Kolme viikko sitten tapahtunutta. Mulla ei ollut minkäänlaista käryä siitä, mitä lauantaipäivä toisi tullessaan. Olin ihan normaalisti töissä ja kotiin ajellessani yritin soittaa miehelleni, että onko hän päässyt jo kotiin mökkitalkoista. Hän ei kuitenkaan vastannut puhelimeen ja saapuessani kotipihaan näin, ettei autoa ollut pihassa. Suunnittelinkin harjoittelevani mieheni poissa ollessa muutamia joululauluja työpaikkani pikkujouluihin ja hoilasin jo äänekkäästi Justin Bieberin Christmas Love -biisiä. Avasin kotioven ja iloinen valkoinen häntäheikki oli siellä mua vastassa. Päästin Hessun ulos pissalle, mutta ihmettelin, kun se ei mennytkään mihinkään, vaikka oli odottanut koko päivän yksin kotona? Kun olin saanut takin ja kengät riisuttua ja kävelin olohuoneeseen huomasin jotain hyvin outoa.. Ruokapöydälle oltiin katettu kauniit drinkkilasit, vaahtokarkkeja ja mansikoita ja ilmapalloja lojui lattialla. Mitä ihmettä? Eihän meillä oo miehen kanssa mitään päivääkään, mitä juhlia ja astelin lähemmäs ihmettelemään, kunnes takkamme takaa pomppasi esiin Jenny ja siskoni huutaen YLLÄTYYYS kukkapuska ja suklaarasia käsissään! Olin ihan sekaisin, enkä ymmärtänyt mistään mitään, kädetkin ihan tärisi jännityksestä! Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?!
Heinäkuisissa polttareissani ei
mennyt kaikki ihan putkeen, vaikka aivan ihana päivä sekin oli, kunnes
tapahtui jotain. Jotain, mikä jäi kalvamaan sisintä ja polttareiden
miettiminen suretti tämän tapahtuman vuoksi todella paljon, vaikka sen
pitäisi olla ikimuistoinen iloinen ja hauska päivä. Se tapaus, sekä
kaikki ne, joista oikeastaan tämä kaikki lähti liikkeelle, jättivät jälkensä
myös osaltansa häihimme, mikä tuntui tietysti erittäin pahalta. Onneksi
hääpäivänämme en ajatellut asiaa ja sain nauttia täysin sydämin
kaikesta, mutta seuraavana päivänä oli ikävä kuulla asioita, jotka
todella satuttivat. Tämän haluan sanoa, että jos sydän varoittaa
jostakin
asiasta, kannattaa oikeasti kuunnella sitä, sillä sydän yleensä tietää
sen, mikä on sinulle parhaaksi. Kannattaa jättää taakseen ne asiat ja ihmiset, jotka enimmäkseen pahoittavat, kuin ilostuttavat mieltä.
Jenny oli halunnut piristää minua ja
aloitti suunnittelemisen molttareista, "mokatuista polttareista". Mä en osannut yhtään odottaa mitään
tällaista. Olen suoraan sanottuna aika sanaton. Tiedän, että te, rakkaat ystäväni ja läheiseni haluatte mulle pelkkää hyvää, olla tukenani ja ystäviäni aina ja haluan sanoa täällä blogissakin, että olette ihan mielettömän upeita ihmisiä. Olen niin kiitollinen teistä, jotka olette aidosti elämässäni ja pysytte siinä.♥ Kiitos.♥
Ihan ensiksi me kilisteltiin mansikka margaritoilla, kunnes mut
istutettiin pöydän ääreen ja Jenny kaivoi esiin kolme pientä purnukkaa.
Mun piti valita geeliväri omiin kynsiini, jotka Jenny tekisi mulle siinä
meidän keittiön pöydän ääressä. Olin töissä
hävennyt mun kamalan näköisiä kynsiä, joista lakka oli ihan kulunut ja nyt sain kauniit huolitellut kynnet pitkäksi aikaa.♥ Tämän hemmotteluhetken
jälkeen mua käskettiin vaihtamaan vaatteet. Sellaiset, jotka saa
likaantua. Apua. Olin tässä vaiheessa aika paniikissa, sillä olin nähnyt
ikkunasta puussa roikkuvan paperilappusen, joka selkeästi kuului jonkin
näköiseen tehtävärataan..
