perjantai 6. marraskuuta 2015

Tänä yönä loistaa yksi tähti kirkkaammin

tähti
Onko teille joskus tapahtunut jotain niin erikoista, että tulee väkisin mieleen, onko täällä jotain, mikä hallinnoi tätä elämää? Mulle tapahtui eräs päivä yksi aika mystinen juttu, mikä saa edelleen ihokarvat nousemaan pystyyn..

Heräsin tuttuun tapaan aamuvuoroon töihin. Ulkona oli vähän pakkasta ja täysin pilvetön taivas, kun aamuaurinko nousi hiljalleen puiden lomasta. Avasin ulko-oven ja olin lähdössä autolle, samalla päässäni soi Antti Tuiskun eräästä joululaulusta kohta " tänä yönä loistaa yksi tähti kirkkaammin..". Kun astuin ulos näin heti silmieni edessä taivaalla yhden aivan mielettömän kirkkaan tähden, jota en ollut aikaisemmin siinä kohdassa nähnyt, eli se ei voinut olla pohjantähti. Muita tähtiä taivaalla ei näkynyt. Mun oli aivan pakko napsaista kuva tähdestä puhelimellani, muistoksi tästä taianomaisesta fiiliksestä ja jatkoin sen jälkeen matkaa. Noin kirkasta tähteä ei enää tuon hetken jälkeen ole siinä kohdassa näkynyt.
Työpaivä alkoi olemaan pulkassa ja olimme sopineet tapaavamme ihanan Kiiran kanssa Amarillon edessä, jonne mentäisiin syömään. Tää oli ensimmäinen kerta, kun nähtiin, vaikka oltiin "tunnettu" toisemme jo vähän yli vuoden verran tiiviinä sähköpostiviestittelynä. Siinä naurun ja ruokalistojen lueskelun keskellä Kiira yhtäkkiä pysäytti mut. Hän oli halunnut muistaa minua ja miestäni häälahjalla ja laski pöydälle eteeni kortin ja kansion.. Tässä vaiheessa mun silmät kostuivat ja ihokarvat nousi pystyyn ja kylmät väreet menivät pitkin kehoa. Mietin siinä vaiheessa, että miten voi olla.. Tuolla korkeuksissa tähtitaivaalla kimaltelee nyt meidän oma rekisteröity tähtemme Villa hundvik Love. Ymmärrättekö nyt, että miksi tämä oli niin uskomatonta ja maagista? Miten oli mahdollista, että juuri sinä aamuna näin sen kirkkaan tähden taivaalla ja päässäni soi tuo kohta "tänä yönä loistaa, yksi tähti kirkkaammin". Haluan uskoa, että se kirkas tähti taivaalla oli se meidän oma tähtemme, joka suojelee kotiamme ja rakkauttamme. Kun kerroin tästä tapahtuneesta Kiiralle, hänellekin tuli ihan mieletön olo! Oikeasti niin maagista! Tästä tuli taas niin kaunis muisto, että en kestä.

Sovimme Kiiran kanssa, että, kun menemme heille kylään, voisimme tehdä pienen reissun kaupungin tähtitorniin etsimään oma tähtemme taivaalta ihan opastuksen kanssa. Tähden voi nähdä kirkkaammin juuri syksyn aikaan ihan paljaalla silmällä, mutta vaatii vähän tähtitietämystä, että mistä sen löytää. Mua on aina kiehtonut avaruus, sen äärettömyys, kauneus ja tuntemattomuus. Nyt tuli vielä suurempi syy hankkia se oma pieni kaukoputki, jolla tiirailla meidän suojelustähteämme. Kiitos kiitos kiitos ihana Kiiraseni. Tuun varmasti muistamaan tämän hetken ikuisesti!

13 kommenttia:

  1. Ihana juttu! Tuollaset jutut on kyllä niin käsittämättömän maagisia, että huhh :') Toivottavasti löydätte sen teidän tähtenne kun meette sitä etsimään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä sellaisia asioita, mitä ei vaan voi käsittää.:D Ihana muisto kyllä jäi ja innolla odotan, kun pääsemme tiirailemaan omaa tähteämme taivaalta. ♥

      Poista
  2. Hui mä jo säikähdin tota otsikkoa! Mutta onneks postaus oli kaikkea muuta kuin ikävä. Niin kaunis ja ihana juttu tämä :') <3

    Kivaa viikonloppua sinne!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep sama täällä! Pelästyin kauheesti :( mut onneks oli ihana ja iloinen postaus <3 :)

      Poista
    2. Ohops, on muuten otsikkona vähän säikäyttävä, mutta onneksi oli tosiaan iloista luettavaa.:) ♥

      Poista
  3. <3 Tää on edelleen niin ihana juttu. Rabbitburger :D - K <3

    VastaaPoista
  4. Ihana <3
    Nyt sain muuten idean meen vuosipäivään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes tiennyt, että tällaista on olemassa!:) Todella kaunis ja ihana lahja ♥

      Poista
  5. En mä kestä! Miten ihanaa! :) ☆ <3

    VastaaPoista
  6. Huh, nyt meni kylmät väreet! <3 Aivan ihana ja käsittämätön juttu! <3

    - Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi kyllä todella upea muisto tästä hetkestä!:) Lahja sai kyllä aivan äärettömät piirteet!♥♥

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.