(tietoja ei tulla näyttämään julkisesti, vain minulle sekä toiselle joulutontulle, joka lähettää lahjan sinulle.):
Tiedot saa lähettää sähköpostiin tai blogiin, en julkaise tietoja näkyville!:)

Etu- ja sukunimi:
Osoite:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero (jos haluat vastaanottaa paketteja pakettiautomaatin kautta):
Ikä:
Kerro jotain itsestäsi. Mitä enemmän kerrot, sitä todennäköisemmin saat mieluisamman paketin:
Kerro myös, mikä sinun mielestäsi joulussa on parasta:
Mahdollisen blogisi osoite:
Jos sinulla on blogi, toivoisin, että paketin avattuasi, tekisit siitä postauksen ja laitat vaikka linkkiä minulle sähköpostiin, olisi kiva päästä kurkkimaan ja kuulemaan mietteitänne tästä pienestä kivasta ringistä!:) Kiitos.
Aikaa on siis osallistua sunnuntaihin 15.11.-15 asti!
Hutiloiden tehtyjä osallistumisia ei hyväksytä! Toivon, että jokainen osallistunut sitoutuu tähän, sillä jokainen tulee saamaan joltakulta joulupaketin. Ideanahan tässä on kuitenkin ilahduttaa muita. Paketin sisältöä valitessa kannattaa ottaa huomioon asioita, joita sinulla on tiedossa toisesta tontusta. Jos vastaanottajalla on oma blogi, kannattaa käydä kurkkimassa vaikka lisävinkkejä lahjan valintaan. Lahjan arvon tulee olla ainakin 10€ arvoinen. Itsetehdyissä lahjoissa arvioitu arvo. Lähetäthän vain sellaista joulupaketissasi eteenpäin, mikä on mielestäsi lahjan saajan näköinen tai jota toivoisit myös itse saavasi. Paketti tulee lähettää 10.12.2015 mennessä(mieluiten aikaisemmin, jotta ehtii varmasti perille) kera joulukortin tai jouluisen viestin!:)

Ja muistakaahan, että joululahjoja ei saa avata, kuin vasta jouluna.;)

20 kommenttia:

  1. Testikommentti, testaan etteivät kommentit tule heti julkisiksi jos tähän osoitetietoni laitan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kommentit tulee ensin mun kautta, joten ei huolta!:) Saa laittaa sähköpostiin tai tänne kommenttikenttään, en julkaise osoitetietoja täällä.:)

      Poista
  2. Ihana idea! Ehdottomasti haluan osallistua! Laitetaanko noi tiedot sun s-postiin vai? :) T. Jouluhörhö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa laittaa sähköpostiin tai sitten tänne blogiin, en julkaise kommenttia näkyville!:)

      Poista
  3. Onko joku budjetti? :D tai että tietysti ajatus on tärkein ja en sitä vähättele yhtään, tämä on aivan super idea, mutta koska olen opiskelija (jouluintoilija sellainen), niin rahallinen panostus ei välttämättä voi olla hirmuisen suuri ja ei kuitenkaan haluaisi pahoittaa toisen mieltä :) toivottavasti ymmärrät kommentin vain hyvällä tarkoittavalla tavalla! :) ihanaa joulunodotusta! <3 t. Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ihan alhaalla on budjetti, eli ainakin 10€ arvoinen ja itsetehdyissä lahjoissa arvioitu arvo.:) Tekstiä on niin paljon, että ymmärrän, että tuo tieto hukkui näkyvistä.:D

      Poista
  4. Ihana idea!!! *sydänsilmäemoji* ❤

    VastaaPoista
  5. Ihana idea! Lähden ilman muuta mukaan :) laittelen huomenissa tietoja tulemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa!:) Kiva, että on yhtä innostuneita jouluihmisiä!♥

      Poista
  6. Ihanaa! Oon aina halunnut olla mukana tällaisessä "SecretSanta"- hankkeessa ja tässä se tilaisuus nyt on! ❤ sähkäriä laitettu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos kovasti♥ En malta odottaa, että saadaan rinki käyntiin!:)

      Poista
  7. Miten ihana idea! Mihin asti on aikaa ilmoittautua mukaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Pohdiskelin asiaa, että kuinka saadaan riittävästi tonttuja kasaan ja ajattelin, että 15.11.2015 olisi hyvä raja osallistumiseen!:)♥

      Poista
    2. Selvä! Lähetin omat osallistumistiedot tuohon yhteystieto-sivulla näkyvään sähköpostiisi :)

      Poista
  8. Ihana idea, täytyypä laittaa viestiä, täällä kun myös yksi jouluintoilija :)

    VastaaPoista
  9. Ompa hauska idea, täytyy muistaa, olisi hauska olla mukana :)

    VastaaPoista
  10. Julkaisin juuri blogissani postauksen tämän lahjanjakopiirin kautta saaneesta lahjasta:)! Olin erittäin iloisesti yllättynyt, kun huomasin lahjani olleen Sinulta! Kiitos todella paljon!:) Toivottavasti joulusi meni mukavasti, ja paljon onnea tulevalle vuodelle 2016!♥

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.