Oikein arvattu! Sain maalata itselleni sotamaalauksen, jotta maastoutuisin mahdollisimman hyvin metsikköön. Mun toinen käsi kiinnitettiin naruun, jota pitkin piti kulkea loppuun asti. Tehtävärata sai alkaa! Puun takaa löytyi ensimmäinen tehtävä ja sain vaihtaa lenkkarit saappaisiin kokoa 46 ja joiden sisältä löytyi (ainakin) jauhoja, kylmää vettä ja vaahtokarkkeja! Namnam!:D Toisella rastilla mitattiin mun erinoimaista matikkapäätäni ja jokaisesta virheestä mua pommitettiin vesi-ilmapalloilla ja kiinnitettiin pyykkipoikia mm. korviin. Outoa, että olin tän jälkeen ihan läpi märkä ja täynnä nipistäviä pyykkipoikia. Kolmannella rastilla koeteltiin musiikkitietämystäni, joista sain yhden kolmesta oikein! Jei, lisää vesi-ilmapalloja ja pyykkipoikia! Neljännellä rastilla sain maistaa omaa lääkettäni ja noukkia hampailla vesiämpäristä omenoita. Viidennellä rastilla etsittiin kolikoita limaisesta ämpäristä, josta löytyi (ainakin)vettä, jauhoja, perunajauhoja, spaghettia ja vaahtokarkkeja.. Kuudennelle rastille jouduin raahaamaan tätä limaämpäriä mukanani, jonka jälkeen kouraani annettiin minisalmaripullo, joka mun piti kumota 30 sekunnissa. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta kaikki mut tuntevat tietää, että vihaan yli kaiken väkeviä shotteja ja niinhän siinä kävi, että oksennushan siinä tuli. Kaksinkertaisesti. Seuraavaksi vedettiin jo pipo silmille ja mulla oli 30 sekuntia aikaa puhkoa neljä ilmapalloa ja aina yhdellä eri tavalla. Viimeisellä rastilla arvasin jo, mitä tulee tapahtumaan. Edelleen pipo silmillä, sain loppujen lopuksi kantamani ämpärin limaisen sisällön päälleni ja lopuksi vielä ämpärillisen kylmää vettä niskaani! Hyiii! Tässä oli kyllä aivan huikea tehtävärata, josta tuli itseasiassa mieleen ihan oma riparikaste, vaikkei se sisältänyt ihan näin pahoja rasteja! Mun piti liittää tähän vielä videokooste tästä mun hienosta radasta, mutta valitettavasti tietokoneemme oli taas eri mieltä ja jäi video tekemättä. Toivottavasti kuvat puhuvat puolestaan.:)
Tehtäväradan jälkeen pääsin pesulle. Sauna oli lämmin ja mulle annettiin huurteinen Somersby ja suklainen kasvonaamio mukaani. Rentouttavan ja ennen kaikkea puhdistavan saunan jälkeen pöydälle oltiin katettu herkullinen taco ateria ja voi että miten hyvää kaikki oli!♥
Eikä tässä vielä kaikki. Herkuttelun jälkeen eteeni kannettiin kasa muovimukeja, led-valoja sekä niittari. Näistä aineksista syntyi tämä uskomattoman hieno designvalaisin! Voitteko kuvitella?!:D Mun mielestä tää oli niin ihanasti ajateltu, kun rakastan kaikenlaista askartelua ja tästä jäi kaunis muisto kotiimme tästä ihanasta päivästä.♥
Eikä tässä vielä kaikki. Herkuttelun jälkeen eteeni kannettiin kasa muovimukeja, led-valoja sekä niittari. Näistä aineksista syntyi tämä uskomattoman hieno designvalaisin! Voitteko kuvitella?!:D Mun mielestä tää oli niin ihanasti ajateltu, kun rakastan kaikenlaista askartelua ja tästä jäi kaunis muisto kotiimme tästä ihanasta päivästä.♥
Iltaa jatkettiin syömällä herkkuja ja pelailemalla. Ja nauramalla vatsat kipeiksi.:D Jennyn kanssa ei kannata pelata mitään lautapelejä.;D Senkin pirulätkä!♥ Väsy yllätti kuitenkin yllättävänkin varhain ja kömmittiin nukkumaan siinä yhden maissa. Lamput sammui kyllä aika nopsaan kaikista näistä koettelemuksista.:)
Nuo höppänät olivat kyllä suunnitelleet ihan kaiken. Aamulla, kun heräsin, nämä alkoivat hääräämään keittiössä ja pääsin istuutumaan tämän näköiseen aamiaispöytään:
Nuo höppänät olivat kyllä suunnitelleet ihan kaiken. Aamulla, kun heräsin, nämä alkoivat hääräämään keittiössä ja pääsin istuutumaan tämän näköiseen aamiaispöytään:
En ole sitten koskaan elämässäni syönyt näin herkullista aamupalaa, sanon vaan! Olo oli aika ähky vielä pitkälle iltaan. Taiteiltiin me vielä muovailuvahasta vähän figuureja..:D Miten se ohje menikään: "lapsen ikä ja taidot vaikuttavat muovailun tulokseen"..
