maanantai 22. huhtikuuta 2013

Nahkatakkinen tyttö


Täälläkin! Innostuttiin :men kanssa kuvailemaan pitkästä aikaa asukuvia mun järkkärillä, joka onkin ollut jostain kumman syystä kaapissa jo melkein vuoden verran? Miksi ihmeessä, kysyn minä, kun nyt kun on valoisaa pitkään, silläkin saa otettua aika makeita kuvia!
Mun täytyy myöntää, että mä en osaa käyttää tota kameraa. Siis niitä kaikkia mahdollisia toimintoja, mitä siinä on. Sovittiin, ettei meidän ehkä tarvitse ihan vielä myydäkään tota järkkäriä, kun opettelee käyttämään sitä mun puolesta!:D Ite käytän sitte pokkaria.

Mutta tosiaan, vielä tuohon asuun, mitä kuvailtiin! Päällä oleva nahkatakki on siitä Vilan kassista ja on muuten aitoa nahkaa! Ihana päällä, eikä hiosta sillä tavalla, kuin tekonahkikset! Balleriinatkin on uudet. Ne ostin eilen, kun tuli hakemaan mua Anniinan ja Peten tyköö Tampereelta ja lähdettiin käymään Ikeassa ja IdeaParkissa vähän ostoksilla! osti kahdet kengät ja minä yhden valkoisen jakun ja nuo ballerinat!:) Ja Ikeasta haettiin meidän Expedit hyllyyn vähän kaapin ovia!

 Kotiin palattuamme mentiin rentoutumaan meidän partsille herkkujen pariin:

oli leiponut lauantaina itselleen pizzaa ja kuten tiedetään, pizza ei oo enää seuraavana päivänä niin hyvää, joten päätettiin laittaa ne pieniksi paloiksi meidän grilliin rapsakan pohjan saavuttamiseksi ja ai että oli hyvää ja ihanan rapeaa! Kannattaa ehdottomasti kokeilla!
Pizzan lisäksi ostettiin vähän nachoja ja dipattiin niitä cuacamoleen, salsaan ja creme fraicheen. Joskus saa vähän herkutellakin..;)

20 kommenttia:

  1. Voi että miten kauniina oot taas ollut! <3 Nuo hiukset on ihan mielettömän upeat, ja toi clutch niin herkullisen värinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Toi clutch piristää kyllä kummasti tota muuten aika synkkää asua!:)

      Poista
  2. Ihan kauheen upee asu ja oot niiiin kaunis!:) Ihanaa kun joku kulkee jo ballerinoissakin, ehkä sitä kohta itekkin uskaltais!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!:) Tääkin oli kyllä mun eka kerta, kun uskaltauduin laittamaan ballerinat jalkaan!:D

      Poista
  3. Ihana asu ja upea kampaus, ei voi muuta sanoa! :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten kaunis olet ja miten ihana nuttura! Voisitko kirjoittaa/videoida ohjeet sen tekemiseen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Voin tehdä hiuspostauksia, mutta tää nuttura oli tuollainen hetken mielijohteesta kietaistu sekasotku, joten en oo varma, osaanko neuvoa ihan samanlaisen tekemisessä, mutta yritän!:D

      Poista
  5. Ihana takki! Haaveilen itekkin aidosta nahkatakista. Oliko pahan hintanen? Ja oot kyllä niin kaunis, oli kiva tutustua Anniinan synttäreillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli muistaakseni joku 170€ hintainen, eli ei kuitenkaan mikään ihan kauhean hintava! Vilassa oli myös muitakin aitoja nahkatakkimalleja!:) Kantsii käydä katsomassa!
      Oli tosi ihanaa tutustua ja voitaisiin nähdä uudelleenkin!:)

      Poista
  6. Mistä mahtaa ihanat ballerinat olla ostettu? :) ihania kuvia!

    VastaaPoista
  7. Kirjotin itse justiinsa postauksen samaisella otsikolla, sitten aloin selaamaan Bloggerin etusivua alaspäin ja näin postauksesi :-D haha, hauska yhteensattuma! Ihana asu ja ihana nuttura! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha!:D Mulle on käynyt noin ennenkin, että varmaan kolmella eri bloggaajalla on ollut juuri samana päivänä sama otsikko!:D kiitos ♥

      Poista
  8. Oot todella symppis! Ihanaa, että löysin sun blogin :)

    VastaaPoista
  9. Toi kampaus sopii sulle tosi hyvin, ehdottomasti lisää tollasia <3

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.