keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tiistain arkea



Herättiin eilen vasta yhdeltätoista ja oltiin molemmat edelleen ihan unentokkurassa. Laivareissu kai vaati univerojaan vieläkin. Mulla on tapana aina herätessäni lukaista kaikki suosikkiblogien uudet postaukset läpi ja tietysti katsoa, josko omaan blogiinkin olisi jätetty muutama kommentti.:) Teidän ihanat viestit piristää aina päivää.Kiitos.

Päätettiin syödä herkkuaamupala meidän partsilla ja poikaystäväni sai idean, että muutetaan samalla vähän järjestystä. Nyt tuolla kelpaa istuskella, kun tuntuu, että tilaa olisi enemmän!:) Siitä inspiroituneena ajateltiin lähteä vähän kaupungille kiertelemään ja käyttämään meidän joululahjaksi saamaamme lahjakorttia Casa Ratsulaan. Ensin käytiin tietysti Hessun kanssa lenkkarilla.


Löydettiin tosi kivoja juttuja kotiin. Parvekkeelle ostin uudet tähtityynynpäälliset Askosta, lahjakortilla ostettiin sellainen kiva tarjoiluvati ja Anttilasta löydettiin alennuksesta myöskin tarjoiluvati, mutta vähän erinäköinen ja eri tarkoitukseen. Se pääsikin heti käyttöön, kun syötiin Muchos Nachos ateriat parvekkeella. Tarjoiluvadille sai kivasti lokeroitua eri naposteltavat esille.

Poikaystäväni kävi myöskin ostamassa Gigantista haaveilemamme iPadin ja se pääsikin heti testaukseen, kun lähdettiin illalla ajelulle Hessun ja poikaystäväni kanssa...
Ollaan tosi kauniita.:D

Ulkona oli ihan sika kylmä, vain 12 astetta, eikä viihdytty ulkona sen kauempaa. Käytiin Reposaaressa katsomassa meidän porukoiden uutta purjevenettä ja napsimassa vähän kuvia Linnakepuiston rannalla. Me ei edes huomattu, että kello oli jo puoli kymmenen illalla ja lähdettiin kotiin katsomaan vielä pari jaksoa Lostia ennen nukkumaanmenoa, mutta sekin vähän venyi ja mentiin nukkumaan vasta yhdeltä yöllä. Ei siis varmaan mikään ihme, jos nukutaan myöhään.:D

Tällainen oli mun tiistaipäiväni. Ei mitään kummempaa, tavallista arkea, mutta aivan ihana päivä takana!

15 kommenttia:

  1. Ihania kuvia kesäisestä Suomesta! Sitä on ikävä välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kesä on ihana, mutta pikkuisen vähän liian viileä!:) Nautihan lämmöstä minunkin puolestani♥

      Poista
  2. Oi mitä kuvia! :) Mielettömän hyvän näköinen tuo teidän aamupala ♥

    VastaaPoista
  3. blogistani löytyy haaste sinulle ♥

    VastaaPoista
  4. Niin kauniita kuvia :)) teillä varmasti oli super kiva päivä :)) mulla loppui tänään kesäloma, on kuitenkin vielä viikko jemmassa niin lähtään kihlattuni kans pohjoiseen kalaan :D :) minä en osaa kalastaa mutta kulta lupas opettaa :) mielettömän nätti paita sulla, onko mistä? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Teille tulee varmasti ihana reissu!:) Kalastaminen on tosi kivaa!:) Se on oikeasti tosi rentouttavaa ja välillä jännää, kun kala nappaa kiinni!:D haha
      Keltainen paita on Madonna merkkiä, jota myydään esim.Prismoissa, Tokmannilla ym. oli kyllä kiva löytö!:)

      Poista
    2. Kerran ollaan käyty Kalix:ssa pilkillä :D se oli jännää, just ennen pois lähtöä sain pienen siika-kalan :D kaikki muut tai siis ne muutama ketkä nappas kii niin pääsi karkuun :D mutta mukavaa se oli, oli kyllä mahtava istua jäällä ja aurinko vähän paisteli ja sitten käydä välillä lämmittelemässä autolla ja juomassa kuumat kaljupää kahvit :D odotan kyllä kovasti sitä pohjoisen reissua :) mukavia maisemat siellä ja porot, ne niin söpöjä :)) hih

      Poista
  5. Siis niin heinäkuussa ois se kalareissu :) tarkoitus ois samalla käydä sitten myös Pellossa, siellä on isot jokkiskisat niin pitää yrittää autoa. :) mies harrastaa jokkista :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua jokkistelu on aika hurjaa menoa! Ootko ite uskaltautunut autoon vielä kyytiin?:)

      Poista
  6. Mä kyllä hommasin jokkistutkinnon itsellekin tässä joku kuukausi takapäin :D en oo ikinä kilpaillut, mutta tekis mieli kokeilla kunhan sais auton jonka saa hajottaa :D kulta on ajanut hirmu kauan, ja hänen vanhemmat on harrastaneet varmaan -80 luvulta sitä :D mutta en sitten tiiä uskallanko kilpailla kunnolla. Varmana se on jännää olla ratin takana eka kertaa jos tosiaan oppii ensin ajamaan niin ettei pelota :) hihi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha:D Musta ei kyllä olis tohon, kun pelkään ihan hirveesti autossa, joka menee lujaa!:D Aika hurjapää oot!♥

      Poista
  7. Toi tarjouluvati on törkeen makee :) Itekki haluaisin tollasen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli kyllä mahtava löytö!:) Kaikki saa tollei kivasti samalle lautaselle, mut eriteltynä!:)

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.