Kiitos rakkaat ihanasta yllätyspäivästä
♥
Aivan ihana yllätys! :)♥
VastaaPoistaOli kyllä aivan ihana!:)♥
PoistaVoi että! Kuulostaa kivalle :) Huippu kuvia♥
VastaaPoistaOli kyllä aivan ihana ilta, vieläkin ihan puulla päähän lyöty olo!:D♥
PoistaVähänkö mahtavaa! Melkein tuli itku tätä lukiessa, koska pelkään, että kukaan ei mulle järjestä mitään polttareita sitten, kun häät on tiedossa... Ystävät asuvat muualla ja saatetaan joutua muuttamaan vieläkin kauemmaksi töiden perässä. Uusien ystävienkin saaminen tuntuu nykyään olevan vaikeaa ja aina vaikeammaksi muuttuu, mitä vanhemmaksi tulee. Eihän tällaisia asioita haluaisi saati kannata murehtia etukäteen, mutta minä haluan uskoa ja ajatella, että menen vain kerran elämässäni naimisiin ja haluaisin kokea kaiken siihen kuuluvan, kuten myös polttarit, vaikka se ei tietenkään häiden ja naimisiinmenon perimmäinen ajatus olekaan!
VastaaPoistaVoi ihanainen♥ Ei se välimatka ole ollenkaan este, vain hidaste. Eiköhän löydy joku päivä, jolloin kaikki saisivat menonsa sopimaan sinun vuoksesi.♥ Kun pyydät ystävääsi/ystäviäsi kaasoksi, voit vaikka siinä samalla vihjaista, että toivoisit polttareita, eivätköhän ystäväsi jotakin ihanaa yllätystä keksi sinulle ja koko porukalle.:)
PoistaIhanaa, että kaikesta huolimatta sun elämässä on pari tällaista helmeä! <3 Ikävä juttu, että jouduit käydä tällaisen läpi. Välillä edes niihin lähimpiin ystäviin ei voi luottaa. Onneksi kuitenkin tiedät nyt, että he eivät enää ole luottamuksesi arvoisia. Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkoon! <3
VastaaPoistaOlen kyllä niin kiitollinen, että olen saanut rinnalleni joukon aitoja ihania ihmisiä.♥ Sellaisista ihmisistä kannattaa pitää kiinni!
PoistaKiitos samoin sinulle kaikke hyvää♥
Huh, mikä yllätys!<3
VastaaPoista"Tämän haluan sanoa, että jos sydän varoittaa jostakin asiasta, kannattaa oikeasti kuunnella sitä, sillä sydän yleensä tietää sen, mikä on sinulle parhaaksi. Kannattaa jättää taakseen ne asiat ja ihmiset, jotka enimmäkseen pahoittavat, kuin ilostuttavat mieltä."
En voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi. Itse olen joutunut katkaisemaan hiljattain pitkän ystävyyssuhteen, joka sai minussa aikaan kuvailemiasi fiiliksiä. Välillä on todella vaikeaa erottaa ne ihmiset, jotka ovat ystäviäsi juuri sinun itsesi takia ja tahtovat sinulle vain hyvää... vilpittömästi :( Minun ja entisen yhtäväni kaverisuhteessa kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes ex-ystäväni ei enää pystynyt pitämään feikkiroolia yllä ja hänen todellinen luonteensa paljastui minulle ikävällä tavalla. Vaikka kuinka raskasta se saattaa olla yhteisten muistojen ja kokemusten takia, niin tällaiset "ankeuttajat" on vain parasta unohtaa ja hakeutua pois heidän luotaan :(
Ihanaa, että ympärilläsi on ihmisiä jotka välittävät sinusta oikeasti ja halusivat korvata mönkään menneet polttarit! Pidä kiinni oikeista ystävistäsi<3 Ei se määrä, vaan se laatu!
Veit myös sanat minun suustani!:( Juurikin näin. Elämä on kuitenkin ihan liian lyhyt tuhlataakseen aikaansa niihin negatiivisiin asioihin. Vaikka niitä hyviäkin muistoja olisi. Jossain vaiheessa, kun raja niin sanotusti meni yli, ymmärsin, että ei mun tarvitse ihan kaikkea antaa anteeksi. Mä olen sellainen luonteeltani, että nielen aina ne paskat jutut, kunnes jossain vaiheessa ymmärrän, ettei tää vaan voi jatkua näin, koska toinen ei ota opikseen ja satuttaa aina vain uudelleen ja uudelleen eikä kunnioita ollenkaan toisen tunteita tai edes sitä tärkeintä päivää.
PoistaKaikkea hyvää myös sinulle, kyllä ne aidot ystävät pysyy rinnalla ja tukee, vaikka mikä olisi!♥
Ihana yllätys. Harmi, että ne ekat polttarit ovat menneet niin kuin ovat menneet. Mutta olet oikeassa, ympärillään kannattaa pitää vain niitä itselleen parhaaksi olevia tyyppejä. :)
VastaaPoistaOli kyllä niin kauniisti ajateltu♥
Poistapusi pusi <3
VastaaPoista♥
PoistaIhania ystäviä sulla, tuli niin hyvä mieli sun puolesta :) <3
VastaaPoistaKiitos, olen kyllä niin otettu ja niin onnellinen noista rakkaista.♥
PoistaKivat näköiset molttarit! Minua kiinnoistaisi ohje tuohon muovimuki valaisimeen :D
VastaaPoistaTäytyypä pistää korvan taakse!:) Meidän olis tarkotus tehdä Jennyn kanssa tuollainen valaisin myös hänelle, joten silloin voisi jotain ohjetta laittaa!:)
PoistaOlipas ihana päivä sinulla ja todellisia ystäviä, kun järjestivät tälläisen. Tässä ois ideaa muuten ihan vaan häiden jälkeen ylipäätään muistella millaisia fiiliksiä polttareissa aina on :)
VastaaPoistaOis kiva saada tuohon design valaisimeen jonkinmoista ohjetta, itse kans tykkään askarrella, niin voisin pikkulikalle tehdä yölampun itse lahjaksi :)
Olen kyllä todella onnekas ja kiitollinen ystävistäni ja läheisistäni, jotka on siinä elämässä ihan aidosti läsnä ja lähellä ♥
PoistaPistetäämpä korvan taakse toi lamppuohje!:) Sellainen täytyis nimittäin väsäillä Jennylle!:)
Voi vitsi miten ihana yllätys! :) oon lukenut sun blogia jo kauan mutta miks en muista mitä kamalaa polttareissa tapahtu :/ ? Muutakun A:n sormus hukkui? :o
VastaaPoistaSe johtuu siitä, etten ole kertonut täällä omista polttareistani. Se oli myöskin aivan ihana päivä ja oli ihanaa saada suurin osa rakkaista ystävistä samaan aikaan paikalle, mutta harmi, että siellä tosiaan sattui tää vähän ikävämpi juttu.
Poistahei mistä on nuo ihanat värikkäät pullot?! :)
VastaaPoistaTäytyy kysellä noilta tyttösiltä, kun ne nuo hankkivat jostakin!:D
PoistaOlispa mullakin tollasia ystäviä!
VastaaPoistaOlen kyllä kiitollinen, että olen saanut elämääni näitä rakkaita♥
PoistaMä aloin oikein kyynelehtimään täällä :D Ensinnäkin siks, että liikutuin siitä miten ihana ylläri sulle oli järjestetty! Tosi hauska idea tää "molttarit" ja niin huomaavaista ja herttasta että huhhuh :') ♥ Sulla on upeita tyyppejä elämässäs! Ja toinen syy mun kyyneliin on se, että tuli tosta yhdestä kohdasta tekstiä mieleen oma pettymys. Ihminen ketä pidin ystävänä osottautui epäluotettavaks just hiljattain ja se oikeesti satutti. Lopetin kyseisen ihmissuhteen, josta kostoks musta on kuulemma puhuttu erittäin rumasti ja levitelty kaikenlaista perätöntä tai vähintäänkin vahvasti muuteltua juttua. Vieläpä aiheista mitkä tää henkilö varmasti tietää mulle henkilökohtasiks asioiks tai vaihtoehtosesti aroiks paikoiks (esim.asioiks mistä mua on kiusattu aikanaan koulussa tms). Mä en vaan voi käsittää miks jotkut ihmiset tekee epäkunnioittavia, ilkeitä ja pahoja asioita ystävilleen/kavereilleen/läheisilleen :/ Tosi ikävää kuulla, että jotain tällästä on sun polttareissakin tapahtunu tai näin ainakin mä tän ymmärsin. Toivottavasti kuitenkin pystyt muistelemaan niitä vielä hymyssä suin tosta huolimatta ja onneks oot jättäny taakses sellasen ihmisen/sellaset ihmiset ketkä ei kohtele sua niinkun ansaitset. Oot kyllä niin oikeessa siinä, että sydäntään kannattaa kuunnella - munkin olis pitänyt kuunnella jo aiemmin tiettyjä varotussignaaleja mitä ton ihmisen kohdalla kestä kirjotin mun sydän tai jokin muu sisäinen ääni sano. Jotenkin vaan halusin uskoo hyvää viimeseen asti ja muutenkin ehkä tuntu vaikeelta luopua ihmisestä kenestä välitän ja ketä ystävänäni pidän - tiesin jääväni melko yksinäiseks jos hänet ja hänen kautta tulleen kaveriporukan päästän menemään ja niinhän siinä kävi. Mutta parempi olla yksin kun väärien ihmisten ympäröimänä, niin mä silti uskon ja koitan sillä lohduttautua :)
VastaaPoistaApua, tulipa tästä nyt pitkä sepustus...Joku yöllinen avautumistarve ilmeisesti iski tässä nukkumattia odotellessa haha :D Btw uskomatonta, että sä oot saanu aikaseks muovimukeista(!) noin hienon näkösen valaisimen! Oot sä vaan taitava :o
Erika
Halauksia sinne!♥
PoistaMäkään en päästä ihmisiä kovin helpolla ihan mun sisimpään ja tällaiset asiat satuttaa todella paljon. Yritän aina löytää ihmisistä ne hyvät puolet, mutta valitettavasti liian monta negatiivista asiaa otti nyt vallan..
Tiedän niin tuon tunteen, että harmittaa todella paljon, mutta ehkä se on nyt parempi näin, kuin että joutuisi pettymään aina vaan uudelleen ja uudelleen. Jos ihminen pystyy satuttamaan kerran, se satuttaa toisenkin kerran. Kyllä sen vaan huomaa, kun joku ei piittaa, välitä ja kunnioita toiselle tärkeitä asioita.:(
Voimia sinulle ihanainen. Pää pystyyn ja toivon elämääsi uusia, aitoja, välittäviä ja ihania ihmisiä!♥
Haluun vaan sanoo et teit todellakin oikeen päätöksen et sitä ei tartte ainakaan epäröidä yhtään. Uskon et tiedän kenestä on kysymys ja voin myöntää et mietin jo joskus yli puol vuotta sitten pitäiskö kirjottaa sulle varottavaa sähköpostia.. En sitten kuiteskaan kirjottanu, koin kai et olis tosi kiusallista puuttua toisten asioihin. Tuntu vaan siitä huolimatta hirveen pahalta tietää miten sua kohdellaan seläntakana. Ei kukaan ansaitse semmosta ja ennenkaikkee kun sä vaikutat itse blogin kautta saaman kuvan perusteella hyväsydämiseltä ja ihanalta ja välittävältä persoonalta.
VastaaPoistaKaikkee ihanaa sun elämään ja parempia ihmissuhteita ! xoxo
Kiitos viestistäsi ja siitä, että välität, vaikka emme tunnekaan toisiamme.♥ Mullekin tuli ensimmäinen tunne jo vuosi sitten, mutta yritin ajatella vaan niitä hyviä hetkiä. Olis vaan pitänyt luottaa siihen ensimmäiseen tunteeseen ja tarttua siihen ajoissa..
PoistaKiitos samoin sinulle♥
Voitko vähän valottaa mistä tässä oli kysymys, ilman nimiä tai muuta? Liian usein kuulee (naisten) polttareista jotka on mennyt pieleen jos joku/jotkut eivät ole tulleet toimeen.. todella harmi morsiamen kannalta, mielestäni tosiystävä laittaa ystävänsä polttaripäivänä omat tunteensa/erimielisyydet yms sivuun ja yrittää kaikin keinoin tehdä siitä ikimuistoisen ja ihanan päivän morsiamelle. Harmittaa sun puolesta :(
VastaaPoista